sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syyskuinen viikonloppu

Toivottavasti siellä on mennyt viikonloppu mukavasti! Täällä oli ainakin eilen päivällä mukavan leppoisa ilma, joten oli ihana olla ulkona ja käydä kaupungilla hoitamassa asioita. Aurinko lämmitti sen verran, että ihmisiä istui terassilla ja Keskuskadulla oli oikein tanssihetki. Ilmassa oli siis selvästi erityistä tunnelmaa!



Tässä lauantain asua, pahoittelut kameran huonoista säädöistä. Pradan laukusta saa paremman kuvan maaliskuun laukkumuistosta.

Takki/J.Lindeberg, neule/Carlingsista, farkut/Uniqlo, kengät/William Hunt, laukku/Prada
Tuoksu/V&R Spicebomb

Laukkua voi käyttää hyvin myös olalla tai crossbody-tyyppisesti

Kävimme myös ystävien kanssa perjantaina syömässä Seahorsessa, jonka valtavasta kalakeitosta suitsutinkin aiemmin. Nyt halusin maistaa kateenkorvaa, mutta olin kyllä siihen hieman pettynyt - se oli leivitetty, mikä vie valitettavan paljon makua pois...mutta tulipahan testattua.

Eilen illalla menimme vielä katsomaan Chisun kiertuekesän päätöskeikkaa Kaapelitehtaalle. Chisu oli jälleen kerran ihana ja keikalla oli mahtava tunnelma!

Lähtölaskenta keikan alkamiseen


Nyt sadeilmalla voi keskittyä kotijuttuihin, jos vaikka saisin jotain höydyllistä täälläkin aikaiseksi - raukeaa päivää!

14 kommenttia:

  1. Kiitos seurasta eilen, oli hauska ilta :)

    -H

    VastaaPoista
  2. SKII-nainen täällä taas: Pradan laukut ovat ihan parhaita työlaukkuja. Tuo on ihana! Se näyttää aika syvältä, onko hankala? Mulla tällä hetkellä YSL Chyc, josta saa myös usein etsiskellä tavaroitaan. Miksei sisätaskuja yms ole koskaan tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Tuo vetää kyllä hyvin tavaraa, siihen menee myös läppäri tarvittaessa. Laukussa on yksi vetoketjutasku, mutta myös kätevä sivutasku, jolla saa vähän tuota irtotavaraa hallintaan :) Oikein toimiva siis.

      Chyc on kyllä hieno malli! Minulla on se viikonloppumalli (kurkkaa YSL-tagin alta) Sen laatikkopohjan ansiosta sinne mahtuu hyvin tavaraa, ehkä vähän liiankin hyvin, kun sitten on tosiaan välillä vaikeaa löytää pikku juttuja :)

      Poista
  3. Onpa hauskan leppoisa ei-niin-suomalainen meininki Stockan liepeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siksi pitikin napata oikein kuva. Ehkä tuo liittyi autottoman päivän juhlintaan... Joka tapauksessa hauska tempaus, pisteet ja kiitokset osallistujille!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Mietin sitä pitkään, mutta lopulta hankin sen. Ehkä se oli tuo väri joka vetosi.

      Poista
  5. En ollut huomannutkaan tuota Chyc-postaustasi! Musta onkin aika miehekäs! Mulla on petroolihtavan sininen ja pienempi koko. Aion vielä ostaa mustan patenttinahkaisen vetoketjulompakon ennen kuin poistavat sen Y:n siitä edestä. Se on musta todella outo päätös brändinäkökulmastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta väriltä. Hauskaa, kun Chyceistä löytyy herkullisia värejä! Niin tuo nimenmuutos tuntuu, ainakin näin aluksi, aika oudolta. Mutta eiköhän rinnalle jää myös noita klassisempia YSL-tuotteita. Toivotaan ainakin!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva, kun voi kaivaa taas neuleet ja muut syksyn vaatteet esiin!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)