sunnuntai 17. helmikuuta 2013

8 asiaa, joita et ehkä tiennyt minusta

Olen saanut ihania muistamisia eri blogeista ja näin raukean sunnuntain kunniaksi on hyvä tarttua niihin. Tyylikkään Girly Stylen kahdeksan asian tunnustaminen onkin oikein hauska pitkästä aikaa.

Tässä kuva tämän aamun harvinaisesta aamiaishetkestä sängyssä

1. Aamiaiskuvaan liittyen - sen tekemisestä tuli mieleen lapsuus, jolloin hiivin välillä viikonloppuisin keittiöön tekemään aamiaista vanhemmille ja vein sen heille 'yllätyksenä' sänkyyn. En sitten tiedä minkälaista tuo aamiainen oli, mutta ainakin kahvikupit pysyivät tarjottimella.

2. Rakastan lehtiä ja tilaankin niitä vähän turhankin paljon - välillä tulee 'stressi', kun lukemattomia lehtiä alkaa kertyä liikaa. Pääsääntöisesti on kuitenkin ihanaa ottaa lehtipino ja lukea niitä rauhassa läpi.

3. Minulla on ajokortti, mutta en ole ajanut kertaakaan kakkosvaiheen jälkeen ja siitä on - oho - 10 vuotta... Auto on korvattu laukuilla :) No joo, ei ole ollut paljon tarvetta sille, mutta lupaan kerrata taitoja etukäteen jos joskus joudun taas ratin taakse ;)

4. Työskentelin opiskeluaikana keskustan Stockalla monta vuotta.

5. Suosikkikirjasarjani pienenä olivat Salaisuus ja Pikku vampyyri.

6. Minulla on koira - se ei vaan ole päässyt seikkailemaan blogiin, ainakaan vielä.

7. Näin penkkareihin ja vanhojen tansseihin liittyen, minua muistettiin omissa penkkareissani tyyli-palkinnolla. Ei ehkä niinkään puhtaasta tyylikkyydestä, vaan enemmänkin eri tyylien kokeilemisesta lukioaikana..enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

8. Nautin kodin siivoamisesta. Koitan yleensä siivota loppuviikosta tai viimeistään lauantai-aamuna - on niin ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, kun on ensin käynyt mm. kaupungilla ja saa sitten vaan nauttia viikonloppuna. Myös viikko alkaa paljon levollisemmalla mielellä, kun on siistiä.

Bonuksena voit käydä kurkkaamassa aiemman haasteen tunnustukset täältä.

Olen saanut myös New Blog Love -tunnustuksen ihanalta Pearly Whitelta ja leppoisia tunnelmia postaavalta Kotikummulta.


Moni on varmasti jo saanut molemmat tunnustukset, mutta en voinut vastustaa kiusausta saada tietää seuraavista bloggaajista hieman enemmän. Samalla suosittelen tutustumaan näihin upeisiin blogeihin!

Eli jos seuraavat eivät ole juuri toteuttaneet vastaavaa, niin mielenkiintoista tietää kahdeksan asiaa teistä!


Leppoisaa sunnuntaita!

28 kommenttia:

  1. Mä olen ajanut autoa ehkä 2 krt sen jälkeen kun tapasin mieheni. Nyt kyyti olisi maailman arvokkain, en enää voisikaan ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nopeasti tuo jää, jos ei tarvitse ajaa. Harmi.

      Poista
  2. Tunnen monta jotka ovat olleet läpi opiskeluajan Stockalla töissä . Yhteistä on kaikki ovat edelleen kanta-asiakkaita samaan paikkaan.
    Mustakin on tullut lehtihullu, tosin tilaan perinteisiä akkojen lehtiä. Messuilla olevat kamppikset ovat niin hyviä kaupanpäälisineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varsinkin opiskeluaikana Stocka on oikein hyvä työpaikka.
      No samoin ;) ja messuilta saa kyllä mahtavat starttipaketit, mutta sen jälkeen en jaksa kikkailla tarjouksesta toiseen - haluan saada kaikki numerot...

      Poista
    2. Katsos mä käyn niin usein messuilla, ei jää numeroita väliin. Myyjälle voi sanoa että kirjoittavat tilaus jatkumaan vanhaa tilauksen perään. Ja taas tulee kivat kaupanpääliset :).

      Ihme ja kumma en käynyt Vene-messuilla, oikeesti ihme. Onneksi keväällä on runsaasti messuja :).

