torstai 29. elokuuta 2013

Muuttoilmoitus, nähdään Oliviassa!

Syksyllä on ollut ilmassa erinäistä muuttoliikettä blogimaailmassa ja minullakin on ilo ilmoittaa uudesta hauskasta jutusta.


Siirryn nimittäin reilun viikon päästä Olivia-lehden Olivialehti.fi-sivun alle. Miltä se kuulostaa? Kyseessä on hauska kokeilu, sillä olen mukana vierailevana blogina joulukuuhun asti. Itse olen ainakin älyttömän innoissani tästä! Olivia on suomalaisista lehdistä ehdoton suosikkini, joten on ilo olla osana sitä. 
Lehden jutut käsittelevät muotia, kosmetiikkaa, lifestyleä, ruokaa ja kulttuuria, joten aiheet ovat aika mukavasti lähellä postauksiani. Hauskaa, että mukaan kelpuutetaan myös miehiä! Ja mikäs minun on siirtyä Olivia-naisten huomaan ;)
Ja on minulla aika konkareita bloginaapureinakin, tyylikäs Strictly Style ja hurmaava Nelliinan vaatehuone.

Tämä prosessi eteni aika nopeasti, mikä onkin kiva, niin en ole joutunut pitämään tietoa kovin kauaa itselläni. Käytännössä aiheet ja postaukset pysyvät samoina, mutta blogi löytyy vain fyysisesti Olivian sivujen alta. 
Laitan kyllä lähempänä varsinaisesta muuttopäivästä tietoa ja koitan tehdä ohjaukset niin, että siirtyminen menisi sinulle mahdollisimman vaivattomasti. Toivottavasti pysyt siis matkassa mukana, jee!

Syyskuussa nähdään siis tämän näköisessä sivustossa.

Tyylikästä elokuun loppua!

130 kommenttia:

  1. Wow upea uutinen heti aamutuimaan :) Onnittelut Mikko !

    Olivia on kiva lehti ja hienoa että pääsit mukaan bloggaajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kyllä myös aina fanittanut Oliviaa, jee!

      Poista
  2. Eikä! Olivia saa helmen sivuillensa, onneksi olkoon blogipestin johdosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, edes jäljennöksen :) Kiitos, onhan tuossa vähän paineita - aika kovatasoinen lehti.

      Poista
  3. Onnittelut tätäkin kautta!!! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, superpaljon onnea!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva, että olet taas linjoilla!

      Poista
  5. Mahtava uutinen! Hienoa, että myös mies-bloggareita nostetaan paremmin esille. Hyvä veto Olivialta. Paljon onnea :)!

    VastaaPoista
  6. Upeeta, mahtavaa! Paljon onnea uureen kotiin.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, aivan superihana uutinen!! Mähän olen koko ajan ihmetellyt ettei sun loistavaa blogia ole mikään lehti tai portaali vielä löytänyt. Mutta nyt sitten - ja vielä Suomen parhaimpaan lehteen. Perfect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos paljon Veera kivoista sanoista :) Olivia on kyllä paras lehti, oikeasti!

      Poista
  8. Onpas ihan superhieno juttu! :) Sinä jos kuka olet tämän ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mahtavaa! Kiitos paljon - noh on tässä hommaa edessä, rima on aika korkealla.

      Poista
  9. Wow, superhienoa Mikko, lämpimät onnittelut! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavaa, tää on niin sun juttu!! Onnea onnea vielä tätäkin kautta :)

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei tarvinnut onneksi kauaa kihistä salaisuuden kanssa :)

      Poista
  11. Hienoa ja onnittelut:)! Onnea uuteen osoitteeseen. Osoitemuutoskorttia odotellen.

    T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laitan muuttoilmoituksen sitten tulemaan :)

      Poista
  12. Todella hieno uutinen! Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  13. Onnea Mikko! Tosi hieno juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! Toivottavasti sinne kuuluu hyvää, eikä työt vie kaikkea aikaa. Ja onnittelut vielä ihanasta laukusta!

      Poista
  14. Hieno juttu Mikko, jo oli aikakin! Oot huippu, blogisi myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Kiitos Mussu, tosi nasta juttu! Vaikka tuohan on kyllä se vierailu. Ja hei tarvitsen ehkä sinun teleobjektiivia lainaksi ;)

      Poista
  15. Oli tosiaan aikakin ! Sulla on tosi monipuolinen ja mielenkiintoinen blogi ! :) Onnea !

