Olen koittanut taas palata tapaani lukea hetken aikaa kirjaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Välillä sitä on olevinaan niin paljon tekemistä iltaisin, että hyvä kun ehtii menemään inhimilliseen aikaan nukkumaan. Olisi tosiaan ihan tervettä rauhoittua muutamaksi hetkeksi päivässä, saa nähdä onnistunko tässä jatkossa paremmin...
Löysin kirjahyllyä siivotessani Kotini on linnani, Elämää Etelä-Ranskassa -kirjan, joka on jostain sinne ajautunut. Vilkaisin esittelyä ja otin sen heti lukuun, jonka jälkeen ahmin teoksen parissa illassa läpi.
Ehkä takakannen teksti avaa parhaiten tarinaa:
"Joskus kohtaaminen junanvaunussa voi vaikuttaa koko elämän suuntaan. Anneli Vainio hyppää kongressin päätteeksi junaan Brysselissä. Viereen istahtaa viiksekäs mies, joka jää rinnalle tuleviksikin vuosiksi. Annelin ja kanadalaisen Robertin yhteinen matka vie Etelä-Ranskan jokilaaksoon, josta kodiksi löytyy vanha rapistunut kartano. Päivät täyttyvät remontoimisesta, uusista ystävistä, puutarhatöistä, ranskalaisesta ruuasta, pitkistä kävelyistä vuoristossa. Vaikka arki välillä koetteleekin, elämä kylässä on lämmintä, täyteläistä ja värikästä. Se maistuu, tuntuu ja tuoksuu."
Kirja tuo muuten mieleeni hyvinkin samantyylisen Merja Tynkkysen kirjoittaman Valkoinen sohva Rivieralla -teoksen, jonka olen kauan sitten lukenut ja ihastunut.
Tässä vielä samaan esittely siitä:
"Kukapa ei olisi nähnyt päiväunia aurinkoisesta, azurinsinisestä elämästä Välimeren maisemissa? Vanhan kaupungin kujista, tuoksuvista toreista, ylellisistä putiikeista ja bistroista, lämpimästä tuulesta iholla, roseeviinin mausta ja kauniista ihmisistä?
Mitä tapahtuu, kun helsinkiläinen perheenäiti lähtee Ranskan Rivieran tunnelmallisiin kaupunkeihin ja kyliin etsimään paikkaa haaveidensa valkoiselle sohvalle? --- Paitsi matkakirja teos on elämänmakuinen ja humoristinen kuvaus pitkän parisuhteen arjesta, miehen ja naisen erilaisuudesta sekä keski-ikäisen naisen oikeudesta omaan unelmaan."
Pidän molempien kirjoittajien kuvailevasta tyylistä sekä huumorista, jotka kuljettavat kirjojen läpi viihdyttävästi. Sen lisäksi, että tarinat vievät mielikuvissa kauniiseen Etelä-Ranskaan, löytyy niistä myös vinkkejä sinne asumista suunnittelevalle. En vielä tiedä, miksi tällaiset 'muutetaan Etelä-Ranskaan' -teeman teokset kiehtovat minua, mutta ne vain uppoavat.
Huomaa kyllä, että kesällä tulee luettua enemmän kirjoja, toivottavasti tämä tosiaan jatkuu myös syksyllä.
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos vinkistä,mielenkiintoiset kirjat.
VastaaPoistaTäytynee lompsia kirjakauppaan:)
Suosittelen, molemmat ovat oikein mukavaa iltalukemista! Vaikka luulen, että ainakaan tuota Valkoinen sohva Rivieralla -kirjaa ei saa enää kuin kirjastoista, koska se on sen verran vanha...
PoistaOlit oikeassa Valkoinen sohva on loppuunmyyty:( Pitää yrittää metsästää vielä.
PoistaMutta toisen sain tilattua aika hyvään hintaan 3.95 /kovakantisena.
ja sehän löytyi Huuto.net.
PoistaNäin sitä saa kun haluaa tarpeeksi:D
Molemmat ovat tosiaan vähän vanhempia kirjoja... Mutta mahtavaa, että löysit ne ja vielä hyvillä hinnoilla! Mukavaa lukumatkaa Etelä-Ranskaan! ;)
PoistaMerja on puolituttu työympyröistä ja luinkin aikoinaan hänen kolumniaan samasta aiheesta (en muista missä naistenlehdessä), mutta en tiennytkään kirjasta - täytyy siis tsekata!
VastaaPoistaHauskaa :) Hänellä on kiva tapa kirjoittaa - hauskan sarkastinen ja suora huumori. Tsekkaa, jos kirjaa saa enää mistään, kun se on tosiaan julkaistu jo 2003.
Poista