torstai 18. huhtikuuta 2013

Kauppamatkalla

Otin (ts. otatin) eilen töistä tullessa kauppamatkalla muutaman asukuvan. Aleksanterin teatteri ilahduttaa aina ohikulkiessa silmää, joten mikäs siinä edessä on poseeratessa. Siellä on tullut käytyä aina pienestä asti milloin missäkin näytelmissä, nostalgiaa.
Ruokakaupassa käyminen on muuten, asiasta kukkaruukkuun, itselleni arjen pieni ilo, ehkä outoa kyllä. Asia taitaa hieman jakaa mielipiteitä. Mukavaa se on ainakin silloin, kun tietää mitä suunnilleen tarvitsee, eikä ole kovin nälkäinen. Muutoin saattaa tulla ostettua vähän liikaa kaikenlaista pikkukivaa...Samoin itselleni on tärkeää, että kyseessä on erityisesti oma lähikauppani, niin rutinoitunut jo tässä vaiheessa olen ;) Vieraammassa kaupassa menee ihan pasmat sekaisin, kun asiat ovat 'väärillä paikoilla' ja niiden löytämiseen menee tuplasti aikaa..Ei ehkä kuitenkaan niitä suurimpia ongelmia.

Ei tällä kertaa mitään sen ihmeempiä kuulumisia, nyt suuntaan Akateemiseen kuuntelemaan odottamaani John Irvingin haastattelua, siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Mukavaa, ropisevaa iltaa!


Trech coat/H&M, knit/Cheap Monday, jeans/Prada, shoes/Zara, bag/Givenchy Nightingale, scarf/Marimekko for H&M
fragrance/Costumen National 21


Näin tämä neuleen viime viikolla Cheap Mondayn alerekissä ja tuo väri oli vain niin kiva, että se lähti mukaan.  Kello/Burberry

Vaikka aurinko vähän pilkottikin, oli tuuli silti vielä aika pureva.


---
Basic Wednesday

Here's an outfit that was taken on my way to the grocery store yesterday. On the background, there's the Alexander Theatre, which is such a beautiful building. The cool coloured knit in the fourth picture is a resent find from Cheap Monday's season sale, had to have it.
Have a nice evening!

26 kommenttia:

  1. Hienoja asukuvia ja laukkusi on komea! Itsekin viihdyn ruokakaupoissa, koska rakastan leipomista ruuanlaittoa. Sitä vaan joskus bongailee uusia kivoja juttuja ihan ruokakaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ruokakaupoissa on kodikkuutta ja kokkailu & leipominen ovat kyllä mahtava tapa rentoutua!

      Poista
  2. Ihailen jälleen huiviasi, tosi hieno. Kivoja kuvia muutenkin :) Vaikka muuten kauppoja rakastankin, niin ruokaostoksista en tykkää yhtään, voisin hyvin ulkoistaa sen puuhan kokonaan. Liian usein meillä syödään ulkona tai haetaan ruokaa kotiin, kun lykätään ruokakauppaa seuraavaan päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toinen puolisko ei myöskään tykkää juurikaan käydä ruokakaupassa, no onneksi kotitöitä voi jakaa helposti :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, etenkin huivi! Katsoin heti mistä se on. :D

    Ruokakaupoissa tykkään minäkin pyöriä. Siis niissä tutuissa, sopivan pienissä (virtuaalinen hurraa-huuto Kaartin kotikaupalle). Mies taas on tyyliä "tulos ja ulos", sillä menee hermo kun minä tykkäisin katsella ja tehdä löytöjä. Vaatekaupoilla onkin sitten hassusti toisin päin, minä en jaksa niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kiva printti, hyvä Marimekko!

      Joo, menee pasmat sekaisin, jos on ihan vieraassa kaupassa. Siinä jää helposti ihan perusjututkin ostamatta. En tee ikinä kauppalistaa vaan merkitsen mielessä tarvittavat jutut kaupan eri puolille.

