tiistai 28. elokuuta 2012

Collage the Shopin avajaiset - luksusta Helsinkiin




Nyt se on avattu Kämp Galleriaan Mikonkadulle, Collage the Shop.
Pääsin tutustumaan huomenna avattavaan liikkeeseen ja sen valikoimaan jo tänään yhteistyössä Ellen kanssa järjestetyssä illassa. Ja hyvältä näytti!
Myynnissä Bottega Venetaa (ihanan runsaasti), Guccia, Jimmy Choota, Ferragamoa, Burberryä ja uutena Proenza Schouleria. Proenzaa en kyllä vielä bongannut kuin koruissa, mutta ehkä lisää on vielä tulossa.

Liike on kauniisti toteutettu, joten tuotteet pääsevät hienosti oikeuksiinsa. Valikoimasta löytyy paljon laukkuja, mutta myös jonkin verran aurinkolaseja, huiveja ja muutamia koruja. 

Kyselin tietenkin heti, olisiko valikoimaan tulossa myös miehille jotakin, mutta ainakaan vielä tällaista ei ole tiedossa. Eli kun käytte liikkeessä, muistakaa kysyä myös miehille soveltuvien lahjojen perään ;)
Sain myös vinkin, että myöhemmin olisi vielä tulossa myös aivan uusia merkkejä - lupaavaa!
Liikkeen takana on tanskalainen Group 88, joka luotsaa Kööpenhamissa Collagen lisäksi kunniakkaasti myös mm. Bottegan ja Guccin myymälöitä. 

Oli myös hauskaa bongata samalla tuttuja bloggareita livenä ja varsinkin Alman ja BagMissin tapaaminen oli ilo, kiitos siitä! 


Bottega hehkuu herkkuväreissä


Tämäkin Bottegan hillitympi väri on kaunis

Ja ensimmäistä kertaa Suomessa, Jimmy Choo

Guccin python-laukku




Edustettuna myös Ferragamo
Valikoimasta löytyy myös Choon laukkuja





32 kommenttia:

  1. Hienon näköistä, pakko käydä kurkkaa heti huomenna! Kiva saada tänne lisää valikoimaa, vaikka sitten vaan silmäniloksi..tai lahjaideoiksi;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä, on kyllä tervetullut lisä! Siellä oli kauniita juttuja ja sopivia lahjojakin.

      Poista
  2. Olin siellä minäkin - melkein. Seisoin näyteikkunan takana nenä lasissa kiinni tuijottamassa ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, no mutta siellä oli aika kuuma ja tungosta. Ajattelin mennä itsekin uudestaan tällä viikolla, kun siellä on vähän rauhallisempaa.

      Poista
  3. Spotted! Tunnistin sut, mutta hoksasin hieman viiveellä ja olit jo ehtinyt lähteä. Vyö paljasti. Tule ihmeessä moikkaamaan kun taas törmäämme. Liike näytti tyylikkäältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Vaaralliset asusteet. No, ei hauskaa! Tajusin myös, että olit paikalla, mutta oltiin juuri tekemässä lähtöä. Ensikerralla ehdottomasti!
      Oli kyllä hieno liike ja upeita tuotteita.

      Poista
  4. Oli tosi kivaa nähdä sut! Olen tekemässä tästä juttua huomiseksi. Hassua on se, että olit valinnut ja ottanut kuvan aivan samasta aiheesta kuin minä - ja laittanut sen vielä aivan ensimmäiseksi, kuten minäkin! Nyt mun pitää vaihtaa se kuva... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, oli hauskaa jutella!
      Ja voi ei, jos vein sun aloituksen - höh! Kiva nähdä huomenna teidänkin poiminnat liikkeestä, can't wait!

      Poista
  5. HIeno juttu, että liike vihdoinkin avautuu! Odotan innolla Choon laukkuja! Pitääkin käydä huomenna pyörähtämässä. :) Olen kyllä nyt kovaa vauhtia hankkimassa LV:n Artsya, mutta mieli voi muuttua ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä katsomassa. Artsykin on kyllä tosi hieno malli, klassikko! Mutta voi tuoltakin löytyä varteenotettavia vaihtoehtoja. Varo Bottegaa, ne ovat ihania ;)

      Poista
  6. Oli tosi hienoa tavata sut! Tosi hyvä postaus tilaisuudesta! :)
    Katsoin muuten äsken tuon sun edellisen postauksen. Minäkin olin eilen katsomassa Gagaa. Aika samanlainen alkuviikko ollut meillä, eiks vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, oli mahtavaa törmätä - laukut paljasti teidät ;)
      Ja hauskaa, mitä pidit keikasta?

