Kokosin tähän yhteen postaukseen Lontoon reissun tunnelmia - tervetuloa minilomalle! Tajusin tosiaan, että minulle oli kertynyt talvilomaa jo nyt, joten teki ihan hyvää lähteä siksi aikaa vähän toisiin maisemiin. Emme olleet koskaan nähneet Lontoota ilman aleja ja lomasesonkia, olikin siis jo aika fiilistellä kaupunkia ihan rauhassa. Perinteiset nähtävyydet ja museot on tullut kierrettyä jo aiemmin, joten tässä enemmän vain fiilistelyä niiltä osin kuin jaksoin kaivaa kameran esille.
Finnairin pisteiden Anyseat-hyvitys on mielestäni vähän vitsi ja varsinaiseen lentoon tarvitsisi hurjasti pisteitä, joten mukava keino käyttää niitä pois ennen niiden vanhenemista oli korottaa menolento business-luokkaan. Näin pääsimme nauttimaan myös Helsinki-Vantaan loungesta ennen aamulentoa. Hyvä Suomi - oikein edustava tila!
Finnairin lounge |
Sijainti on mielestäni tärkein asia hotellin valinnassa, loppu meneekin fiiliksellä ja Tripavisorin kommenteilla. Hotelli ei kuitenkaan ole se pääasia, sillä siellä tulee vietettyä vain murto-osa matkasta. Useimmiten päivät kaupungilla venyvätkin jopa yli 12 tuntisiksi ja hotellilla käydään vain nukkumassa.
Tällä kertaa hotelliksi valikoitui kaikki kriteerit ylittävä ja silti hinnassa hyvin kohtuullinen The Cadogan Hotel. Se sijaitsee kätevästi Sloane Streetillä Harvey Nicholsin, Harrodsin ja mahtavien kulkuyhteyksien vieressä.
Hotellin alakerrassa oli Alberta Ferretin myymälä |
The Cadogan |
Fiiliskuva huoneesta |
Pyrimme aina pääsemään aamulennolle mennessä ja iltalennolle paluussa, jotta aikaa kohteessa jäisi mahdollisimman paljon. Vaihtolennot tuntuvat ajan ja hermojen tuhlaukselta.
Nytkin saimme heitettyä tavarat hotellille ja pääsimme kiertelemään kaupungille jo ennen yhtätoista.
Lontoon on sen verran kompakti kaupunkina, että ehdimme kiertää ensimmäisenä päivänä jo tavaratalot ja tärkeimpien ostoskatujen liikkeet.
Olenkin vitsaillut, että joskus Lontooseen voisi tehdä pelkästään päiväreissun ehtien silti kiertää hyvin oleellisimmat putiikit läpi ;)
Kotikadun tarjontaa |
McQueen oli siirtänyt miestenmalliston Old Bond Streetin kellarista ihan omaan (kauniiseen) myymäläänsä legendaariselle Savile Rowlle. Kyllä kiitos!
Liberty ei tarjonnaltaan ole ehkä paras tavaratalo, mutta sympaattinen ja tunnelmallinen se on. |
Libertyn puuportaikko |
Allekirjoittanut aamulennosta vielä vähän pöppörössä ja tuiman näköisenä. |
Seuraavien kuvien takia mieleni halajaa aina säännöllisesti kaupunkilomille. Valikoiman runsaus ja esillepanot, huoh.
Harrodsin miesten kenkäosasto |
Selfridgesiin oli taas tehty maailman isoin miesten kenkäpuoli, josta pieni kulma tässä |
Regent Street iltavalaistuksessa |
Edellisellä kerralla yövyimme samalla kadulla hieman ylempänä Millenium Knightsbridge Hotellissa. Vastapäätä sijaitsee kätevästi mm. Fendi ja Hermès, ikkunasta näkyi Harrods, jei!
Guccin ikkunoissa näkyi legendaarisen loaferin 60-vuotisjuhla. |
Pienen empimisen jälkeen päätimme myös uhrata yhden aamupäivän miniretkelle ja lähteä ensimmäistä kertaa tutustumaan Biceser Village Outlet -kylään. Sen kaltaisessa paikassa olen käynyt aikaisemmin mm. New Yorkin reissuilla.
