sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Salonkimuotia ja blogitapaaminen

Kävin lauantai-iltapäivän päätteeksi katsomassa Anna Ruohosen syksyn 2013 malliston esittelyn merkin salonkimuotinäytöksessä, joka järjestettiin Gallerie Forsblomissa. Hieman poikkeavalla tavalla järjestetyssä näytöksessä mallit kulkivat rennosti ristiin rastiin yleisön joukossa. Tavoitteena oli hakea pariisilaisen gallerian sunnuntaitunnelmaa.

Anna Ruohosen malliston ilme on hyvin skandinaavinen ja pelkistetty. Vaatteissa laadukkaat materiaalit ovat tärkeässä roolissa. Hauskaa on myös Black Classic ja White Label jaottelu. Klassinen mallisto pysyy kaudesta toiseen samana ja White Labelin kautta uuteen kauteen pävitetään värit ja kokeillaan uusia malleja. 
Eli periaate on se, että ei niinkään luoda aina ihan uutta maailmaa vaan pidetään perusmallisto aina samana vain kevyin päivityksin. Vaatteita saa päivitettyä myös omien mittojen mukaan, joten kannattaa pitää myös Annan mallisto mielessä esimerkiksi laadukkaita mekkoja tai vaatekaapin klassikoita hankkiessa. Hinta-laatusuhde on näissäkin kohdallaan!

Ruohosen luomukset hohtivat kilpaa seinien taulujen kanssa.

Mukana esittelyssä oli myös miestenvaatteita.




Anna Ruohonen loppukiitoksissa.

Kiiruhdin tuolta suoraan koko päivän odottamaani tapaamiseen Tony's Deliin. Alma kokosi Maijan, Marjukan, Mussun, Niinan ja Marian syömään. Kiitos vielä kaikille hauskasta illasta - olipa ihanaa nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Harmi, että BagMiss tai Riina eivät päässeet mukaan - seuraavalla kerralla sitten!


Valitsin Marjukan kanssa rose paahtopaistia ja tattirisottoa. Annos oli tosi hyvä ja sen selättäminen kävi melkein työstä.


Mistä tunnistaa bloggarin? :)

Alma nappasi tämän kuva, joka toimii samalla asukuvana, kiitos Alma!
Gallerie Forsblumin inspiroima paita/H&M, rannekoru/Hermés, tuoksu/Viktor & Rolf Spicebomb

 Ennen jälkiruokaa hieman laukkuherkkuja. 

Maijan kaunis Miu Miu ja Niinan uusi upea Chanel WOC. 

Alman Céline ja McQueenin huivi.

Marjukan tyylikäs Mulberryn clutch, joka taittuu hauskasti, rakastan tällaisia malleja!

Marjukka oli napannut kivan kuvan Diorin laukustani, tämä lainattu hänen postauksesta.

Mussun Chanelista tai uusista Manoloista en saanut pöydän päästä napattua kuvaa, mutta asusteina oli mm. uusi turkoosi Fendin rannekoru ja siihen sointuva YSL:n Arty-sormus.


Ja sitten jälkiruoka, Crème brûlée

Almakin oli ottanut samaisen kuvan, mutta oli pakko napata poislähtiessä tämä Alman ja Niinan ballerina-kohtaaminen.


Suuntasimme vielä jälkkäridrinksuille Tornin American baariin.


Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä toivottamassa hyvää yötä kauniille Helsingille Tornin huipulta Ateljee Baarista
---
Anna Ruohonen Fashion and friends

Anna Ruohonen presented her autumn 2013 collection at Gallerie Forsblom in a very easy and chic way. Ruohonen's clothes are known from elegant and sophisticated design and luxurious materials.
After that I went to dinner with a lovely blogger friends. It was so nice to meet!

36 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, varsinkin nuo ruokakuvat, nam! Ja tuo öinen Helsinki on todella hieno. Varmasti ollut mukavaa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut aiemmin käynyt tuolla - kiva paikka ja ruoka oli hyvää (ja se maistui :)) Ja seura oli mahtavaa!

