torstai 17. toukokuuta 2012

HAC – laukkujen äiti

Kun sen ainoan ja oikean tapaa, sen vain tuntee, että te kuulutte yhteen. Alla kuva ensikohtaamisesta, joka tapahtui aivan yllättäen Milanossa Via Monte Napoleonilla lämpimänä loppukesän iltana. Tapasimme uudestaan romanttisesti myös keväisessä Pariisissa ja sain hetken pitää sinua kädessä.
Ultimatum, kaikkien laukkujen äiti. Tapaamme vielä.

Hermès Haut à Courroies (HAC) -laukku on H-perheen äiti (s.1800-luvun lopulla), jolta sisarukset Kelly (s. 1956) ja Birkin (s. 1984) ovat perineet nuo täydelliset geeninsä. Tajusin, että olemme Birkinin kanssa samanikäisiä – miten sopiva sekin esimerkiksi lahjaksi pyöreitä vuosia ajatellen!
HAC on alunperin tarkoitettu muun muassa satulan kuljettamiseen, jo sekin kertoo jotain laukun koosta. Sitä saa eri leveydellä 27 cm aina 60 cm saakka. Ja hyvä niin, sillä iso malli vie pois tuota siihen muuten leimautuvaa naisellisuutta. 
En ehkä koskaan tarvitse autoa, joten on ihan normaalia ottaa lainaa yhteen esineeseen;)

Tämä väri voisi olla suosikkini

Muutama fiiliskuva lisää. 

Laukku käveli Hermès'n syksy 2011 näytöksessä/Style.com

Kuva/Sean-inc. -blogista

12 kommenttia:

  1. Aaaah, perfecto :)

    -H

    VastaaPoista
  2. Mun pitäs tehdä rästitöitä ja tänne mä tulin kuitenkin. Onneksi!! Upea laukku ja todellakin yllättävän iso! Vasta noista asukuvista näkee todellisen koon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Malli on tosiaan iso, ehkä vähän liiankin ajatellen arkikäyttöä...

      Poista
  3. HAC on upea - olethan nähnyt kaikki Jepsukat upeat?
    Onko tuo muuten etoupe? Tourterelleksi se on liian rusehtava, mutta etoupeksi hieman tumma...no, ehkä valo ja ikkuna tekee tepposet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea! Käännä veistä haavassa ;) No ei, olen kyllä ihaillut ja kehunut niitä! Luulen, että tuo on etoupe - valo ja lasi varmasti vaikuttavat.

      Poista
  4. Moikka! Blogissani on sinulle blogitunnustus: http://girlystyleblogi.blogspot.com/

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kunniasta ;) laitan mielelläni eteenpäin! Kiva tutustua myös blogiisi. Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Hieno, ja tuo väri on ihan täydellinen ! Viikonloppulaukuksi just passeli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykästynyt myös tuohon väriin, oikein täydellinen kaikin puolin.

      Poista
  6. Mitä tuollainen komeus kustantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu koosta ja nahasta, mutta taitaa huidella siinä 8000 euron paikkeilla. Se selittää miksi tuo jäi ikkunaan ;) Tosin hankala saatavuuskin rajoittaa ja siksi pitäisi tarttua, jos edes mahdollisuus joskus tulee eteen.

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)