BV sijaitsee noin 50 minuutin matkan päässä Lontoosta, mutta mielestäni on ihana istua junassa ja katsoa myös muitakin maisemia. Asemalta pääsee reilussa 5 minuutissa itse ostosalueelle. Matka ja kaikki järjestelyt ovat siis erittäin vaivattomia!
Omia mallikappaleita ja edellisten sesonkien tuotteita myyvät mm. Céline, Dior, Gucci, YSL, Michael Kors ja Prada.
Kahvihetki ja hieman löytöjä |
Böö - linssiin takaa, COS:in takissa ja paidassa |
Muina päivinä kiertelimme suosikkialueilla mm. Mayfairissa, Sohossa ja Govent Gardenissa.
Reissuissa on ihanaa tietenkin myös syödä hyvin sekä istua kahville tai drinkille.
Testasimme muun muassa Pintaa-blogin kaimani vinkkiä Selfridgesin HIX-ravintolasta. Sieltä voi seurata kaikessa rauhassa pääaulan vilinää suoraan Saint Laurentin ja Chanelin yläpuolelta.
Yksi hauskimmista lounaista oli tapaaminen hurmaavan Kotirouva Lontoossa -blogin Marian kanssa mahtavassa italialaisessa Cecconi's-ravintolassa. Iloinen yllätys oli saada myös pieni blogiystävä mukaan, kun Tyttökin oli kanssamme syömässä, aivan ihana tapaus :) Oli ilo tavata molempia!
Meille ilmeisesti sattui oikein hyvä väli säiden kannalta. Aurinko nimittäin paistoi joka päivä kirkkaalta taivaalta niin, että puistotkin täyttyivät jo keväästä nauttivista ihmisistä. Takkia ei osan aikaa edes tarvinnut, kaulaliinasta, hanskoista tai piposta puhumattakaan!
Ihana Lontoo, kiitos taas kerran - toivottavasti näemme pian uudestaan!
Kiitos tästä ihanasta minilomasta, huoh, kerrassaan kaunista! Lontoo on kyllä yksi mun suosikkikaupungeista tunnelmaltaan, nähtävyyksiltään ja historialtaan. Heh, toki maailmanmatkaamiseni on suhteellisen kapea-alaista, etten voi kommentoida siinä mielessä kuin omista kokemuksistani. Siellä on muuten kevät jo tosi pitkällä, huomaan!
VastaaPoistaMielelläni kuulisin myös jos/kun olet Pariisissa käynyt, sieltä vähän vinkkejä ravintoloiden ja hyvien shoppailupaikkojen suhteen :D Sinne kun suunnistan toukokuussa ja edellisellä reissulla päivät menivät suurinpiirtein pelkissä nähtävyyksissä ja vastaantulevissa kuppiloissa.
Ps. Muistahan esitelä paperikassien sisältö myös :).
Lontoo on kyllä ihana - siellä tosiaan yhdistyy niin moni juttu! No itsekin sahaan aika paljon samoissa paikoissa ja käyn enemmänkin tankaamassa niitä tuttuja lempipaikkoja.
PoistaKokoan varmasti ennen tuota reissuasi vinkkejä ja tunnelmia Pariisista ;)
Tosi ihana postaus, olipa mukavaa luettavaa aamukahvin ääressä. Lounge näytti kivalta, mekin mennään testaamaan sitä ensi viikon lennon yhteydessä.
VastaaPoistaKiitos Mussu :) Tuo on kyllä mukava tapa aloittaa matka! Ja odotellessa tunnelmia teidän reissusta (?) Ihanaa matkaa!
PoistaVoi nyt tuli kaipuu Lontooseen, aivan ihana kaupunkeihin se on. Pitäisi todellakin lähteä ihan päiväreissulle vain, junalla kun siellä olisi parissa tunnissa. Niin ja utelias täällä jo uteloi, että mitä ostoksia sitä tarttui mukaan?