      Poista
  2. Vau tota laukkukokoelmaa. Jos mä olisin ollut teidän mukana, olisin vaan silitellyt laukkuja. En ole ikinä nähnytkään tota Chanelia livenä ja Celine - ah, on vaan NIIN kaunis.

    Loistava päivä on sulla ollut, kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain itsekin harvinaisen kunnian nostella näitä kaunokaisia :)

      Poista
  3. Herkullisen näköiset ruoat JA laukut... :D Aika ihana tuo kukkakuvioinen WOC.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää ruokaa ja kauniita asusteita! Nuo kameliat ovat kyllä niin kauniit tuossa WOC:n pinnassa!

      Poista
  4. Nams mitä ruokia olette nauttineet ja ehkä vähän juomiakin. ;)
    Ja noita laukkuja ei voi kuin huokaillen ihailla. <3
    Oli varmasti mukava tapaaminen teillä. Eilen illalla mietinkin teitä, että siellä te nyt olette. Harmi etten päässytkään, mutta ensi pitää päästä mukaan. Laitoinkin kalenteriin päivän jo ylös. :) Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa sinne, toivottavasti siellä ei ole yhtä sateista, kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi seuraava kerta käy myös sinulle - silloin nähdään!
      Aamulla täälläkin satoi ihan kunnolla, mutta se tekee hyvää :) Kivaa viikkoa!

      Poista
  5. Oi, idolini Lenitakin kuvatodisteista päätellen ollut seuraamassa Anna Ruohosen näytöstä :) Kiitos vielä seurasta ja mukavasta illasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, totta - niin olikin, elementissään :)
      Kuin myös - oli kiva nähdä!

      Poista
  6. Upeita asustekuvia ja muotishow kuvista kiinnitin heti huomioni, ööö, lattiaan, wow miten kaunis!

    VastaaPoista
  7. Ensi kerralla minäkin yritän päästä mukaan! Upeita kuvia! ;) teillä näytti olleen hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kertaan! Toivottavasti teillä oli hyvä viikonloppu ja hei hauskaa reissua!

      Poista
  8. Oli todella onnistunut päivä! Kiitos kun pääsit mukaan! :)
    Ihanaa kun kerrankin pääsi oikein kunnolla ulos tuulettumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kutsusta ja järjestelyistä! No hyvä, että oli hauskaa ja hei tsemppiä uusiin haasteisiin!

      Poista
  9. Oih, olisi ollut ihana nähdä tuo Anna Ruohosen näytös - tykkään kovasti hänen tyylistään! Eikä iltaohjelmakaan yhtään hölmömmältä kuulostanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaamani kuvat eivät ehkä anna oikeutta hänen vaatteilleen, mutta sieltä löytyy kyllä klassisia mekkoja ja malleja.

      Poista
  10. Hieno tuo sinun H&M paita, saako niitä vielä? Nuo näytösvaatteet olivat kyllä ihan järkyttävää white trash/mammamuotia, kuka hullu tuollaisia ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on parin vuoden takaa, muistaakseni Pariisista. Ei valitettavasti taida enää löytyä, ellei Nicki Minaj tee omaa mallistoa.
      No materiaalit ovat kyllä laadukkaita ja joka mallistosta löytyy kyllä aina tyylikkäitä helmiäkin, vaikka kaikki eivät nappaisikaan.

      Poista
  11. Hauskat Chanelien kokoontumisajot :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Ei taida taas auttaa sinun chanelhuumaan... Olit nostanut juuri upeita syksyn laukkuja!

      Poista
  12. Mielenkiintoisen näköisiä vaatteita. Ei ehken ihan tyyliäni mutta kuvat ovat kauniita.

    Kiva ruokatapaaminen :) Niinan Chanel on uskomattoman kaunis.

