torstai 14. kesäkuuta 2012

Kympin kori by Marni

Piipahdin illalla Aleksanterinkadun molemmissa H&M-liikkeissä, jossa oli myös aloiteltu aleja. Hieman surullinen näky oli pari rekillistä Marni For H&M -vaatteita, hintalappuna 10 euroa :/
Eli 159 euron takki ja 99 euron kashmirneule lähtivät nyt kympillä. Ei tainnut ihan upota Marni suomalaisiin mieskuluttajiin...

Olen käynyt katsastamassa tähän mennessä kaikki vierailijamallistot ja kyllä sieltä on aina löytynyt jotain mukaan, poikkeuksena itsellänikin oli juuri tämä Marni. Minulla on edelleenkin käytössä Lagerfeldin malliston vaatteita ja pari pukua muista mallistoista ovat osoittautuneet myös hyviksi hankinnoiksi.


Ainakin minusta tuntui, että nuo kaksi aiempaa Versacen mallistoa ja Marni olivat ajallisesti hieman turhankin lähekkäin. Idea vierailevien suunnittelijoiden erikoismallistoista vesittyy helposti, jos niitä tulee liian usein.
Toivotaan siis, että ennen seuraavaa Maison Martin Margielaa ei tule mitään muuta mallistoa väliin. Herää myös kysymys, että jos Marnikaan ei uppoa meihin suomalaisiin, niin miten käy Margielan, joka on sitäkin marginaalisempi ja tuntemattomampi meillä.

11 kommenttia:

  1. Pohdin aivan samaa tuohon MMM yhteistyöhön liittyen. Toisaalta voihan olla, että yhteistyössä lähdetään hyvin pelkistetylle linjalle ja se tuntuu purevan Skandinaaviassa ja Suomessakin.
    Pitääpä muuten käydä vilkaisemaan naistenkin alet, sillä olen hieman silmäillyt yhtä Marni takkia. Muutama viikko sitten se oli alessa -50% mutta silloinkin hinta oli vielä 100€ pintaan. Nyt jos saisi kympillä, voisi jo ostaakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, siten se saataisiin myymään paremmin myös täällä ja käy ihmeessä katsomassa, tuollaiset löydöt ovat parhaita!

      Poista
    2. Sieltähän se löytyi ja lähti mukaan! Kyllä voi ale-löytö tehdä ihmisen onnelliseksi :D

      Poista
    3. Mahtavaa! Kiva, että takkia löytyi vielä! Ei kovin usein pääse tuollaisista aleista iloitsemaan.

      Poista
  2. Ostin juuri marnin takin 149euroa, nyt kympillä :D. Ajattelin, että jo kyllä sillä hinnalla kannattaa, väri on makuuni juuri oikea beigensävy ja materiaali tosi ohutta ja vilpoisan tuntuista kesään. Oli viimeinen kappale ja oikea koko, tummansinisiä oli useampia jäljellä. Itseenikään ei tuo marni oikein kolahtanut, ainakaan niillä alkuperäisillä hinnoilla! Sandaalit siinä mallistossa kiinnostivat, mutta ne taisivatkin mennä aika hyvin jo ennen alennuksia, tai ei ollut ainakaan oikeaa kokoa enää alessa jäljellä kun jokunen kuukausi sitten katselin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hyvä! Ehkä syynä vähän huonompaan menestykseen oli se, että hinnat ovat kuitenkin normaalia kalliimmat ja jos mallistossa ei ole mitään erityistä, niin ne jää helposti hyllyyn. Itse asiassa ainoa vaate mallistosta, jota kokeilin oli juurikin tuo sininen takki, mutta se ei ihan istunut minulle. Malli oli kyllä tosi kiva!

      Poista
    2. Niinpä. Ainakin miesten vaatteet oli aika tylsiä ja kantti kertaa kantti neliöitä joissa ei ole istuvuudesta tietoakaan...

      Poista
    3. Niin, hukuin tuohon kokeilemani takkiin ja siksi sekin jäi... :)

      Poista
    4. Ihmettelin kanssa, että pienetkin koot oli niin isoja. Melkein hukuin niihin itsekkin vaikka olen pitkä ja pitkäraajainen.. No takki lähti mukaan siksi, että toisaalta se löysä malli on vaihtelua, saa nähdä missä sitä tulee käytettyä. Ainakin roskia olen sillä vienyt jo kahdesti :D

      Poista
  3. Ennen MMM:n mallistoa tulee vielä Russon asusteet... nämä alkavat kohta nakertaa toisiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin totta, unohdin kokonaan tuon! Vaikka tuo Russo sisältääkin pääosin asusteita, niin tulee silti vähän liian usein!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)