VastaaPoistaMinua kiehtoo tosi paljon tuo junamatkailun helppous siellä! Ajatus, että Lontoo (ja moni muu kaupunki) on kahden tunnin junamatkan päässä on kutkuttava! No bongastikin jo tarkkana vähän yhden löydön sisältöä :)
PoistaTulipa ikävä entiseen opiskelukaupunkiin. Oi ja voi, milloinkahan sitä pääsisi reissuun.
VastaaPoistaOi - Lontoossa olisi kyllä ihanaa asua, edes hetken.
PoistaIhania fiiliksiä ja kevättä! Ja hauska nähdä itse bloggaria kunnolla:)
VastaaPoistaJoo, oli kiva saada muistutus, miltä se kevät näyttikään :)
PoistaIhana lukea matkastanne ja nähdä kuvia, lisäävät vain oman loman odotusta, vaikkakin eri kaupunkeihin. Oih, tulisi jo kesä!!
VastaaPoista:) Joo, näistä on itsekin kiva katsoa kevättä, kun täällä sitä saa varmasti odottaa vielä hetken...
PoistaLomapostauksiasi odotellessa - ihanaa reissua!
Voi, miten ihana reissu teillä! Ja mitkä keväiset tunnelmat! En malta odottaa, että näytät, mitä kaikkea kivaa tuli ostettua.
VastaaPoistaMä en saa Lontoosta ikinä kyllikseni.
Oli kyllä ihana reissu! Lontoossa pitäisi kyllä käydä säännölisemmin - se on niin ihana ja helppo!
PoistaNo ensi viikolla tulee muutama esittely ostoksista ;)
Lontoo on minun suurin suosikkikaupunki. Se on jo niin kivan tuttu. Nähtävyydet on koluttu joten voi keskittyä tunnelmaan. Kauhea lomakaipuu iski taas :).
VastaaPoistaTotta - vaikka koitan käydä aina jossain uudessa paikassa tai alueella. Tuo on kyllä niin helppo kaupunki ja niin lähelläkin! Ihanaa Lontoo!
PoistaLiityn tähän hyvin alkaneeseen huokailijoiden listaan... :) Lontoo on vaan niin ihana! Sinne vois palata aina uudelleen ja uudelleen. Viime kerrasta on jo ihan liian kauan. Ihanan keväisiä kuvia jo. Täällä ei meinaa lumet edes sulaa. No, onneksi edes aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
VastaaPoistaMietin muuten alkupostaustasi lukiessani, että oletkohan mahtanut tavata kotirouva Marian reissullasi. Ja olithan sinä.
Itse pääsen nuuhkimaan kevättä Tukholmaan huhtikuussa. Sekin auttaa vähän. Ja kesällä suuntana on Kroatia. Ihan uusi tuttavuus. Olen juuri surffaillut netissä tutustuen Kroatian ja siellä Istrian alueen tarjontaan. Shoppailua ei liene pahemmin tiedossa, mutta aurinkoa, meri ja hyvä ruoka - riittänee...
Se on! No joo, voi mennä vielä hetki, että täällä on kadut tyhjänä lumesta ja hiekasta. Mutta onneksi tosiaan on sentään tällaisia aurinkoisia päiviä kuin nyt!
PoistaJoo, tapasimme lounaan merkeissä - tosi hauska juttu!
Tukholmakin on ihana ja olisi kiva mennä sinnekin joskus ihan ajan kanssa. Ja myös tuollaiset aivan uudet tuttuvuudet ovat tervetulleita!
