Selailen yleensä aluksi muotinäytösten yksityiskohtaiset kuvat etenkin laukkuja, kenkiä ja asusteita silmälläpitäen. Nyt esitellään jo miesten ensi syksyn mallistoja, mikä tuntuu vielä vähän hassulta, kun kevätkausikin tekee vasta tuloaan.
Tässä siis yleiskatsaus nimenomaan laukuista parhaillaan käynnissä olevilta muotiviikoilta syksy/talvi 2013 - katsotaan, näkyvätkö samat elementit myös naisten syksyssä.
Pitää ehdottomasti paneutua vielä tarkemmin myös vaatteisiin ja linjoihin niiden ansaitsemalla rakkaudella.
Väriä
Kolme ensimmäistä kuvaa ovat Jil Sanderin näytöksestä, jossa nähtiinkin hauskoja laukkuja - Sander on tuottanut onnistuneita malleja viime aikoina. Varsinkin tuon ylemmän muoto ja väri ovat hienot.
Myös Guccin näytöksessä oli väripilkkuja - kaunis! |
Luottaen mustaan
Versacen harvinaisen hillitty malli. Minulla ei olekaan laukkua vielä talolta... |
Tässä Guccin versio miesten clutchista ja repusta.
Pradan näytöksessä laukut loistivat poissaolollaan |
Syksyn ruskea
Bottega Venetan näytöksessä monessa värissä nähty malli |
Bottega Veneta. Miehiä näköjään opetetaan kantamaan laukkuja nyt näin. |
Burberry Prorsum toi miehille hieman uuden mallisen laukun sekä eläinkuoseja. |
Fendin antia
Karvainen ystävä, ei kiitos. |
Tässä on jotain uutta! |
Fendin onnistunut näkemys vyölaukusta. |
Business-look
Giorgio Armani näytti, että myös mies voi käyttää pienempää laukkua.
Alla myös hauskan erilainen weekender, joka on saanut hieman vaikutteita Miss Sicily -laukusta.
Omat suosikit
Bottega Venetan yksinkertaisuus on kaunista |
Tässä Guccissa on jotain uutta (ja vanhaa). Rakastan tällaisia taittuvia malleja. |
Burberry Prorsum. Tässä kauden it-laukku? And I want it! |
Prorsumin eläinkuosit |
Kaikki kuvat/mahtava Style.com
Voi, tuo Bottega Venetan yksinkertainen musta ihanuus - kelpais hyvin minullekin;)
VastaaPoistaSe on kyllä hieno kaikessa rentoudessaan!
PoistaTuo Guccinkin taittuva malli on superhieno ja erilainen..Mietin vaan käytännöllisyyttä, kun pitäisi kiireessä kaivaa sieltä jotakin..Mutta hieno siis silti!:)
VastaaPoistaSe on niin hieno, vielä nuo bambukahvat ja kaikki... Mutta ei tosiaan ehkä ihan käytännöllisin :)
PoistaEnsinnäkin style.com on oikeasti mahtava! ;) Hienoa, kun teit tämän, en olekaan ehtinyt paneutua ensi syksyn miesten laukkuihin! Isot koot ovat näköjään taas tosi in, harmi vaan, että oikeasti isot laukut näyttävät "hieman" kömpelöiltä. Guccin rinkka oli kyllä aika kamala... Minä tykkäsin myös kovasti Burberry P:n laukuista, tosi ihania! Paljon eroa ei ole miesten ja naisten kokoelmien välillä, hyvä!
VastaaPoistaJoo, minun pitää paneutua paremmin vielä vaatteisiin. Niin miesten laukut ovat monesti tuota weekender-kokoa, vaikka onneksi näissäkin oli myös pienempiä malleja.
PoistaJa Prorsumilla oli oikein onnistuneet laukut - kauniita!
Oi Burberry P:n laukut! Aaaaaaahh miten upeita! Mulle.Kaikki.Ne.Kiitos :)
VastaaPoistaxx J
:) Samat sanat! Pidän myös paljon noista ja linjan vaatteista muutenkin.
