lauantai 25. toukokuuta 2013

Arvaatko Luxbagin uudet laukkumerkit?

Helsingin laukkurintamalta kuuluu ilouutisia! Ready? 
Pikkulinnut nimittäin lauloivat, että Luxbag on saamassa jo ennestään kunnioitettavaan valikoimaansa kaksi uutta laukkumerkkiä, joita Suomesta ei ole hetkeen saanut.

Kuva/Luxbag.fi

Kesällä valikoima alkaa nimittäin täydentyä Lanvinin ja Givenchyn herkuilla, wau! Aivan mahtavaa, että näitäkin tullaan saamaan taas Suomesta! Itsellänikin Givenchyn Nightingalen miestenmalli on ollut jo muutaman vuoden käytössä ja olen tykännyt todella paljon. Molemmilta uusilta merkeiltä saadaan tänne syksyn malleja sekä klassikoita.

Pakko muuten mainita tähän yhteyteen Luxabagin hyvä palvelu. Metsästin pitkään Célinen vyötä ja satuin joskus mainitsemaan siitä liikkeessä käydessäni. Vähän aikaa tästä myymälästä soitettiin ja kysyttiin olinko vielä kiinnostunut sitä - samalla, kun he olivat tilaamassa laukkuja, olisi vyötä ollut tilattavissa. Aika hienoa.

Kokosin vähän myös katsausta molempien talojen nykyiseen ja tulevaan laukkumallistoon. Ihan näitä kaikkia ei varmastikaan Suomeen saada, mutta ainakin Givenchyn kohdalla Antigonaa ja Nightingalea on odotettavissa. Eli lomarahoille tai piristyksenä loman jälkeen alkavaan arkeen löytyy taas pari uutta mainiota sijoituskohdetta ;)

Lanvin laukut ovat kyllä puhdasta ja hienostunutta luksusta!





Miten olisi clutch juhlaan?

Tämä Art Deco -henkinen clutch on NIIN hieno!
Kuvat/Lanvin.com

Tunnustus, olen hulluna tähän Lanvin riipukseen.  Joskus ostan alesta laukun ja irroitan tuon käyttöön :)

Toisena helmenä Givenchy. Saisko olla yksi Antigona?



Mahtava versio Nightingalesta!

Vähän uudempaa mallistoa.


Kiva, että Hubertin nimikirjaimet on otettu mukaan uudempiin malleihin, kuten tässä.


Upea malli, jossa näkyy vähän Célinen Edge-mallin hekeä.

Clutch à la Givenchy

Nämä portfoliot ovat myös hienot! Ainiin ei enää yhtään mustaa minulle....

Kuvat/Givenchy.com


Muistutuksena myös, että uusimmat postaukset saat Google-käyttäjäraadin tai seuraavien linkkien kautta. Myös Instagram (Pbblog) on aktiivisessa käytössä ja sinne tulee ensimmäisenä uusimmat kuulumiset ja vinkit, niitä ohjautuu myös Facebook-sivulle.



 


---
Oasis of Fashion in Helsinki

Soon there's no need to travel for better shopping possibilities, because you can get almost anything from Helsinki. 
Now Luxbag is going to have also Lanvin and Givenchy in its fabulous bag collection, wonderful! So you can find these from Galleria Esplanad store. There's one also in the Helsinki-Vantaa airport. You can find here some fabulous pieces that are sold out worldwide!


20 kommenttia:

  1. Ohoh, tämä oli hieno uutinen! Pitäisiköhän alkaa säästää tuohon Antigonaan, oon ihastunut siihen ihan täysin! Tai ehkä valmistujaislahja vähän etukäteen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano - mahtavaa! Tosi kiva, että nyt tuotakin melkein klassikkoa saa pian Suomesta!

      Poista
  2. Todella ihana uutinen ! Hienoa, että saadaan Helsinkiin enemmän tarjontaa luxus laukkujen osalta, toivon että se myös pian näkyisi katukuvassa. Laukkujen bongailu kaupungilla on melkein yhtä mukavaa kuin niiden omistaminen :) Luxbagissa on minunkin mielestäni todella hyvä ja ystävällinen palvelu.

    Mukavaa viikonloppua Mikko !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva uutinen ja on hauskaa, että Helsingin katukuvassa näkyy entistä enemmän hienoja laukkuja & tyylejä! Antigona on muuten aika sinun näköinen laukku :)
      Rentoa sunnuntaita myös sinne!

      Poista
    2. Olenkin ihastellut Antigonaa, mutta muutama muukin kiinnostaa. Saa nyt nähdä mihin tulokseen päädyn. Niin ja tietysti uuden laukun hankintaan vaikuttaa myös se mitä on saatavilla :)

      Poista
    3. Niin, kivoja vaihtoehtoja on aika monta :) No, katso rauhassa!

      Poista
  3. Oi, oi, onpas ihania!
    Nyt on varmaan eka kerta kun kävelin Bond Streetin päästä päähän enkä ostanut yhtään laukkua enkä kenkäparia...jotenkin sellainen olo etten oikeastaan tarvi mitään...outo tunne, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa korjata tilanne.
    Terkut tänään vihdoin aurinkoisesta Lontoosta!
    Tibs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lontoo-terveisistä! Ihan totta, kun on tietyt klassikot hankittuna, ei sitä oikein enää tarvitse mitään. Ja se on ehkä ihan hyväkin :)

      Poista
  4. Voi että, laukut on vaan niin ihania eikä niitä voi koskaan olla liikaa ;) Kivaa, että tännekin saadaan vähän maailmanluokan meininkiä paremman valikoiman muodossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin upeita malleja kyllä riittää :) On kyllä hienoa, että tänne tulee lisää huipputarjontaa, jee!

      Poista
  5. Hienoja uutisia, suuri kiitos! :) Pitääkin mennä asiaa tutkimaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että tykkäisit tätä tiedosta, ei muuta kuin ilosanomaa eteenpäin! :)
      Ensimmäisiä lähetyksiä on siis odotettavissa ehkä kesäkuun puolella.

      Poista
  6. Ihana uutinen, varsinkin Givenchyn tulo valikoimaan :). Taas vaihteeksi ottaa päähän asua täällä tuppu-Tampereella, jossa ei ole Cottonin lisäksi yhtään hyvää kauppaa. No, onpahan sitäkin mukavampi tulla viettämään minilomaa Hesaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, on Tampereella puolensa - odotan milloin pääsisin sinne taas retkelle. Ja Cotton on kyllä mahtava!
      Onneksi tänne ei ole niin pitkä matka eikä muutoksia tapahdu niin tiuhaan - riittää hyvin, että piipahtaa silloin tällöin.

      Poista
  7. ANTIGONA! Voi ei! Mun pankkitili ei tuu tykkäämään – tekisi mieli hankkii toi Antigona sekä Trapeze. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat kyllä helmiä! Mutta mahtavaa, että noita saa nyt Suomestakin!

      Poista
  8. Oi EI ! Tästä ei hyvää seuraa, varsinkin jos tuo vihreä Antigona saapuu liikkeeseen. Mä saan rytmihäiriöitä tuosta. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No rauhassa vain - toivotaan, että ei tule tuossa värissä, niin vältyt hämmingiltä :)

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)