tiistai 8. toukokuuta 2012

Matkakuumetta

Päivä piristyi tänään kummasti, kun sähköpostiin tuli muistutus Finnairilta lähestyvästä New Yorkin reissusta, josta kirjoittelin jo aiemmin matkan varattuani. Kaiken kiireen keskellä en ole edes ehtinyt suunnitella aikataulua sen kummemmin, vaikka ainahan päivät saa kulumaan sujuvasti jo pelkästään vakiopaikoissa käydessä.

Hauskaa, bongasin samalla tarkennuksen Starbucksin avajaispäivästä Helsinki-Vantaalla ja se on niinkin pian kuin 15.5. Pääsee siis jo kentällä lievittämään Caramel Frappuccino -vieroitusoireita!

Kuva/Starbucks

Tällä kertaa matka ajoittuu myös sopivasti, niin että pääsee katsastamaan Metropolitan Museumin uusimman näyttelyn, Shiaparelli and Prada: Impossible Conversations. Sen näyttävät The Met Ball -avajaiset ja punaisen maton kuvat värittivät tänään useiden nettisivujen palstoja. Näyttely itsessään on hauska yhdistelmä uutta ja vanhaa. Uudempana valokeilassa Prada ja tuntemattomampana Shiaparelli, josta ainakin itselläni on paljon opittavaa. Hämmästyttävintä lienee se, että kyseistä muotitaloa ollaan avaamassa uudelleen Pariisiin. Tarkemmin tästä raportoi eilen hienosti Tyylitietotoimisto. Katsotaan, mitä tuleman pitää! 

Kuva/Metmuseum.org

13 kommenttia:

  1. I <3 NY ( => tämä esittää siis klassikko t-paitaa)
    Itse olen juuri varaamassa lentoja samaan kaupunkiin - viime syksynä oltiin viimeksi ja sama ajankohta tänä vuonna, aivan loistava sää siihen vuodenaikaan - kuten keväälläkin! Kesälläkin olen käynyt, too hot. Tällä kertaa ajattelimme kokeilla asunnon vuokrausta, ihan huvin vuoksi, vaikka emme ole kuin reilun viikon - pääsisi vielä paremmin nyc-fiilikseen ja voisi leikkiä että asuu siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kevät ja syksy ovat ehdottomasti parhaita aikoja reissulle, ja se koskee oikeastaan kaikkia kaupunkeja. Heinä- ja elokuu on yleensä tukahduttava tuolla ja Euroopassa. Olen ollut pari kertaa myös vuodenvaihteessa, mutta alet ja uusivuosi tuolla paikkaavat tylsemmän sään. Tuo asunnon vuokraaminen on kyllä houkutteleva ajatus. Olemisesta saisi taas paljon enemmän irti!

      Poista
  2. Oooh, me suunnitellaan Nycin reissua ensi keväälle, joten odotan innolla postauksiasi sitten matkastanne :) Ja nams, Starbucksia on kyllä odotettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NYC toimii aina, suosittelen! Joo, koitan laittaa sitten kivoja postauksia - kohtuuden rajoissa toki ;) Toivotaan, että Starbucks laajenee myös isoimpiin kaupunkeihin, kysyntää kyllä löytyy varmasti!

      Poista
  3. Oih ihanaa! Suunnitellaan täällä myös syksyksi matkaa Central Parkiin piknikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksykin on ihana tuolla! Olin joskus niinkin myöhään kuin lokakuun lopussa ja silti ruska oli vielä kauneimmillaan.

      Poista
    2. Me olimme viimeksi lokakuun puolessavälissä ja lämmintä oli noin +25 astetta. Kaikki olivat shortseissa ja flipflopeissa, meillä oli aivan liian lämpimät vaatteet....

      Poista
  4. Enjoy THE most wonderful city in the world, M! Culture, shopping, the overall atmosphere... You simply need to have a trip to NYC booked at all times to have something to look forward to. In mid-February 2012 there were crisp, sunny days and in mid-October there will be the last days of summer to be savoured... However, before October I'll get to read your account on NYC in May! Can hardly wait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, I certainly will! You are absolutely right, a booked trip to NYC or to another spectacular city keeps you going. Hopefully I am able to share something fresh and useful later! Have a great evening!

      Poista
  5. Kiitos paljon linkkauksesta :) Hauskaa matkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään :) hyviä juttuja kannattaa jakaa! Kiitos vain, että jaksat tehdä mielenkiintoisia reportaaseja - HS saisi ottaa mallia. No tuohon on vielä tovi aikaa...

      Poista
  6. Tykkäätkö syödä kakkusia ja lihottaa itseäsi juomalla karamellia? MMMMHHHH!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja irtokarkit on myös ihania! Elämä on nauttimista varten, vai mitä? ;) Toki kohtuus kaikessa, ja pitää myös huolehtia itsestään ja terveydestä.

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)