maanantai 5. marraskuuta 2012

Muistijälkiä nro. 1

Eksyin tässä yhtenä iltana selailemaan vanhoja postauksia ja löysin niistä kivoja muistoja, jotka olen kokonaan jo unohtanut. Jakamisen ja vuorovaikutuksen lisäksi bloggaamisessahan on hauskaa myös se, että siitä jää itsellekin päiväkirjamaisesti muistiin tekemiset ja menemiset. Ja näihin onkin aina hauska palata jälkeenpäin.
Ajattelin, että voisin jatkossa poimia satunnaisesti kuunvaihteessa muutaman kuvan aiemmista jutuista ihan itsellekin muistutukseksi. Vähän kuin selaisi valokuva-albumia.



6 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus ja hyvä idea :)

    Kivaa viikkoa!

    -H

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea. Harvoin tulee suosikkiblogeissaankaan selailleeksi niitä vanhoja postauksia, jotka on julkaistu ennen kuin itse "löysi" blogin. Ja sitten siellä on kuitenkin vaikka mitä hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä unohtaa itsekin, mitä kaikkea sitä on tullut kirjoiteltua ja kuvattua. Ja välillä tuntuu, että jotkut postaukset elävät vähän turhan vähän aikaa :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Olen itse miettinyt usein samaa. Blogi toimii hyvänä päiväkirjana ja välillä olenkin selaillut postauksiani taakse päin ja ihmetellyt mitä kaikkea on tullut touhuttua. Historiaa alkaa olla jo aika kivasti. Idea poimia jotain vanhoja postauksia uudelleen esiin on loistava!

    Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta ja sinulla varsinkin on jo runsaasti materiaalia! Kierrätys kunniaan :)

      Kiitos, mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)