      Poista
    2. Keikka oli upea! Mielettömän karismaattinen ja lahjakas persoona tuo Gaga. Sääli vaan, että olen ollut muutaman päivän jo kipeänä. En voinut laulaa mukana, saatikka edes kunnolla puhua keikan aikana, kun oli niin kipeä kurkku. Tänään avajaisten jälkeen sitten lähti ääni, ja nyt kuulostan lähinnä kurnuttavalta sammakolta.

      Poista
    3. On, ei voi muuta kuin ihailla!
      Höh, tuota on nyt liikkeellä. Ja teillä on ilmeisesti pikkuinenkin kipeänä... Pikaista paranemista molemmille!

      Poista
  7. Autsch! Mulla oli kutsu, mutta mieheni synttärit tänään veivät voiton? Ui, miten ihania Bottega Veneta-kuvia, tuli äkillinen tarve. ;)

    Gloria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) ooh, no ehkä se on ihan hyvä syy. Voit sitten käydä huomenna katsomassa sen kunniaksi itsellesi jotain kivaa lahjaa ;)
      Olisi ollut hauska nähdä!

      Poista
    2. Niin, voi sitten kysyä niitä miestentuotteita lahjaksi. ;)

      G

      Poista
    3. :) Please do! Kerro sitten mitä löysit!

      Poista
  8. Vaarallinen kauppa:) Parempi vielä ihailla kuvien kautta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, askel kerrallaan, ettei satu mitään vahinkoja ;)

      Poista
  9. Täytyy ehdottomasti piipahtaa! Kiitos vinkistä:)
    Minäkin olin Gagaa katsomassa maanantaina, mutta masuvauva kertoi, että bassot olivat liian kovalla niin lähdin parinkymmenen minuutin jälkeen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tykkäät varmasti ;)
      Voi toista - ehkä ihan hyvä päätös. Ei tunnu varmaan hirveän kivalta sellainen shokki-kumina.

      Hei, miten meni muuten Fashion-kirppiksellä, löysivätkö aarteesi uusiin koteihin? Ainakin olit tehnyt hyvän vaihdon.

      Poista
    2. Kirppis meni oikein kivasti! Jonkin verran vähemmän meni tavara kaupaksi kuin edellisellä kerralla, mutta ajattelin viedä loput vaikka Amadoon.
      Kivaa loppuviikkoa:)

      Poista
    3. Mukavaa, että sait kuitenkin tavaraa liikkumaan ja tuo Amado onkin hyvä vaihtoehto lopuille. Väkeä oli kyllä taas paljon ja jono se mukainen. Hauska tapahtuma kuitenkin! Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  10. Olin itsekin tuolla eilen, tosin melko lyhyen aikaa kun jouduin tulemaan suoraan töistä pitkäksi venyneen kokouksen takia niin oli melko ryytynyt fiilis. Sua en tunnistanut mutta Alman ja BagMissin kyllä, mistäs muustakaan kuin käsilaukuista :D Mutta olihan tuolla kaikkea ihanaa, pitää mennä tässä paremmalla ajalla katselemaan.

    t.Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Siinä alussa olikin aika tungosta, niin ei päässyt paljoa kiertelemään. Pitää mennä tosiaan vielä uudestaan, kun on rauhallisempaa. Ja mikäs tuolla on käydessä vaikka säännöllisesti ;)

      Poista
  11. Oih, todellakin hieman luksusta Helsinkiin tuli tuon liikkeen mukana lisää. Kiitos näistä herkkupaloista, pitää pyörähtää joskus Helsinkin reissulla tuolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva juttu, että saadaan lisää tarjontaa taas Suomeenkin! Käy kurkkaamassa ;)

      Poista
  12. Kuvista päätellen sisustus on tylsä ja ruma :( Harmi ettei ole mitään miehille, no ei tarvitse vaivautua ;). Tuhansien eurojen lahjoja minun tuttavapiirissäni ei ole tapana ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät ehkä tee kunnolla oikeutta myymälän sisustukselle... Ja niinpä, lahjoissa olen itsekin kyllä pitäytynyt pienemmissä asusteissa ;)

      Poista
  13. Miehille ei ole mitään? No voihan sanonko mikä.. Odotin kovasti, että miesten Bottegaa vihdoin saisi läheltä, mutta ei kai sitten. >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, toivotaan tosiaan, että kysyntään vastataan ja täydennystä on tulossa!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)