perjantai 11. toukokuuta 2012

Sushiperjantai

Joskus, kun aikataulut tai tapaaminen oikealla suunnalla kaupunkia sallivat, voi hemmotella itseään maukkaalla sushilounaalla hyvässä seurassa, kuten tänään. Yhden parhaimmista tarjoaa ehdottomasti Töölössä sijaitseva Tokyo 55. Sen lisäksi, että ravintola on tunnettu sushimestareidensa valmistamista herkuista, on parasta laadukkaassa lounaassa (aina niin terve) all you can eat -periaate.
Hyvän ja tuoreen sushin saaminen Suomesta on itsessään vielä aika harvinaista ylellisyyttä, saatika että sitä saa syödä oman jaksamisensa mukaan. Paratiisi on katettu tiistaista perjantaihin klo 11–14. Lounaaseen kuuluu myös misokeitto, salaatti ja Nespresso-kahvi. Tällä saa ainakin omega-3-rasvahappojen määrät edes päiväksi kohdalleen ;) Suosittelen!
Pitää ehdottomasti kokeilla myös paikan muuta menuta ja ravintolan järjestämä sushikoulukin on houkutteleva ajatus!

Onko teillä vinkkejä muista hyvistä sushi-paikoista, joita voisi kokeilla?


Kuvat napattu vauhdissa, joten pahoittelut hämäryydestä

Lounaalla on niin kova vilske, että tuoreita susheja tulee pöytään jatkuvalla syötöllä

7 kommenttia:

  1. Dynastylla muistaakseni Kalevankadulla on myös kiva lounas, siinä on yhdistettynä kiinalaistakin ruokaa, oon todennut hyväksi. Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh - kiitos vinkistä, en ole kuullutkaan aiemmin!

      Poista
  2. nam nam, sinun pitäisi seurustella minun kanssa.

    VastaaPoista
  3. Nam ! En oo tajunnut että siellä on lounas ! Mä käyn Umeshussa tosi usein, hesperiankadulla. Ne ovat avanneet uuden ruokapaikan myös runeberginkadulle. Hanko sushi kluuvissa oli pieni pettymys..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli saako erilaisia nigiri-jutskia , montaaki sorttia ?

      Poista
    2. Joo, kannattaa ehdottomasti käydä myös lounaalla! Tarjonta vaihtelee, mutta nyt nigirejä oli viittä erilaista mm. lohi, rapu, kalmari... Olen ainakin ollut tyytyväinen valikoimaan aina.
      Umeshua on kehunut moni, pitää testata sekin!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)