sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Myyjäisiä, uusia ruokapaikkoja ja taidetta

Tässä hieman poimintoja lauantain tekemisistä ja löydöistä. Mukana on aika monipuolisesti kaikkea, joten toivottavasti ei ole liian sekavaa luettavaa ;)

Kävin aamupäivällä Vanhalla katsomassa Design District Marketin tarjontaa. Näin joulun lähestyessä on hauska bongata tällaisia myyjäisiä jo ihan pelkästään lahjoja silmälläpitäen. Vaikka tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan, löytyi tuolta kuitenkin pari kiinnostavaa liikettä, kuten First Crush, Ainokainen ja Acolyth
Pupulandian Jenni on koonnut muuten hienosti tulevat myyjäiset ja ainakin itse laitoin noita jo kalenteriin.


Eilen oli myös Ravintolapäivä, joten pienen pähkäilyn ja kiertelyn jälkeen päädyimme lohikeitolle ja pannarille Ruttikseen, jossa olikin paljon erilaisia pisteitä. Mukaan tuli myös myöhemmin napattua muutama cupcake  - se jotenkin kuuluu tuohon päivään :) Sateisesta ilmasta huolimatta ihmisiä oli kiitettävästi liikkeellä.



Satuin lataamaan jo aiemmin Ravintolapäivä-aplikaation, jonka avulla oli kyllä helppo katsoa, mitä läheltä löytyy. Eikä palvelu edes mennyt tilttiin, niin kuin nettisivulle on joskus käynyt suuren käyttäjämäärän vuoksi.


Kaupunkikierroksella huomasin myös, että kesäisin Liuskaluodolla liuskoja/pizzoja tarjoillut Skiffer on avannut ravintolan Erottajalle. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla - luodolle on tullut lähdettyä nimittäin aivan liian harvoin.


Toinen samaan ruokagenreen tullut uutuus on Iso-Robertinkadulle avannut Sven's Bakery, jonka lämpimäisiä pitää myös kokeilla!


Lauantaitunnelmointiin sopii aina myös Nougat, jonka kivijalka-fiilistä ja kauniita esineitä voi käydä ihailemassa vaikka joka lauantai.


Pistäydyin myös Galerie Forsblomissa, jossa esillä oleva Ilkka Suppasen Broken-näyttelyn lasiveistokset halusin nähdä. Myös Mark Francis'n työt olivat esillä, josta löytyy myös alempaa esimerkki.


Ilkka Suppanen Reunited Kuva/galerieforsblom

Marc Francis Quarta Kuva/galerieforsblom.com

6 kommenttia:

  1. Oo, tulevat joulumyyjäiset ovat kyllä kivoja, saa hyvin tunnelmaa..Ja sieltä tekee tosiaan välillä todella hyviä löytöjä =) -Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta - niissä on tietynlaista tunnelmaa ja voi löytää kivoja pieniä lahjoja, joita ei tulisi itse välttämättä tehtyä.

      Poista
  2. Minä etsin lahjoja jo kuumeisesti. Kalliit lahjat ovat elämäni tärkein asia, etteivät muut pidä minua köyhänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kukin tavallaan. Itse etsin noista myyjäisistä sympaattisia lahjoja, joissa on joku hauska idea, joka toivottavasti ilahduttaa saajaa.

      Poista
  3. Sulla on ollut mukavan aktiivinen viikonloppu. Oot ehtinyt vaikka mita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mikään ei ole ihanampaa kuin olla tehokas viikonloppuna :) Tänään menikin sitten siivotessa keittiön kaappeja...

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)