PoistaToi toka alin kuva on ihan kuin sinä! Sun lauantain laukkuhan oli tuon mallinen?
VastaaPoistaTotta, tote-mallit ovat kivan rentoja :) Vaikka se oli musta ja aivan erilainen ja.... (koitan perustella itselleni tätä uutta mallia :) )
PoistaKauniita laukkuja, toi eka Guccin laukku (viininpunainen) oli mun suosikki. Viikonloppulaukuksi juuri sopiva.
VastaaPoistaSe on tosi kauniin värinen ja kivan rento - sopisi juuri hyvin lyhyille reissuille!
PoistaBottega Venetan laukku vetosi myös minuun kauniilla yksinkertaisuudellaan. Burberryn eläinkuosit erottuivat edukseen!
VastaaPoistaHyvä postaus! :)
Kyllä! En ole eläinkuosien ystävä, mutta noin käytettynä ne toimivat upeasti myös miehillä!
PoistaKiitos, tätä oli hauska tehdä! Ja hyvä jos nuo kuvat jaksoi selata loppuun...niitä tuli aika monta. Siellä oli vain niin paljon hienoja laukkuja ;)
ohhoh...tosi makeita kyllä kaikki :)
VastaaPoistaOn - kiva, että valinnanvaraa alkaa tulemaan myös miehille näinkin runsaasti!
PoistaHyvältä näyttää! Omia lemppareita olivat Guccin iso viininpunainen laukku ja Burberry P:n toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvä ihanuus. Fendin vyölaukkukin oli hauska :)
VastaaPoistaMenikö joku laukku jo ostoslistallesi?
Tuo taitettava Guccin olkalaukku ja sama BP-tote ovat aika kuumottavia.
PoistaJa hei huomasin, että Burberryn nettisivuilta voi tilata 20.1. saakka noita syksyn muotinäytöslaukkuja... Hui!
Burberry Prorsumhan yllätti, tosi kivoja. Ja tuo käännettävä Gucci olisi varmasti sinulla todella upea ja kivan poikkeava.
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Se tuntui kyllä heti omalta, toivottavasti en kohtaa sitä koskaan livenä - ettei satu vahinkoa ;)
PoistaGuccin viinipunainen weekender sekä käännettävä malli veivät nyt kyllä pisteet. Erityisesti ihastuin tuohon käännettävään, jonka bambukahva kruunasi kokonaisuuden!
VastaaPoistaSamoin, tuo käännettävä on mielestäni tosi onnistunut ja nahka näyttää niin ylelliseltä molemmissa malleissa!
PoistaTäysin samaa mieltä Laura P:n kanssa, taittomalli ja viininpunainen mega-Gucci kiilasivat kärkeen. Hmm, nuo bambukahvat menisivät kelloni kanssa yksiin, vai olisiko jo liikaa...? Vitsivitsi, nyt on kukkaronnyörit pidettävä kiinni jonkun aikaa.
VastaaPoistaTotta, sopisi sinulle tosi hyvin! No onneksi tuo tulee saataville vasta kesän lopulla ;)
PoistaGuccin bambukahvainen on kyllä ihan ykkönen! Se Burberryn weekend-malli, joss ruutua ja eläinkuosia on kyllä aika makee yhdistelmä. Burberryn laukut yhdisteltiin myös aika makeesti vaatteisiin näytöksessä.
VastaaPoistaSe kyllä kiilasi ykköspaikalle kirkkaasti! Olin tosi yllättynyt Prorsumin laukuista - ja voi vitsi, kun ne ovat jo tilattavissa... Tuo tote on myös NIIN hieno, että en ehkä kestä.
PoistaHyvä postaus. Tässäpä oli juuri sitä miesnäkökulmaa, josta mainitsin edellisessä kommentissani. :)
VastaaPoistaMinun silmääni miellyttävät eniten nuo eläinkuosit. Ne antavat kivaa kontrastia muuten selkeän yksinkertaisiin malleihin.
T. Minnie
Kiitos - totta, tämä oli aika hyvä esimerkki tuosta :) Nuo kuosit toimivat yllättävän hyvin noin!
Poista