      Poista
    3. Ok, no silloin se toimii hyvin!

      Poista
  3. Koira!?;) Olen jo pitkään lueskellut blogiasi, eikä tullut mieleenkään..aina oppii jotain uutta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Niin, siitä ei kyllä ole näkynyt vilaustakan vielä täällä... Vaikka on se kyllä seuraillut blogin tekemistä ahkerasti :)

      Poista
  4. Kivoja tunnustuksia, muutaman tunnustuksen löysin jotka täsmäävät omaankin elämään :)
    Minkä rotuinen koira sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa!
      No hänestä ehkä enemmän myöhemmin - pidetään pientä jännitystä yllä ;) Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Meillä on näköjään muutakin yhteistä, kuin palava intohimo muotia kohtaan!

    Terveisin,
    Toinen Pikku vampyyri -fani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, hauskaa :)
      Kyllä sitä vielä muistaa sydämen muotoisen hautakiven, koin syömät viitat, Annan, Lumpin ja jännittävät hetket Dorothee-tätiä pakoillessa.

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  6. Ihanaa, koira!!! Koira heti kuviin :) Mulla itsellä on kääpiövillis. Tykkään itse kanssa yli kaiken lukea lehtiä, lähes kaikki menee Talouselämästä ja Tekniikan Maailmasta Me Naisiin (Seiskat ja Hymyt + muut roskalehdet ei kiinnosta). Eniten tykkään sisustus- ja muotilehdistä (esim. Olivia). Kirjoja en muuten lue koskaan. Pinna ei riitä siihen:) Ostin mm. Steve Jobsin elämänkerran yli vuosi sitten, jonka halusin ehdottomasti lukea, mutta lukematta se edelleen on. No onneksi mieheni luki ja antoi mulle yhteenvedon. Jos menis katsomaan sen elokuvan, niin siinähän se elämänkerta tulee sitten parissa tunnissa... Hyvät päivänjatkot. Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsotaan saako tuosta vilkastuksesta napattua kuvaa tännekin :)
      Kuulostaa tutulta lehtien osalta! Ja kirjoissa pahatapani on lukea useampaa kerralla ja valita fiiliksen mukaan mitä kulloinkin jatkaa... Hyvää alkavaa viikkoa! :)

      Poista
  7. Kiitos ja kumarrus, laitan mietintämyssyn raksuttamaan!

    Ooh, koiruus heti kuviin jooko? Veikkaan kääpiösnautseria, ne on tyylikkäitä herrasmiehiä (tai rouvia), joten sopisi sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laitetaan ehkä jossain mutkassa tytöstä kuvia :)
      Ei ole tuo, mutta rotu on aika helposti pääteltävissä ;) Kivaa maanantaita!

      Poista
  8. Esiteinin arvostelu: Dylannin Brunssi - Pikkulasten pierupaikka. Ja mun mies siihen naureskellen että ei aina kannata uskoa mitä niissä blogeissa lukee. 1/5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette ilmeisesti mene uudestaa... :) Tilana ja ruuhkaisuuden takia tuo ei ehkä ole mukavin paikka, mutta buffet oli mielestäni oikein hyvä ja aamuretken arvoinen. Kivaa viikkoa!

      Poista
  9. Voi ihanaa!Olet minunkin uusi Blog Love! :)
    Ps. minäkin olen vaihtanut auton laukkuihin, se kannatti! ;)

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Joo, ainakin niistä on enemmän iloa ;)
      Kuulemma Turun Sanomien juttu oli muuten eilisessä Kalevassa...

      Poista
    2. Hei hienoa! Ajattelinkin, että Kalevasta oli puhetta :)

      Anni :)

      Poista
    3. Joo, mutta se toteutuminen jäi tosiaan vähän auki...

      Poista
  10. Ooh, Mexico kiittaa ja kuittaa!! Ps. Asustekoira kuviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa!
      Joo pitää ottaa koiruus kuviin mukaan - sen asusteet on karsiutunut lähinnä kurapukuun ;)

      Poista
  11. Koiruus heti kehiin! Voisikohan kysymyksessä olla mäyrisneiti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos puoliso olisi ehtinyt vaikuttaa valintaani, niin olisi hyvinkin voinut olla...

      Poista
  12. Kiitos! Aika pahan pistit, katsotaan mitä saan aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ei stressiä - mutta hauskaa, jos keksit jotain!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)