Päivitin reissusta asustekokoelmaani
Fendin Selleria rannekkeella ja vyöllä. Itse asiassa nämä ovat tahattomasti samaa sarjaa, minkä huomasin vasta jälkeenpäin... Bongasin vyön Saksilta ja seuraavana päivänä rannekkeen merkin omasta liikkeestä. Ei siis ihme, että se tuntui niin tutulta ja kodikkaalta ;) No, en käytä niitä samaan aikaan, ettei mene liian matchy matchyksi. Mutta tummanruskeita juttuja näköjään puuttui siis asusteista...
Talon asusteista on jo pitkään vastannut
Silvia Venturini Fendi, jonka isoäiti Adele perusti merkin vuonna 1918. Hän ihaili satulanvalmistajien käsityötaitoa ja siirsi tätä osaamista myös omaan muotitaloonsa. Silvia elvytti perinteen ja lanseerasi Selleria-linjan 90-luvulla. Häntä saamme myös kiittää muuten ikonisista laukkuista kuten Baguette, Spy Bag ja Fendi B. Ensimmäisestä on juuri ilmestynyt jopa
oma kirja.
|
Kuva/Wmagazine.com |
Selleria-sarja koostuu pienistä tuote-eristä, jotka ovat kokonaan leikattu ja ommeltu käsin (niin sitä ainakin markkinoidaan, ja kenen käsin käytännössä työt on tehty, onkin sitten eri asia). Linjasta löytyy laukkuja, kenkiä ja jopa huonekaluja. Asiakkaan on esimerkiksi mahdollista valita itse vaikkapa ihanan Peekaboo-laukun nahkan & tikkausten väri ja vuoren materiaali. Mittatilaustyötä parhaimmillaan.
Fendillä on kyllä tosi hienoja juttuja, suurin osa on niin ajattomia, kuten tuo Selleriakin.
VastaaPoistaHeidän nahkatuotteensa ovat kyllä ajattomia ja usein onnistuneita!
PoistaHuvittaa katsoa noita huippumerkkien tuotteiden valmistusvideoita, missä artesaanit niitä vääntää... Todellisuudessa ne kuitenkin tehdään liukuhihnatyönä jossain hikipajassa, ellei sitten kyse ole jostain hermesistä tai merkkien muutaman kappaleen special edition kokoelmasta tai asiakkaan mieltymysten mukaan räätälöidyistä tilaustuotteista, joiden hinnat onkin sitten moninkertaiset normaaliin massatuotantomallistoon.
VastaaPoistaNiinpä, todellisuudessa liikkeissä massoille myytävät tuotteet eivät varmasti ihan tuollaisella huolittelulla valmistu. Mutta kaunis mielikuva ja hyvää PR:ää ;)
PoistaNäin on ja onhan se sääli, että kun massat kiinnostuvat, on tuotteetkin sen jälkeen massatuotantoa ja laatu voi kärsiä. Pitää vaan muistaa ettei ole liian sinisilmäinen. Vaikka ostaa palan luksusta, lähes mikään ei ole sitä miltä päällepäin näyttää.
VastaaPoistaNiinhän sitä pitää olla kriittinen. Niin kuin sanoit, muodin ja kauneuden maailmassa asiat ovat harvoin miltä näyttää...
Poista