Kivoja matkakuvia ja kiva, että välillä on tarjolla kasvokuviakin :) Ostospostausta jo innokkaasti odotellen :)
VastaaPoista:) Ehkä on jo noiden kokonaisten kuvien aika... Ainakin harjoitellessa sitä :)
PoistaOnpa viehättävän näköistä! En edes kehtaa sanoa, mutta en ole ikinä käynyt Lontoossa. Jotenkin olen mieltänyt sen harmaaksi ja sateiseksi, mutta kuvien perusteella sinne on ehdottomasti matkustettava. Ensi viikolla lomailen Roomassa, mutta sen jälkeen seuraava kaupunkikohde voisi hyvinkin olla Lontoo. :)
VastaaPoistaHassua, minulla oli aivan sama mielikuva Lontoosta ja sen takia kävin siellä ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten. Sen jälkeen on tullutkin käytyä pari kertaa vuodessa. Kannattaa kyllä kokeilla, siellä on sopivassa suhteessa kaikkea ja sen on niin lähellä & vaivaton. Suosittelen varsinkin aleaikaan ;)
PoistaJa hei olisin kovasti halunnut mennä nyt talvilomalla Italiaan ja juuri Roomaan, mutta lentoaikataulut olivat aika huonot. Ehkä sitten alkukesästä..
Ihanaa matkaa ja kiva jos laitat tunnelmia reissun jälkeen!
Kääks! Todelinen Lontoo fever iski jälleen. Enkä edes tiennyt tuosta outlet-kylästä!! Mun loma starttais ehdottomasti krispy kremellä ja muuten pitäisin tätä postausta karttana :D jos tossa drinkkilasissa on vielä Pisco Souria niin alan epäillä olinko itse mukana! Libertyä toki olisin hehkuttanut enemmän ;) Toista moista ei löydy sitten Pariisista tai New Yorkista! Ja mä tykkään vielä erityisesti niiden miesten kerroksen valikoimasta (tai niistä ryotsalaisista myyjäpojista, mene ja tiedä...)
VastaaPoistaMutta ihana katsella edes näitä kuvia.
Tee junalla viikonloppureissu tai vaikka vain päiväretki :)
PoistaJoo, itsekin kävin kurkkaamassa sen vasta nyt, vaikka se on aiemmilla reissuilla ollutkin listalla. Jos on aikaa, niin kannattaa käydä sielläkin!
Onhan Liberty upea rakennus ja konsepti, mutta valikoima ei ole niin laaja tai ihan tyyliseni. Niin tuo miesten alakerta ja myyjät ovat kyllä omaa luokkaa!
Mulla on vielä Lontoo koluamatta (Heathrowta lukuunottamatta) ja jotenkin on sellainen kutina, että varmasti pitäisin kaupungista! Onneksi sinne on tarjolla suhteellisen edullisia lentoja tai joskus voisi vaikka tehdä pienen stop overin matkalla jonnekin kauemmas..
VastaaPoistahttp://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/
Kannattaa ehdottomasti viivähtää muutama päivä tuolla!
PoistaJuuri buukkasin hotellin - kuukauden päästä viikonloppulomalle. Aah. :)
VastaaPoistaKuulisisin mielelläni lisää Bicester Villagesta, koska olen itsekin pohtinut sinne suuntaamista. Mitä siellä oli tarjolla, hintatasoa jne.
MJ
Mahtavaa!
PoistaTuo oli aika samanlainen kuin New Yorkin Woodbury Common Outlet. Pieni kylä, jossa on vierivieressä eri putiikkeja. Siellä on aika hyvin eri merkkejä - kannattaa kurkata nettisivuilta onko siellä omia suosikkeja.
Sinne pääsi tosi kätevästi junalla Marylebonen asemalta ja perillä Bicester North pysäkiltä menee 10 minuutin välein minibusseja itse alueelle ja takaisin. Tosi vaivatonta!
Tuohan on aina vähän onnenkauppaa, mitä tuotteita saattuu olemaan tarjolla, mutta aika hyvin siellä on edellisten sesonkien asusteita ja mallikappaleita vaatteistakin. Hinnat ovat n.30-50% edullisemmat kuin myymälöissä muuten.
Kysy vain jos on jotain tuohon liittyen, autan mielelläni!
Kiitos vastauksesta!
PoistaPari tarkentavaa vielä. Oliko liikkeiden valikoimissa mielestäsi ajattomia klassikoita, kuten vaikkapa laadukkaita t-paitoja perusväreissä, tarjolla?
