Olin eilen kavereiden kanssa katsomassa P!nkin Truth About Love -kiertueen Helsingin keikan. Arvuuttelimme juuri moneskohan kerta oli, kun näimme tämän sähikäisen livenä. Olisiko viides? Pink on niin karismaattinen ja mahtava esiintyjä, että häntä kyllä katsoo livenä aina vain kun se on mahdollista. Toki tuotannosta löytyy mahtavia biisejäkin. Pisteet tosiaan siitä heittäytymisestä, jolla hän showt vetää ja tietenkin musiikillisesta kunnianhimosta. Näillä keikoilla lavalla nähdään musiikin ammattilaisia, eikä playbackille ole tilaa.
Pakko jakaa hauska muisto edelliseltä Kaisaniemen puiston keikalta.
Olin jälleen kerran ostanut liput kaikille, joskus puolivuotta etukäteen. Kun tuli aika suunnata keikkapaikalle, eivät liput olleetkaan siellä, missä oletin. Sitten alkoi kuumeinen miettiminen ja etsiminen - olenko hakenut ne lippupisteeltä, tulostanut jonnekin vai löytyisivätkö ne ehkä työ- tai kotikoneen syövereistä? No lippuja ei löytynyt, joten lunastin kiltisti portilta uudet... ;) Onneksi kyseessä oli ulkoilmakeikka, jonne mahtui hyvin vielä mukaan.
Ja ne liput olivat kyllä tallessa, hyvässä sellaisessa. Tästä episodista on tullut hyvä vitsi sen jälkeen :)
Keikkojen tavaramerkki on akrobatia, yleensä Pink roikkuu aina jostakin vähän hurjankin rohkeasti. Tälläkin kertaa hän sinkoili encoressa pitkin areenaan ilmatilaa vaijereiden varassa.
Tämäkään keikka ei pettänyt odotuksia vaan tarjosi takuuvarmaa viihdettä ja menoa. Menevien osioiden lisäksi arvostan keikalla kohtia, joissa Pink antaa voimakkaalle äänelleen tilan ja laulaa rauhallisempia kappaleita akustisena. Tässä muutama esimerkki tuosta.
Asu keikalle oli rennompi ja mukaan pääsi vähän harvemmin käytössä olleita asusteita, joita ei arkena tule yhdistettyä asuun, mm. Louboutinin cluch ja Lanvin tossut pääsivät molemmat tuulettumaan.
Denim Shirt/Jack & Jones, jeans/Acne, clutch/Christian Louboutin, shoes/Lanvin, watch/Michael Kors, bracelet/Alexander McQueen, fragrance/Viktor & Rolf Spicebomb |
Yksityiskohtia, Alexander McQueenin ranneke. |
Kello/Michael Kors, sormus/Bulgari |
Vähän tukevammat tossut/Lanvin |
Ps. Nyt se on sitten virallista tietoa, Starbucks avaa Suomen kolmannen kahvilansa loppuvuodesta Akateemiseen. Kirjoittelin juorusta viime syksynä ja tänään siitä oli myös viralliset haastattelut Helsingin Sanomissa täällä. Onpa hauskaa, kunnon paraatipaikka Keskuskadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa. Ja onneksi Café Aaltoon ei kosketa ;)
---
Here's last night's outfit, a bit more casual than usually, maybe. We went to Pink's concert with some friends and it was so entertaining, once again. I love her!
Mä niin olisin halunnut olla tuolla keikalla! :/ xx
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Pinkin show, jos vain tulee mahdollisuus!
PoistaTosi kiva tällainen vähän rennompikin asu!:)
VastaaPoista:) Vähän vaihtelua!
PoistaOli muuten hyvä keikka! Eka kerta mulle vaikka oon seurannut naisen uraa ihan sieltä ekasta sinkusta lähtien. Satuin voittamaan liput yhdestä kisasta niin saatiin ihan kivat paikat. :) Oletin et järkkäriä ei saa ottaa matkaan niin mulla jäi kuvat ihan kököiksi kun ei tuolla puhelimella saa mitään järkevää noin kirkkaita valoja vasten. Harmi..
VastaaPoistaAijaa, mahtavaa! Hauska juttu! Joo, minullakin oli 'vain' pokkari ja on tuossa jotain kännykkäkuviakin. Mutta siltä nuo vähän näyttääkin, vähän mahdoton saada hyviä kuvia keikoista. Mutta ainakin vähän fiiliksiä.
PoistaPink ei minuun vetoa - mutta viime sunnuntaina oli vetoa, olin Bon Jovin keikalla Tampereella:) Musiikki soi koko rahan edestä, noin 2,5 h.
VastaaPoistaTodellakin, kahvila tulee todella paraatipaikalle.
T. Maija
Tuokin keikka oli epäilemättä hyvä! Hauskaa, että artistit tulevat Suomeen aika kivasti. Hyvää loppuviikkoa!
PoistaHeippa! Olin myös siellä Kaisaniemen keikalla ja kyllä oli huikea show! Tällä kertaa joutui jättämään karkelot väliin, kun sunnuntaina olin fiilistelemässä Bon Jovia. Pinkin liveshow on kyllä vailla vertaansa!
VastaaPoistaJoo tuo puistokeikka oli hyvä ja kivan erilainen. Kun sinne sitten lopulta päästin ;) Aijaa, sinäkin olit tuolla Jovissa, hauskaa!
PoistaOli varmasti upee ilta! Itse en ehkä lukeudu Pink-faneihin, mutta Just give me a reason on aivan tajuttoman hyvä ja soi kokoajan täällä päässä! Toki muitakin hyviä löytyy.. ehkä vielä joku kerta poikkean itsekin keikalle sillä onhan siellä aina oma huikea fiiliksensä!
VastaaPoistaNiin, kiva kun Pinkiltä löytyy noita rauhallisempia biisejä - ne toimivat myös oikein hyvin! Kannattaa käydä, jos tarjoutuu mahdollisuus! Koitan myös itse käydä usein keikoilla, vaikka artisti ei olisi ihan se kovin suosikki. Niissä on oma tunnelma ja kiva nähdä eri artisteja livenä.
PoistaVoi, tämä olisi ollut varmasti tosi huikea show! Mietin pitkän aikaa, veisinkö tytöt tuonne, mutta sitten se vaan jäi :( Pink on loistava artisti.
VastaaPoistaOn tosiaan tasaisen loistava artisti, taas tykästyin uusimpaan albumiin:) Ja Pink käy sen verran usein Suomessa, että sitten seuraavalla kerralla mukaan keikallekin!
Poista