lauantai 31. elokuuta 2013

Givenchy - täydellinen Nightingale

Ihan ensimmäiseksi ISO kiitos vielä kaikille onnitteluista :) Odotan innolla siirtoa ja on aivan mahtavaa saada noin kannustavia kommentteja. Itselle kirjoittaminen olisi aika tylsää, joten olen tosi iloinen, että saan jakaa juttuja muiden kanssa ja jaksatte vielä kommentoida ja osallistua! Kiitos siitä!

Haaveilin hetki sitten upeista laukkuhoukutuksista, nuo kaunottaret ovat edelleen listalla, mutta sitten mukaan tuli musta hevonen. Luxbag sai loppukesästä Suomeen lisää laatumerkkejä, Givenchyn ja Lanvinin. Niinhän minä menin katsomaan uutuuksia ja siellä oli vastassa upea versio Givenchyn Nightingalesta. Jonka jälkeen kävin ihailemassa sitä vähän turhankin monta kertaa... 

Kotoa löytyi jo kylläkin ennestään yksi musta Nightingale weekender-koossa... Kuitenkin tämä kompaktimpi versio punaisella vuorella ja hopeisilla yksityiskohdilla oli aika houkutteleva. Toista melkein samanlaista laukkua ei nyt ole mitään järkeä ostaa, ehkä. Onneksi satuin kertomaan ystävälleni tästä 'ongelmasta' ja sivulauseessa ajatuksesta myydä tuo edellinen. Hän nosti heti heti päätään ja ilmoitti olevansa kiinnostunut.
No niinhän siinä kävi, että edellinen laukku sai uuden mainion kodin ja minä syyn hankkia päivityksen.
Olen aina ajatellut, että en halua myydä laukkujani, mutta tulipa tämäkin testattua.

Uutukainen vilahtikin jo aiemmin ihanan Katrin blogissa, mutta tässä vielä hieman tarkemmin kuvia.



Ihanat hopeiset yksityiskohdat ja pilkottava punainen vuori.


Harvemmin näkee tuota 'herhiläistä' hopeisena.

Tuttu tikkaus-yksityiskohta.


Punainen samettivuori on hauska yksityiskohta.



torstai 29. elokuuta 2013

Muuttoilmoitus, nähdään Oliviassa!

Syksyllä on ollut ilmassa erinäistä muuttoliikettä blogimaailmassa ja minullakin on ilo ilmoittaa uudesta hauskasta jutusta.


Siirryn nimittäin reilun viikon päästä Olivia-lehden Olivialehti.fi-sivun alle. Miltä se kuulostaa? Kyseessä on hauska kokeilu, sillä olen mukana vierailevana blogina joulukuuhun asti. Itse olen ainakin älyttömän innoissani tästä! Olivia on suomalaisista lehdistä ehdoton suosikkini, joten on ilo olla osana sitä. 
Lehden jutut käsittelevät muotia, kosmetiikkaa, lifestyleä, ruokaa ja kulttuuria, joten aiheet ovat aika mukavasti lähellä postauksiani. Hauskaa, että mukaan kelpuutetaan myös miehiä! Ja mikäs minun on siirtyä Olivia-naisten huomaan ;)
Ja on minulla aika konkareita bloginaapureinakin, tyylikäs Strictly Style ja hurmaava Nelliinan vaatehuone.

Tämä prosessi eteni aika nopeasti, mikä onkin kiva, niin en ole joutunut pitämään tietoa kovin kauaa itselläni. Käytännössä aiheet ja postaukset pysyvät samoina, mutta blogi löytyy vain fyysisesti Olivian sivujen alta. 
Laitan kyllä lähempänä varsinaisesta muuttopäivästä tietoa ja koitan tehdä ohjaukset niin, että siirtyminen menisi sinulle mahdollisimman vaivattomasti. Toivottavasti pysyt siis matkassa mukana, jee!

Syyskuussa nähdään siis tämän näköisessä sivustossa.

Tyylikästä elokuun loppua!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Uutta eliksiiriä

Bongasin uuden L'Oréal Paris Nutri Gold Extraordinary Oil -öljyn lehdestä ja halusin heti päästä testaamaan sitä. Tuote sisältää 8 öljyä: laventeli, rosmariini appelssini, ruusu, kamomilla, jojoba, geranium ja metsäruusu. 
Tämä sekoitus lupaa kosteuttaa ja ravita ihoa. Käytöksi riittää kun lämmittää muutaman pisaran käsissä ja levittää kasvoille ennen kosteusvoidetta. Ja vaikka tämä on öljyä, ei se kuitenkaan jätä kiiltoa naamaan vaan imeytyy kyllä hyvin. Hihii, tällaiset uutuudet ovat hauskoja! Vaikka tästä tulee kyllä vähän vanha kunnon Rodin Olio Lusso -öljy mieleen, joka oli myös loistavaa.