      Poista
  4. Ihania kuvia!
    Ruokakaupassa käynti on ihanaa silloin kun on aikaa, useimmiten käyn kuitenkin valitettavasti pää kolmantena jalkana väsyneenä ja nälkäisten lasten kanssa = ei hyvä. Samaa mieltä myös siitä että tuttu ja turvallinen kauppa on paras, minulla on niitä kaksi, isompi ja pienempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta - on vähän tuskastuttavaa mennä kauppaan väsyneenä (tai nälkäisenä). Ja lasten kanssa tahti on tietenkin hyvin erilainen.

      Poista
  5. Tyylikkäänä, kuten aina ! :)

    Hassua muuten, etten ole vieläkään koskaan käynyt Aleksanterin teatterissa sisällä! Joka kerta ohikulkiessa toki mietin miten kaunis ja kuvauksellinen rakennus se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiitos :)
      Olen ollut siellä muutamassa esityksessä ja Chisun keikalla. Teatteri on kyllä tosiaan hieno sisältäkin - näyttävät punaiset samettipenkit jne. kannattaa käydä joskus, jos on mahdollisuus.

      Poista
  6. Ihania kuvia! Tyylikäs olet, kuten aina! Muutamia vuosia sitten kävin Aleksanterin teatterissa aina joogaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ainiin, totta siinä samassa on ainakin joskus ollut sali!

      Poista
  7. Olet aina niin ihanan valoisan ja positiivisen oloinen! Liian harvoin tulee kommentoitua, mutta ihan jokaisen kirjoituksen käyn lukemassa. :)

    Minäkin olen siitä omituinen, että ulkomaillakin pitää aina päästä oikein ajan kanssa tutkailemaan tavallisten ruokakauppojen valikoimaa. Ja usein tuleekin aviomiehen kauhuksi raahattua kotiin jotain kummallisuuksia, kuten esim. patterilla toimivia paperilyhtyjä rapujuhliin tai erityisiä puhdistusaineita. :D

    Iso tykkäys muuten tuosta huivista! En ole tiennytkään, että Marimekko on suunnitellut jotain H&M:lle! Onko tuo nyt menossa oleva kamppis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, kiitos :) Kiva, jos postauksista jää hyvä mieli :)
      Ja kiitos Jenkki-tunnelmista!
      Ulkomailla kaupassa käynti on tosiaan elämys. Rakastan varsinkin juuri amerikkalaisia ruokakauppoja - kaikki arkisetkin tuotteet näyttävät niin hienoilta, gallonoista ja muista jättipakkauksista puhumattakaan.
      Joo, heillä oli joku kesä yhteismallisto, mutta siitä on valitettavasti jo aikaa...

      Poista
  8. Jos joskus päätät luopua huivistasi, voit laittaa sen samaan pakettiin Guccin rannekkeen kanssa.
    Tiedoksi vaan !

    VastaaPoista
  9. Oisko mahdollista saada kuvia siitä, miltä tuo Givenchy näyttää olalla kannettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin koittaa ottaa sellainen versio, jonkun asun kanssa! Se toimii ihan hauskasti niinkin!

      Poista
  10. Toi ensimmäinen asukuva on mun mielestä vaan niin upea, toi asento ja kaikki :) Toisille kaupassakäynti on arjen pieniä iloja, toisille taas... liian arkista ;)

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa - no siitä tuli hauska, vaikka onkin vähän yrmy-ilme :)
      No onneksi sulla on hyvä mies :)

      Poista
  11. Ihanan värinen tuo CM:n neule! Jotenkin nuo täyteläiset siniset sävyt toimivat mukavana vastalääkkeenä siihen pinkkipastelliähkyyn, jonka kevätmuoti on jo saanut minussa aikaan...ja tietyst jos vielä oli alessa, niin eihän se nyt käy päinsä että kävellään vaan ohi! ;)

    Blogissani on sulle jotain pientä. =) Käypä kurkkaamassa. http://huldanhopinoita.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän tuota voinut jättää kauppaan ja vielä kun tuon väristä neuletta ei kaapista aiemmin löytynyt.
      Kiitos :) Pitää käydä katsomassa! Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  12. Oi ! Ihanaa kun olet antanu " kasvot " blogille ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo, ehkä oli jo aika ja on mukavampi esitellä asujakin pään kanssa :)

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)