    Kivaa alkavaa viikkoa Mikko !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no eivät nuo ehkä ole kaikkein nuorekkaimpia, mutta on ilo nostaa aina suomalaisia tekijöitä ja laadukkaita tuotteita.
      Hyvää alkavaa viikkoa myös sinne! :)

      Poista
  13. Kiitos taas huippu buenosta seurasta, onkohan ens kerralla sitten ihan pitkän kaavan mukaan :) Tosiaan olis ollut kiva jatkaa iltaa vielä pidemmällekin.
    Hienoja kuvia ja tunnelmia. Ehkä Manoloille pitää sitten antaa ihan oma postauksensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, oli ihana nähdä pitkästä aikaa!
      Ja Manolot ansaitsevat ehdottomasti oman postauksen! Aurinkoista viikkoa :)

      Poista
  14. Ihanat chanelin kokoontumisajot :)

    VastaaPoista
  15. Nälkähän näitä herkullisia ruokakuvia katsellessa tulee :) Tosi kiva toi sun H&M:n paita, ja ihastuin monen muun tapaan Niinan Chaneliin, sillä tuo kukkakuvio miellyttää itseäni huomattavasti Chanelin ruututikkausta enemmän. Alman McQueenin huivista olen myös haaveillut, nyt voi olla aika lähellä, että on alettava etsimään paikkaa, josta sen saisi tilaamalla ;) Surffaaminen on vaarallista lompakolle =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pahoittelut... Mutta voin sanoa, että noilla annoksilla nälkä kyllä lähti!
      Tuo kuviointi on kyllä kivan raikas, kaunis laukku!
      No en halua pahentaa asiaa, mutta merkin nettikaupassa on oma osio huiveille ;)

      Poista
    2. Olen toki käynyt pyörimässä McQueenin nettihuiviosastolla, mutta tähän asti olen pystynyt uskottelemaan itselleni, että niitä ei saa tilattua Suomeen :D Pakko tunnustaa, että en ole tilannut netistä juuri muuta kuin kosmetiikkaa ja Parikan kenkiä, siksi omat reissut ovatkin kovin shoppailupainoitteisia. Kaipa sitä pitäisi siirtyä nykyaikaan (uskaltaa siis tilata netistä ;D), ja unohtaa kaikkien kivojen asusteiden hypistely ennen ostopäätöstä, ainakin välillä.

      Poista
    3. No minäkin tosiaan haalin kaikkia kivoja juttuja aina reissuista, mutta asusteita on aika helppo tilata siinä välissä netistä. Mutta ei se tosiaan ole niin kivaa!

      Poista
  16. Lainailetko paljon laukkuja ystävien kesken? :D Itse lainailen aina silloin tällöin. Oikein mukavaa viikon jatkoa!

    Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en oikeastaan :) Vaikka kysyntää olisi ;) Minulla on aika paljon salkkutyyppisiä laukkuja ja weekendereitä ja vastaavasti esim. Spy Bag ei oikein toimi minulla. Mutta muuten mikä ettei.
      Aurinkoista viikkoa myös sinne :)

      Poista
  17. Voi että, bongasin näistä kuvista entisen työkaverini (tuo komea tumma mies mustassa puvussaan) ja nyt tuli häntä aivan kamala ikävä! Annan mallistossa on kyllä kaunista ajattomuutta. Itselleni ehkä vieraantuntuista puettavaa, mutta enpä uskokaan olevani varsinaisesti kohderyhmää. Nansolle, jolle hänkin laillani työskentelee, tekemissään mallistoissa on kuitenkin tuotteita, jotka ovat päässeet ihan omaan käyttönkin asti: http://www.lily.fi/juttu/tytot-peilaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, hauskaa, että on tuttuja - ja pahoittelut, että hän on joutunut kuviin :/ Hän näyttää muuten etäisesti tutulta jostain...
      Hauskaa, että Anna on vieraillut Nansonkin puolella!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)