keskiviikko 30. toukokuuta 2012

SSAW – tyylikkäästi suomalainen

Kävin tänään lounaalla Ravintola Katsomossa, jonka puitteet ovat vertaansa vailla. Paikka sijaitsee teatteri Savoyn yhteydessä Kasarmikadulla. Kun huomasin, että listalla oli vielä paistettuja muikkuja ja varhaisperunoita, niin ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä, minne sitä menisi. Buffasta löytyy yleensä aina kaikille jotakin ja tila on sen verran iso, että paikankin saaminen käy yleensä vaivatta. Kannattaa kokeilla!





Hain samalla Akateemisesta juuri ilmestyneen SSAW-lehden, joka liittyy World Design Capital -vuoteen. Lehti esittelee laajasti suomalaisen muodin uusia tuulia ja tekijöitä. Julkaisun toteutuksesta saa kiittää perustajia Timo Ilolaa (AD) ja Salli Raestetta sekä päätoimittaja Anna-Kaari Hakkaraista. Muodista vastaa Tuomas Laitinen ja kuvista mm. Chris Vidal Tenomaa. Mukana tekemisessä on ollut vakuuttava määrä myös muita suomalaisia huipputoimittajia, kuvaajia ja stylistejä.

Nopealla silmäyksellä lehdestä löytyy upeiden kuvien lisäksi myös artikkeleita ilmiöistä ja suunnittelijoiden haastatteluita. Ensimmäisenä luen ehdottomasti Nina Riccillä asusteita suunnittelevan Juha Marttilan haastattelun. Onnittelut tekijöille hienosta työstä ja edelläkävijyydestä!

 

Yhdessä kuvasarjassa mukana upea Suvi Koponen

Mukana myös mm. britti-Voguelle työskennelleen stylisti Tiina Laakkosen haastattelu


Lehdessä on myös miesten editorialeja
 
 

6 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoiselta vaikuttava lehti, täytyy itsekkin tutustua tarkemmin! Kiva postaus=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit - kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  2. Katsomo on varma valinta! Hyvä että muistutit paikan olemassaolosta, en oo käynyt siellä toivon. Täytyy korjata tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tilana ainutlaatuinen, myös Töölönranta kuuluu suosikkeihini.

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)