    VastaaPoista
  16. Ihan mahtavaa, onnittelut! :)

    VastaaPoista
  17. Onnittelut Mikko :) Tosi hieno uutinen. Olivia on tosi kiva lehti ja kiva, että valitsivat bloggaajaksi myös miehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän vaihtelua - kiintiöpaikka! ;)

      Poista
  18. Aivan ihana uutinen, Mikko! Lämpimät onnittelut!

    ps. sain varattua ja ostettua sen Acnen Canada-huivin! Pitää laittaa siitä postaus pikapuoliin ja myös muista Suomen tuliaisista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      No hyvä - ajattelinkin, että varaa se nyt kun olit vielä tulossa käymään. Oltaisiin voitu muuten vaikka nähdä, kun olit täällä. Laita seuraavalla kerralla viestiä!

      Poista
  19. Tosi jees, onnea ja nähdään Olivian puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hekku! Siellä nähdään ja vielä hetken toki täällä :)

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Hei Lennu, pitkästä aikaa! Kiitos :)

      Poista
  21. Vau, tosi hieno juttu! Oikein paljon onnea, Olivia saa sinusta kyllä huippubloggaajan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maija :) Ja ooh, katselin teidän ihania Pariisin kuvia (ja filmiä), huoh! Onko kaikki hääjutut nyt kunnossa?

      Poista
  22. Oi paljon onnea!! Mukana pysytään :)

    VastaaPoista
  23. Vau, onnea uusiin haasteisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Noora! Ja hurjasti onnea myös sinulle/teille, kohta re:fashion on täällä! Mahtavaa!

      Poista
    2. Kiitokset! <3 Pian saa tosiaan purkaa jo muuttolaatikot, jänskää! :D

      Poista
    3. Odotan innolla tupareita! :)

      Poista
  24. Hauskaa/kiinnostavaa, että lehtitalot nyt ahmivat bloggareita oikein sankoin joukoin. Ymmärrettävää toki, että näin tekevät (ovat heränneet), mutta ihmetyttää, millä rahalla bloggaajat tähän lähtevät, hehän ( tai no lähinnä Indiedays) kun ovat viemässä lehtitaloilta rahat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no mutta hauskaa - blogit ovat kiva ja kätevä lisä lähes reaaliaikaisella sisällöllä. Mutta toki sitä kaipaa lehtienkin artikkeleita ja juttuja. Toimiva pari, lehti + blogi. Monisäikeisiä juttuja. :)

      Poista
  25. Hieno uutinen Mikko! Onnea uuteen blogikotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nora :) joko sinulla on kodissa kaikki paikoillaan?

      Poista
    2. Itse asiassa siskoa olin auttamassa, kaikki on paikoillaan ja on ollut ihanaa saada yksi perheenjäsen lisää tännepäin Suomea! :)

      Poista
    3. Ai nuo, niinhän se olikin! Mutta kiva tosiaan, että sisko on lähempänä! Hauskaa viikonloppua :)

      Poista
  26. Hieno homma, Olivia sopii sulle kuin nenä päähän! Onnea tuhannesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja se kyllä tuntuu omalta ympäristöltä :)

      Poista
  27. Wau, mielettömän hienoa!! :D Onnea! :D <3

    VastaaPoista
  28. Hieno juttu Mikko! Onnittelut. Upeaan lehteen pääsit. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olivia on kyllä huippu!

      Poista
  29. Lämpimimmät onnittelut! Loistojuttu!
    T: Ninni

    VastaaPoista
  30. Wau, olipa hienoja uutisia! Onnea paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi nasta juttu, kiitos :) Ja ethän sinä nyt vain lopeta?