Hehkua päivään!

tiistai 27. elokuuta 2013

Brunssi ystävien luona

Kokoonnuimme ystävien kanssa sunnuntaina brunssille nyyttärihengessä, eli jokainen toi osansa pöytään. Kesällä ei ole paljon ehtinyt näin tukevasti syömään tai edes kaivannut sitä, joten ehkä tämä starttasi taas arkea tuonkin osalta. Olisi kyllä hauska mennä taas joku viikonloppu myös ihan perinteisellekin brunssille vaikka Fazerille tai muihin hyväksi havaittuihin paikkoihin.
Sunnuntain kotibrunssi oli kyllä leppoisa ja ihana tapa viettää päivää ystävien kanssa. Tämä liittyi taas The Year of Friendship -teemaan, kiitos niistä!


Pöytä on koreana.

Harvinaista herkkua, uppomunia.



Monta kuppia kahvia kuuluu asiaan, tässä house blend.

Leppoisaa olemista ystävien kanssa.


Tästä jatkettiin vielä ulos terassille fiilistelemään ehkäpä viimeisiä kunnon kesäpäiviä, olipa mahtavat ilmat viikonloppuna.

Kylläpä sai taas kummasti voimaa uuteen viikkoon!

maanantai 26. elokuuta 2013

Lontoon ostosvinkit

Minulta pyydettiin jo ennen kesää vinkkejä siitä, miltä kaduilta ja alueilta Lontoossa löytyvät omasta mielestäni parhaat tavaratalot ja kaupat. Tässä viimein koottuna hieman niitä, toivottavasti ne ehtivät ajoissa ja niistä on iloa muillekin syksyllä Lontooseen suuntaaville. Voi kuin itselläkin olisi tiedossa matka taas tuonne!
Kiersimme jostain ihmeen syystä pitkään Lontoon kaukaa, kun se oli mielikuvissa liian kallis ja sateinen, kunnes sitten tulimme viimein järkiimme ja suuntasimme suoraan Lontoon aleihin. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta ja mikään muu kaupunki ei ole oikein peitonnut tuota. Lontoo on kivan monipuolinen, kompakti ja helppo. Ja jos ajatellaan vain shoppailua, niin aleaikaan se on verraton: Harrodsin, Harvey Nicholsin tai Selfridgesin valikoimat eivät petä koskaan. Täältä löytyy aiempia vinkkejä Lontooseen.




Sloane Streetiltä ja Old Bond Streetiltä löytyvät merkkiliikkeet.

Tavaratalojen kenkäosastot ovat mahtavia, tässä Selfridgesin.

Regent Street on myös shoppailijan unelma.

Kauppojen suhteen aika hyvä alue on Knightsbridge. Olemme pari viimeisintä kertaa ottaneet hotellin suoraan Sloane Streetiltä, koska siinä vieressä on Harrods, Harvey Nichols ja Sloane Streetin merkkiliikkeet: Bottega Veneta, Prada, Hermès, Saint Laurent, Fendi...


1. Harrods
2. Brompton Roadilta löytyy mm. Burberry, Zara, Massimo Dutti...
3. Harvey Nichols
4. Sloane Street


 1. Old & New Bond Street on toinen Lontoon ostoskeskittymä Mayfairin alueella.
2. Selfridges on ihanan massiivinen.
3. Oxford Streetiltä löytyy kyllä paljon liikkeitä, mutta koitamme kiertää sen ihmisvilinän takia aina sivukatujen kautta. Oxford Circusille kannattaa rynniä H&M ja Topshopin/Topmanin takia.
4. Regent Streetiltä löytyvät mm. Uniqlo, Zara, H&M ja COS.
5. Liberty-tavaratalo on mukavan sympaattinen, muistaakseni vanhin Lontoon tavarataloista.


1. Old Bond Streetiä pitkin kannattaa suunnata ylös. Sieltä löytyvät Dolce&Gabbana, Saint Laurent, Cartier, Chanel, Bottega Veneta. Samoin kadun loppupäässä Hermèsin ja Burberryn lippulaivamyymälät.
2. Mount Street on vähän sivussa, mutta ehdottomasti koukun arvoinen - mm. Louboutin, Céline, Balenciaga, Lanvin ja Marc by Marc Jacobs majailevat täällä.
3. Savile Rowlle pystyy suunnistamaan melkeinpä jo Abercrombie & Fitchin jonon ja tuoksun perusteella. Kyseinen liike sijaitseekin aivan kadun alussa, mutta mikä tärkeämpää, Lanvinin ja Alexander McQueenin miestenliikkeet löytyvät hieman pidemmältä samalta kadulta..

Suosikkiliikkeet ja tavaratalot löytyvät siis mukavasti muutamalta kadunpätkältä ja vitsailenkin usein, että Lontooseen voisi mennä vain lauantaiksi ja ehtisi silti käymään tärkeimmät läpi. Niistä Exceleistä on hyötyä, shoppailu onnistuu tehokkaasti ;) Sitten jälkimmäiset päivät voi viettää puistoissa ja kahviloissa istuen, people watching kunniaan!