Kauan itse viivyit perillä eli meneekö koko päivä vai kykeneekö suoriutumaan nopeammin?
Vähän on vielä pohdinnassa, mennäkö vai ei, kun olen kaupungissa vain perjantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään. Kauheaa, jos arvokasta aikaa menisi "hukkaan"! Heh.
Tiedän tunteen - olen aina aiemmin skipannut tuon juuri samasta syystä! Ja nytkin mietin raaskinko lähteä aamupäiväksi pois, vaikka olimme melkein neljä kokonaista päivää. Sen lisäksi tuolla voi olla ruuhkaa viikonloppuna - me kävimme arkipäivänä, joka nopeutti vierailua. Selvisimme aamupäivässä, niin että ehdimme kahden junaan.
PoistaEli ehkä kannattaa vain nauttia viikonlopusta rauhassa keskustassa. Tuolta löytöjen tekeminen kun on vielä niin onnenkauppaa. Viimeksi taisin tulla Nykin Woodburystä takaisin tyhjin käsin...
Ihanaa matkaa, nauti ja käy katsomassa Harrodsin Dior-maailma!
Ihana miniloma olikin ruudun tällä puolen. Teille osui ilmeisesti vielä aika kivat ilmatkin.
VastaaPoistaNo kiva, jos tämä piristi! Joo, meille taisi sattua tosi hyvä väli ilmojen suhteen - ei valittamista. Aurinkoista sunnuntaita!
PoistaLontoo on suosikkikaupunkini ja yleensä keskitynkin vain nauttimaan tunnelmasta paskan hamuamisen sijaan :) Onhan toki tarjontakin katsottav ja muutama päivä saattaa mennä liikkeissä.
VastaaPoistaLontoossa yhdistyy kyllä kivasti kaikki :) Siellä on museoita, esityksiä, hyviä ruokapaikkoja, runsas valikoima kauppoja joka makuun, historiaa ja tietenkin mahtava suurkaupungin kuhina ja värikkyys - onkin ihana istua lounaalle tai kahville seuraamaan tuota!
PoistaItse rakastan käydä lomilla myös shoppailemassa, katsomassa uuden sesongin juttuja livenä myymälöissä ja vain tankkaamassa niiden fiilistä.
Kiitos ihanasta nojatuoli-minilomasta!! Upeita kuvia ihanasta Lontoosta! Lomanne tuntui ihan täydelliseltä. Finnairin lounge on kiva ja tyylikäs, siellä on kiva fiilistellä ennen lähtöä. Hotelli näytti tosi kivalta, ja sen sijainti kuullosti hyvältä. Monta ihanaa kauppaa "kotikadulla".
VastaaPoistaEipä mitään, kiva levittää tuota Lontoon ilosanomaa ;) Lounge oli kyllä mukava alku matkalle!
PoistaOlimme myös oikein tyytyväisiä hotelliin. Sinne oli ihana palata pitkän päivän jälkeen: sänky oli aina avattu valmiiksi, verhot vedetty ikkunoille ja seuraavan päivän sääennuste kirjoitettu käsin pieneen tervehdykseen.
Ja sijainti on kyllä kaikki kaikessa - ei ole kiva käyttää aikaa kaupungin sisällä matkustamiseen, kun sinne on kerran päässyt.
Meilläkin on vähän suunnitelmissa suunnata Lontoseen pari kuukauden päästä, toivottavasti suunnitelmat toteutuvat. Bicester kuuluu aina matkaohjelmaan, sieltä olen tehnyt monta hyvää löytöä! Odotan innolla mitä kaikkea ihanaa olet löytänyt Lontoon putiikeista...
VastaaPoistaHauskaa, toivottavasti tuo toteutuu! Bicester yllätti kyllä iloisesti! Siellä oli mm. tosi hyvä Dior Hommen oma myymälä ja se pari kerroksinen Burberry - tulihan sieltä jotain löytöjä tehtyä. Aurinkoista viikkoa!
Poista