lauantai 26. tammikuuta 2013

Uutta inspiraatiota kotiin

Kiva kun kevään valoa ja raikkautta alkaa näkymään jo lehdissäkin. Minulle tulee muutama sisustuslehti, mutta aina niistä ei löydy mitään uutta. Helmikuun Divaani oli kuitenkin poikkeus ja todella hyvä numero. Tässä vähän makupaloja lehdestä. Varsinkin ideat vaatteiden & asusteiden säilyttämisestä sekä kurkistus muutaman tyyliniekan vaatekaappiin kiinnosti tietysti.

Sisustusteemaa myös siitä syystä, että sain tehtyä kauan himoitsemani hankinnan kotiin yllättävänä löytönä. Mutta palaan siitä, kun saan sen asetettua paikoilleen ja otettua vielä kuvia.
Minulla on myös toteuttamatta vielä Norpalta saamani sisustushaaste, johon haluan ehdottomasti tarttua, kunhan saan vain paikat tarpeeksi siisteiksi ja kuvattua päivänvalossa. Toivottavasti saan tuon aikaiseksi helmikuun aikana! 


Hauska tunnelma tässä loftissa



Asiaan.



Hauska idea laittaa tuoreet yrtit esille kattaukseen.


Tätä voisi kokeilla töihin evääksi!

8 kommenttia:

  1. Divaani on kyllä mielestäni yksi parhaista suomalaisista sisustuslehdistä, toinen josta tykkään on Deko, niistä löytyy aina jotain kivaa=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat ovat myös suosikkejani kotimaisista lehdistä!

      Poista
  2. Helmikuun Divaani on kyllä ihana. Oikea namipala. Väriä täynnä - ja kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yllätti oikein iloisesti - tosi hyvä numero!

      Poista
  3. Keväällä iskee aina sisustushulluus :) Nyt olen jo ostanut parvekkeelle maton ja muutaman uuden tyynynpäällisen. Etsiskelen myös pikkupöytiä olohuoneeseen ja muutama lamppukin on kiikarissa. Helmikuun Divaania en olekaan vielä lukenut, hyvä syy siis lähteä lenikille ja poiketa samalla kioskilla.

    Rentoa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta - kun keväällä valo kasvaa, niin tekee mieli laittaa paikat taas kuntoon ja päivittää kotia. Odotan vielä sitä, kun kaikki pölyt ja liatkin paljastuvat talven jäljiltä ;)
      Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinne!

      Poista
  4. Niin samaa mieltä edellisen kirjoittajan Saran kanssa. Keväällä tulee monta must juttua. Esim halusin syksyllä yhden naulakon, joka on tavalliseksi naulakoksi aivan liian kallis, varsinkin mun lompakkoon nähden. Mä jopa varasin sen vuorokaudeksi, mutta en lunastanut.
    No, nyt sitten, kun naulakkoa ei saa enää mistään haluan sen ehdottomasti.

    Olin jo laittanut puhelimeen herätyksen, Jenkkien ebaystä sitä löytyi 1 kpl. Olin jo kerennyt sopimaan ystäväni kanssa, että paketin saa lähettää hänelle jne jne.

    Kunnes mieheni katsoi kohdetta ja kysyi enkö huomannut että kyseessä on kopio. Olin niin intoa täynnä nyt hankin tämän mistään muusta ei väliä etten edes osannut lukea tekstiä kokonaan.

    Tunsinko itseni tyhmäksi ? Kyllä.

    Nyt sitten etsitään uusia kohteita, niitä onneksi tässä maailmassa riittää.

    Mä haluaisin ihan hirveesti ostaa uusia pussilakanoita, listalla on kivoja, mutta kun meillä on ennestään tosi kivoja ja ne kun kestää hyvinä 10 v. 10 kpl pussilakanoita ei kukaan tarvi, varsinkin kun pesen ne kerran viikossa, en esim kerran puolessa vuodessa.

    ps vähän olen närkästynyt. Viikolla postaat joka päivä, nytkin on tullut vaan 1, viime viikonloppuna ei yhtään. Jos ryhdyt postaamaan kerran päivässä, sama tahti pitää tehdä myös viikonloppuisin. Saan vierotusoireita, ei kiva. Ja en, en voi lukea vanhoja uudestaan ja uudestaan, koska osaan kaiken tekstisi ulkoa.
    " lisää postauksia ! " karjuu hän ( eli minä ) raippa heiluen ( kuvainnollisesti )

    Kun lähdet Lontooseen muista tehdä postauksia valmiiksi. 4 - 5 pv ilman tekstiä... en tule pärjäämään sitä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset haaveet voivat tosiaan jäädä kaivelemaan! Mutta usein niissä on juuri se hinta, joka laittaa vähän miettimään..

      Vai närkästynyt - malttia ;)
      Postaan yleensä fiiliksen mukaan ja välillä tulee taukoja, jos ei ole mitään tähdellistä jaettavaa. Mieluummin koitan pitää sisällön edes aavistuksen järkevänä kuin vain postata ns. pakosta jotakin tyhjempää. Vaikka tulee sitä nytkin välillä tehtyä :) Ja toisinaan on kiva antaa omasta mielestä "hyvälle" postaukselle vähän enemmän aikaa. Mutta ihanaa kuulla, että joku odottaa postauksia!

      Joo, totta kai silloin pitää laittaa postauksia myös tulemaan, ettei tule noin pitkää taukoa.

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)