Helmikuun laukkumuistossa palataan perusteisiin. Ensinnäkin tämä Mulberryn Piccadilly on järjestyksessä toinen merkkilaukkuni, jonka olen hankkinut. Ensimmäinen oli tietenkin tämä.
Sen lisäksi laukku on malliltaan aika ajaton perusklassikko. Muistan, kuinka kävin monen monta kertaa ihailemassa myymälässä tätä tuttujen puuhyllyjen päältä ja muutenkin mallailemassa. Tuohon aikaan Fabianinkadun liike oli luksusta arjessa, siellä on se ihan oma tuoksu ja fiilis. On liikkeessä toki vieläkin välillä kiva käydä, mutta miesten valikoima on sen verran pieni, että mitään uutta sieltä ei oikein löydy.
Laukku on ollut kovassa käytössä ja koska malli on se isoin, toimii se oikein hyvin myös viikonloppulaukkuna... Vaikkakin Mulberryn nahka on niin paksua, että laukku painaa jo tyhjänäkin jonkin verran. Mutta siksi se on myös kestävää ja laukkua voi huoletta käyttää vaikka sataisi taivaan täydeltä räntää. Lian saa pyyhittyä pois ja tämä on varmasti yksi niistä harvoista malleista, jota voi suihkuttaa ja hoitaa niin paljon kuin sielu sietää. Ainakin kestävä ja huoleton sijoitus siis.
Monien merkkilaukkujen hinnankorotukset ovat nostattaneet paljon keskustelua. Tarkistin tämänkin nykyisen hinnan ja se oli noussut melkein 40% näinä vuosina, hui!
Tästä näkee vähän paremmin tuon koon |
Vähän yksityiskohtia |
Kaunis! Mulberry on kyllä klassikko:-)
VastaaPoistaOnhan se tosiaan klassinen merkki ja heiltä löytyy hyviä malleja.
PoistaMun eka parempi laukku on Mulberryltä ja se tuoksu ja fiilis on edelleen hyvässä muistissa. Nykyään liike ei enää ihan yhtä hyvää fiilistä saa aikaiseksi, mutta edelleen on suosikkeja. Juuri viikko sitten kävin taas kerran ihailemassa hyllyjen kaunokaisia ja silittelemässä erilaisia nahkoja :).
VastaaPoistaMulberry on hyvä merkki ja kun sitä saa helposti (ja on saanut niin kauan) Suomesta, niin ei ihme, että se on suosittu. Tuolla tulee itsekin käytyä säännöllisesti - ihan vain tuon fiiliksen vuoksi :) Ihanaa viikonloppua!
PoistaNämä laukkumuistiot ovat ihania! Sulla on todella hyvä maku. Minustakin Mulberryn liike voisi vähän tehdä pientä "kasvojenkohotusta" Fabianinkadulla...
VastaaPoista:) Kiitos. Niin no on tuo vähän eri tyyppinen kuin vaikka New Bond Streetin liike, mutta toisaalta tuossa on kodikkuutta. Kivaa viikonloppua!
Poista40% huhuh :o
VastaaPoistaLaukku on kyllä kaunis :)
Niinpä, hurjaa!
Poista40% luulisi riittävän jo niillekkin, jotka löytävät perusteluja laukkuun sijoittamista vastaan ;-)
VastaaPoistaNo joo, ja aika harvan tuotteen hinta nousee noin. Varsinkaan auton tai elektroniikan ;)
PoistaAivan ihana Mulberry!! Mutta aika järkyttävä hinnannousu, huh!
VastaaPoistaJoo, tuo on hurja pomppaus!
PoistaJärkyttävää tuo hinnan nousu, siinä ei ole enää mitään järkeä!
VastaaPoistaHarmi että hinnat nousevat pilviin ja monesti vähän laatukin kärsii,
tai mulberry kun ei enää käytä tuota paksua darwin nahkaa joka kestäisi hautaan asti:)
Hyvää päivän jatkoa!
Tuo ei ole kyllä hyvä yhtälö. Ja tuota nahan vaihtumista en tiennytkään!
PoistaKaunista sunnuntaita sinnekin :)