Jos sinulla on hyviä vinkkejä kivoista kaupoista tai uusista alueista, niin kerro toki!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Johan & Nyström – kuin kahvilla SoHossa

Päätimme eilen ystävän kanssa käydä katsomassa ja testaamassa kehutun Johan & Nyström -kahvilan tarjontaa. Se sijaitsee Katajanokalla aivan kanavanrannassa. Tuolla voi nauttia hyvää kahvia, teetä sekä itsetehtyjä raakakkuja, sandwitchejä ja muita suolaisia. Konseptimyymälästä voi myös ostaa mukaan oman paahtimon kahvia sekä erilaisia teelaatuja.
Loft-henkisestä tilasta tulee heti mieleen New Yorkin kahvilat. Ihanan tunnelmallinen ja rento paikka, joka eroaa selvästi muista Helsingin keskustan kahviloista. Jo pelkkä tila on mahtava tiiliseinineen ja kattoparruineen. Tuolla tulee varmasti käytyä useamminkin esim. lauantaisin nauttimassa latesta tai syksyllä iltateestä.






Täällä on ihana nauttia rauhassa ja lukea lehtiä.

Yläkerrasta löytyy kodikkaita paikkoja.

Myös terassilla pystyi vielä istumaan.

Valikoimasta löytyy myös kotiinvietävää kahvin tai teen ystäville.

Siinä on hieman valikoimaa!

Kauniita yksityiskohtia.


Kakkuvalikoimasta löytyy makuina mm. tyrni, snickers ja valkosuklaa-arpikoosi.

Tällaisia paikkoja lisää Suomeen kiitos!

lauantai 24. elokuuta 2013

Käy Muumilaaksoon...

Pääsin töiden puolesta tekemään hauskan perjantairetken Naantaliin ja samalla tuli käytyä Muumimaailmassa. Sää sattui olemaan ihana, vai eikö se aina ole Naantalissa? Käy kanssani Muumilaaksoon, edellisestä kerrasta itselläni onkin aikaa ehkä parikymmentä vuotta...


Muumikirjat ja Muumilaakson tarinoita -tv-jaksot ovat klassikoita ja niitä on tullut pienenä luettua ja katsottua moneen kertaan, joskus on ihan nostalgista jäädä katsomaan noita jaksoja ja jos kaipaan tietynlaista luettavaa tai fiilistä, niin saatan kaivaa Taikatalven ja nauttia Tove Janssonin kuvailusta. Tässä hyvä esimerkki kirjasta:

"Kellarin uunissa paloi hiljalleen turvetta tavattomat määrät. Kuu kurkisti sisään ikkunasta ja paistoi valkeille talvipäällisille ja kristallikruunuun, joka oli verhottu tyllillä. Ja salongissa, talon suurimman kaakeliuunin ympärillä, nukkui muumiperhe pitkää talviunta." 

Joten mikäs siinä on käydä vähän fiilistelemässä 'tuttuja' paikkoja :)


Satupolku.

Saaren maisemissa ei ole kyllä valittamista.

Tuttu uimahuone.

Drontti Edvard

Muumilaiva


Välillä pitää muistaa tähystää, vai mitä Norppa?


Tuutikki

The one and only.

Iloisia jälleennäkemisiä.

Stripe a pose, huomaa Muumimamman Peekaboo-laukku ;)

Hss, Muumien esi-isä nukkuu täällä.

Öljylamppu

Muumimamman legendaarinen keittiö.

Ja nam, hillokellari!


Nuuskamuikkusen leiri.

Muumilaakson posti.




Muumimaailma on ihan Naantalin vanhan kaupungin vieressä, joten oli ihanaa päästä samalla katsomaan myös sen kauniita puutaloja ja katuja.

Naantalin harmaakivikirkko on kyllä kaunis.


Vielä ehti nauttimaan myös kauniista satamasta ja kesäisestä ilmasta - Naantali parhaimmillaan.



Pitihän sitä nauttia lasi roséta ja vain nauttia maisemista.


Tässä vähän tunnelmia Naantalin vanhasta kaupungista. Näin arkipäivänä elokuussa kaupunki on hiljentynyt jo kesävieraista ja kaduilla oli vähintäänkin rauhallista, mutta miten ihana tunnelma ja niin kaunista!


Söpöjä sisäpihoja.



Pieniä puutaloja.


Hiljaista?

Samalla reissulla pääsi myös pyörähtämään Turun vakiopaikoissa Café Artissa ja Sisustuksen Koodissa sekä näkemään tuttuja. Oletko muuten käynyt jo kurkistamassa miltä Monan uudessa kodissa Costumen-sivuilla näyttää?


Ja tänään on vasta lauantai, vaikka eilinen tuntui jo ihan vapaapäivältä... Ihanaa!

Tässä vielä tunnelmaan sopien tuo legendaarinen Muumilaakson tarinoita -intro.