perjantai 28. joulukuuta 2012

Joululahja Célineltä

Vihjasin edellisessä postauksessa, että hankin itselleni vähän yllättäenkin joululahjan. 
Olimme menossa aatonaattona laulamaan joululauluja Tuomiokirkkoon ja kuljimme Luxbagin ohi. Huomasin heti, että uusi Célinen toimitus oli saapunut. Niinpä pistäydyin kirkon jälkeen myymälässä katsomassa, mitä sinne oli tullut.

Merkin laukuissa ei ole miehille liiaksi vaihtoehtoja, joten ikkunassa vilkuttanut Cabas-malli on harvinainen poikkeus. Olen ihaillut vetoketjullisia versioita jo tovin. Perusmalli on oikein kiva ja kevyt kesällä, mutta käytössä se on ollut ehkä vähän turhan löysä, joten kulmissa olevat vetoketjut ja laskokset tuovat kummasti tukea malliin. 

Célinen haaste on rajallisen saatavuuden lisäksi myös loputtomat värivaihtoehdot. Itselleni ainakin tulee helposti mieleen, mitä jos tulee vielä hienompi yhdistelmä? No tämän klassisen mustavalkoisen kohdalla ei sitä tarvinnut miettiä.
Kun tällainen täydellinen mallin löytyy, ei sitä voi oikein päästää käsistä. Niinpä päätin, että tämä saa olla palkinto itselleni jouluksi :)



Tämä versio tuntuu itsestäni hauskimmalta ja niin olen laukkua nyt käyttänyt.


Tässä laukun siluetti, kun vetoketjut ovat kokonaan auki.


Laskoksesta löytyy valkoista nahkaa. Hyvin suojassa :) 


43 kommenttia:

  1. Oi oi oi, että oikein syntiä teit kirkkoreissulla!
    Todella upea ja vetoketjut tuovat hienoa särmää kokonaisuuteen.

    Gloria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, no pitää pysyä balanssissa ;)
      Kiitos, vetoketjut toimivat yleensä aika hyvin hauskana koristeena.

      Poista
  2. Oi miten tyylikkäästi hauska laukku :)

    VastaaPoista
  3. No onpas se todella upea! Eihän tuollaista voi jättää kauppaan!

    VastaaPoista
  4. On se hieno! Todella ihanan lahjan itsellesi ostit. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitä itseä jotenkin muistaa :) Enkä voi oikein sotkea muita tähän omaan hulluuteen ;)

      Poista
  5. Onpas upea! Löytyy varmaan käyttöä - menee melkein lentolaukkunakin. Saako sen suljettuakin vetoketjuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo on ainakin kivan kevyt, mutta auki kyllä tuosta ylhäältä.

      Poista
  6. Heh, kävin kanssa ihastelemassa sitä ikkunan takana. Vetoketju-malli on varmasti parempi vaihtoehto, kuin tavallinen versio. Pysyy varmasti paremmin ryhdissä. Erinomainen ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyllä onnistunut ja huomattavasti tukevampi kuin tavalliset Cabakset.

      Poista
  7. Todella tyylikäs ja selkeä, sopisi myös naisen käteen. Tuo merkki huokuu kyllä sellaista tyylikyyttä, eikä logojen ja muiden kuvioiden tarvitse kirkua läpi! Nappivalinta!
    Minde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta sopisi ja naisille on onneksi merkiltä vaikka mitä herkkuja! Totta välillä tällainen hillitympi linja on virkistävää :)

      Poista
  8. UPEA Céline! Hieno palkinto itselle jouluksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää sitä jotain kivaa itsellenkin hankkia :)

      Poista
  9. OI OI se on TÄYDELLINEN!!!!!!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo on kyllä onnistunut malli, kyllä laukut ovat hienoja ;) Sinullakin on tähtäimessä upea klassikko!

      Poista
  10. Oi, onpa kaunis laukku! Célinenkin laukun voisin myös joskus kotiuttaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mallit ovat kyllä tosi kauniita, mutta saatavuus on tosiaan vähän haastava... Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kiitos piristävistä matkatunnelmista!

      Poista
  12. Wow mikä kaunotar - olen itse nähnyt juuri saman kombon horizontal cabas-mallissa ja se(kin) oli tosi upea. Onnittelut kivasta joululahjasta ja gott slut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo katsoin myös Köpiksessä tuota vaakamallia, mutta se oli aika avonainen...
      Mahtavaa vuodenvaihdetta myös sinne!

      Poista
  13. You are bad. En tiedä sopiiko tähän, mutta mä olen vasta sarjasta oman suosikin löytänyt ja sä olet jo kotiuttanut sen.

    Onnea uuden laukun omistajalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) No kaikki aikanaan, muistan kun talon laukut alkoivat nousta ja kummastelin aluksi, mitäs nämä ovat.

      Poista
  14. Hieno valinta,todella tyylikäs laukku!
    Celine on vaan vastustamaton:)

    VastaaPoista
  15. Onpa kaunis. Itsekin olin tuhmeliini ja ostin synttärilahjaksi Celinen cabasin. Tosin siinä vetoketjuttomassa versiossa. Ja nyt jo haaveilen luggagesta...ou nou.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lahja :) Luggage on kyllä myös upea ja varmasti käytännöllinen.

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)