lauantai 16. helmikuuta 2013

Autumn 2013 in New York

Muotimaailma on hylännyt Manhattanin ja siirtynyt jo aavistuksen lähemmäs meitä, Lontoon muotiviikoille. Tässä poimintoja New Yorkin muotiviikkojen kiinnostavimmista näytöksistä ja samalla kurkistus syksyn 2013 muotiin. Vielä on hiukan aikaista fiilistellä näitä, mutta syksy on mielestäni ihanin sesonki, eikä siihen kyllästy koskaan.

Marc Jacobs sekoitti muotipiirien 'biorytmiä' siirtämällä yleensä maanantaina järjestettävän näytöksen loppuviikkoon, ilmeisesti hieman turhan lähelle Lontoon tapahtumien alkua. Syynä olivat myöhästyneet materiaalitoimitukset. Voin vain kuvitella sitä puheluiden ja viestien määrää, mitä viikolla on sinkoillut Atlantin yli, kun muotiväki joutui myöhäistämään lähtöään kohti Eurooppaa...

Marc Jacobs syksy 2013

Marc Jacobs syksy 2013

Itseasiassa tämän näytöksen kuvat ja varsinkin tuo ensimmäinen paljettitakki alempana innostivat minua tekemään tämän postauksen, koska nuo näyttivät vain niin hienoilta. Tämä glamouria tihkuva näytös paljetteinen ja turkkeineen oli aikamoista vastapainoa syksyn 2013 jättihatuille ja homssuiselle lookille. Pidän niin paljon enemmän tällaisesta! Myös pian ensi-iltansa saavan The Great Gatsby -elokuvan 20-luvun tyyliä ja ilmiötä on nähtävissä vaatteissa.





Tässä Marcin näkemys syksyn asusteista, samaa linjaa tullaan näkemään varmasti myös Vuittonilla Pariisin näytöksessä.




Proenza Schouler syksy 2013

Mallisto on hyvin mustavalkoinen ja selkeä. Suunnittelijapari Lazaro Hernandez ja Jack McCollough olivat taas pistäneet parastaan materiaaleissa ja kunnianhimoisissa viimeistelyissä. Suunnittelussa on nähtävissä ehkä balenciagamaisia piirteitä, mutta mallisto näyttää kyllä oikein hyvältä ja toimivalta/"kaupalliselta".



Laukkuina näkyi elegantteja clutcheja ja kenkien hauska solmuyksityiskohta on hieno!




Donna Karan syksy 2013

New Yorkin kuningatar ei paljon esittelyjä kaipaa ja hänen omaleimaiseen tyylinsä voi aina luottaa. Tykkään kyllä hänen leikkauksistaan ja väljistä linjoista. Tämän sanoisin olevan modernia power dressingiä parhaimmillaan. 





Victoria Beckham syksy 2013

Muotiviikkojen prinsessa taas on päässyt aika kivasti lyömään läpi mallistoillaan ja laukuillaan. Olen etenkin viime aikoina ihaillut Victorian tyyliä ja hän onkin onnistunut tuomaan mallistoon myös tuota tyylikkyyttä ja eleganssia.  



Mikä näistä oli sinun mielestäsi hienoin?

 Kaikki kuvat/Style.com

Ja Nyciin liittyen, muista osallistua herkulliseen arvontaan, aikaa huomiseen iltaan asti :)

Tyylikästä viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Voi, blinblibgiä vaan tähän arkeen, jes!
    Yksivärinen ja elegantti musta on ihan, no, eleganttia, mutta vähän kimallusta vaatteeseen, niin avot!
    Eilisessä VOF Paulan ihana kimalleneule sai aikaan ihastuneita huokauksia meillä!
    Kyllä siis Marc Jakobs vie mun voiton tästä porukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo - nuo ovat kyllä näyttäviä vaatteita! Tämän vuoden pikkujoulukautena tullaan siis ilmeisesti näkemään yleisesti vastaavaa kimallusta.

      Poista
  2. Marc Jacobsenin takit ovat upeita. Itselläni on Marc by Marc Jacobsenin villakangas takki ja tunnen olevani aina hyvin pukeutunt se ylläni. Takki on yksi parhaista ostoksistani :)
    Victoria Beckham on yksi lempi suunnittelijoistani ja olisi ihana omistaa vaikka vain yksi hänen mekoistaan. Pidän myös hänen laukuistaan ja tyylistään pukeutua.
    Syksyn muotii inspiroi minua aina enemmän kuin kevät muoti, johtuu juuri varmaan tuosta värimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jacobsilla on kyllä hienoja malleja, vaikka välillä hän leikitteleekin mallistoissa aikalailla. Ja muutenkin takit ovat hyviä sijoituskohteita, kun niille on täällä Suomessa vielä niin paljon käyttöä.
      No sama juttu - ehkä syksyllä on niin paljon enemmän vaihtoehtoja ja tuntuu, että saa pukeutua.

      Poista
  3. Kyllä mielestäni myös Jacobs on näistä hienoin..Normaalisti en hänen mallistoissaan ole ihan innostunut, mutta tämä iskee :) Samoin Proenza on yksinkertaisuudessaan upea! -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Välillä Jacobsilla on ehkä liian erikoisia ratkaisuja, mutta tässä nähtiin kyllä hieno mallisto!

      Poista
  4. Blingiä tarvitaan tosiaan arjessa ja itse olen aloittanut glitterkauden ostamalla Hoganin glittertennarit... Olen edelleen järkyttynyt tästä, mutta ehkä pääsen yli! ;D Marc Jacobsin tyyli on mieleen tästä poppoosta kuten tuossa ylläkin mainitaan!

    Fashion Week alkaa täällä ensi viikolla ja Roberto Cavallin näytöksen valmistelu on tuossa vieressä käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa hyvältä! Ja onhan Hoganilla vaikka mitä malleja - eikö Lagerfeld myös suunnitellut oman malliston merkille?

      Niin, Milanon viikko alkaa pian - jännittävää! Laita tunnelmia sitten sieltä!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)