keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Murulle

Kuten eilen mainitsinkin, olimme illalla ensimmäistä kertaa Murussa syömässä. Juhlistimme tällä toisen puoliskon syntymäpäivää. Lahjahan tuli hankittua jo aiemmin, oho... Mutta jäi sentään jotakin juhlistusta oikeallekin päivälle. Ihme kyllä sain pöydänkin, liekö arki-ilta auttanut asiaa...

Kuva/Murudining.fi


Pahoittelut, kuvat ovat aika hämäriä, mutta koitin keskittyä enemmän nautiskeluun :)

Paikka on tunnelmallinen ja rento

Konsepti on hauskan simppeli, valittavana on joko päivän kolmen ruokalajin menu tai sitten muutamasta vaihtoehdosta mieleisensä. Eilen listalla oli alkuun hirvicarpacciota, pääruokana kuhaa ja jälkkäriksi valitsimme suklaafondata.
Ruoka oli ehdottomasti hyvää ja palvelu mitä parhainta. Silti olen edelleen sitä mieltä, että esim. Farang ja edellinen Gaijin-elämys ovat olleet makujensa puolesta huomattavasti parempia ja monipuolisempia.



Ehkä vähän hassussa järjestyksessä, mutta ennen iltasyömistä nautimme kahvit perheen kesken ja tarjolla olikin superhyvää klassista kakkua. Josta en tosin voi ottaa kunniaa. Se on kuulemma ollut lapsuudesta saakka tärkeä osa synttäreitä ;)
Oli siis oikein leppoisa ilta mukavassa seurassa herkutellen!


6 kommenttia:

  1. Muru on kyllä kiva, muutaman kerran olen ehtinyt käymään ja aina on ollu hyvää!

    VastaaPoista
  2. Voi tykkään Murusta paljon! Olen kerran käynyt ja palvelu sekä ruoka oli loistavaa :) arkisin sinne taitaa tosiaan pöydän saada, mutta viikonlopuille en ole vielä varausta onnistunut saamaan vaikka kerran yritin yli kaksi kuukautta aikaisemmin... Helsingissä Olo taitaa kuitenkin olla suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmettelin itsekin, että pöytä onnistui! Ja Olo on kyllä myös hyvä paikka, olen käynyt siellä välillä lounalla.

      Poista
  3. Voisitko tehdä sisustuspostauksn? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta, voisihan sellaisiakin tosiaan tehdä! Pitää ottaa vähän testikuvia ja koota jotain :)

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)