      Poista
  31. Onnea! Upeeta, mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  32. Voi miten hieno juttu!! Onnea uudesta blogikodista, Mikko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Annika! Ja missä on Etelä-Amerikan kuulumiset? Pelkäsin, että olet jäänyt Tepotzlaniin hippeilemään... :)

      Poista
  33. Mahtavaa- Onnea Mikko :)! Sinun blogisi on melkoinen timantti :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - no joku alkuaine ainakin :)

      Poista
  34. Wau, hienoa! Osasipa Olivia valita oikein - luulenpa että vierailijan pestistä tulee vakituinen... :) Hirmuisot onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh otetaan nyt rauhassa, tuo nyt on tosiaan vierailu. Kiitos paljon, raakakakulle Johan & Nyströmiin sen kunniaksi? :)

      Poista
    2. No toki, täytyyhän tällaista juhlia! :)

      Poista
  35. Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja paras muotiuutisten lähde pysyy kyllä linjalla :)

      Poista
  36. Hienoa Mikko. Onnea muuttoliikkeestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, sitten voi juhlia vaikka tupareita ;)

      Poista
  37. Superpaljon onnea, monta sataa kiloa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ennustaja :) Oletko ollut tyytyväinen laukkuun? :)

      Poista
  38. Mahtavaa Mikko!! Sovit joukkoon kuin nenä päähän, onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos :) Joko hääkarkit on pakattu - kaikki hyvin? Älä stressaa :)

      Poista
  39. Onnea! Hieno juttu sinulle ja Olivialle! MrsMK

    VastaaPoista
  40. Ihan mielettömän happy ! Onnea, onnea. Ihmettelin monta kertaa kuka sinut ensimmäisenä nappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja kiitos, että olet ollut matkassa mukana :)

      Poista
    2. Mihin mä sun luota lähtisin ? En mihinkään.

      Poista
    3. Kiva kuulla :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  41. Onneksi olkoon! Laadukas blogi ja hyvä lehti sopivat yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos - kivasti sanottu :) No ainakin nyt on hyvä mittari ja tavoite.

      Poista
  42. Vau!!!! Onnittelut Mikko!! Ihan loistavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia :) Hassua, linjoilla näinkin :)

      Poista
  43. Loistavaa, paljon onnea uusiin kuvioihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sitä tarvitaan myös :)

      Poista
  44. Ihan mahtavaa Mikko!! Paljon onnea ja toivottavasti nähdään vaikka jossain Olivian jutuissa joskus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, varmasti nähdään! Ja hei olipa hassua törmätä eilen ihan yllättäen! :)

      Poista
  45. Mahtavaa! Onnea paljon! :) T. Heidi

    VastaaPoista
  46. Oi, huikeaa, kuulostaa hyvältä! Suuret onnittelut!! :)

    VastaaPoista
  47. Hieno homma, onnea! On todella virkistävää, että on edes yksi mies mukana näissä blogiympyröissä:) Blogisi sisältö palvelee erilaisia lukijoita, mikä on rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipsa :) kiva kuulla, että postauksista löytyy monipuolisesti juttuja!

      Poista
  48. Ihan mahtavaa Mikko! <3 Tässä onkin odoteltu koska sen täällä julkistat! :) Tervetuloa naapuritontille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Ihanaa päästä mukaan huippuporukkaan! Rentoa sunnuntaita :)

      Poista
  49. Mikko miten mahtavia uutisia!! Olet kyllä tämän ansainnut :) Proud of you xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi :) Oletko jo tottunut elämään kolmekymppisenä? :) Ja hei koska nähdään?

      Poista
  50. Wautsi, miksi tää oli mennyt multa ohi. Tosi jänskää ja isot onnittelut! Bonnierilla on hyvä meininki, viihdyt siellä varmasti hyvin. Ja mukana lompsitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :) On kyllä tosi hauskaa ja huippua päästä tekemään juttuja tuon porukan kanssa!

      Poista
  51. Mäkään en ole vielä ehtinyt onnittelemaan, joten vähän jälkijunassa: ihan huippujuttu :)

    VastaaPoista
  52. Wau, hieno juttu! Onnea kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi mahtavaa, kiitos :) Miten meni Kampin keikka?

      Poista
  53. Onnea, ihan huippujuttu! :) Tajusin juuri, etten ollut sinua vielä onnitellut, luen nimittäin blogeja paljon puhelimella ja silloin en pysty kommentoimaan, joten se helposti sitten jää/venähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Joo, puhelimella onkin vähän työlästä hakatta kommentteja. Ja onnittelut vielä pyöreistä, ihanan näköiset juhlat!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)