tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pariisissa pääsiäisenä 2013

Eilen jo vinkkasinkin, että vietimme pääsiäisen Pariisissa. Tämä tuli vähän lähelle edellistä Lontoon reissua, mutta pääsiäismatka oli varattu jo etukäteen ja Lontoo tuli tähän väliin hieman yllättäen... mutta maaliskuu on pitkä kuukausi... Matkalla itseasiassa juhlistettiin myös toisen puoliskon lähestyvää valmistumista ja purkkiin saatuja kuuden vuoden opintoja.

Tämä taisi olla neljäs pääsiäinen, jonka vietämme Pariisissa. Yleensä kevät on siellä tässä vaiheessa vuotta jo pitkällä ja lisäksi pitkäperjantai on Ranskassa myös arkipäivä, niin täydellistä! Tässä siis tunnelmia reissusta.



Aamulentoja varten joutuu heräämään melko aikaisin, enkä koskaan oikein ehdi nukkumaan tarpeeksi. Edellinen ilta menee usein kerätessä vielä viimeisiä tavaroita mukaan ja merkitessä uusia paikkoja karttaan. Aamulla meno voi olla siis hieman levotonta, kuten ylemmässä kuvassa näkyy :)
Mutta puolensa ja puolensa, plussana kauniisti sarastava aamu ja melkein kokonainen päivä jäljellä määränpäässä.


Lento sujui mukavasti, päätimme korottaa menon bisnekseen.

Tässä ensimmäisen päivän tunnelmia.




Tuileries-puistossa riittää varmasti aina kuhinaa.

Kuten ilmeisesti muuallakin Euroopassa, myös Pariisissa kevät on hieman myöhässä, joten välillä oli vähän hyytävää, vaikka lunta nyt ei näkynytkään.
Aiempina vuosina samoihin aikoihin on voinut istua puistoissa kauluspaidassa, mutta nyt sellainen ei tullut mieleenkään. Onneksi sekä Maija ja Lisbet e vinkkasivat Angelinasta, jonne olikin hyvä pistäytyä lämmittelemään kaakaon äärelle. Samalla piti testata Mont Blanc -leivosta. Ja tällä yhdistelmällä kerrankin minunkin makeakiintiöni tuli täyteen, ainakin hetkeksi.


Kahvilan ravintolasali ja ovelta näkyvä jatkuva jono.

Angelinasta olisi voinut ostaa herkkuja myös hotellille mukaan.

Kiertelimme tuttuja kauppoja ja Coletten yläkerrassa törmäsin kirjaimellisesti Proenza Schoulerin Jack McColloughtiin ja Lazaro Hernandeziin, kun he olivat ilmeisesti katsastamassa kyseistä konseptimyymälää.
Piti vielä leikkiä paparazzia ja tallentaa tämä harvinainen hetki 'rivifashionistan' elämässä. En kehdannut ihan hyppiä silmille kameran kanssa kuitenkaan.



Onko parempaa kuin herätä uuteen päivään Pariisissa?




Jacket/Zara, jeans/Uniqlo, bag/Bottega Veneta, gloves/Prada, shoes Versace for H&M,
Scent/Voyage d'Hermès

Tämä Givenchyn huivi oli ensimmäisen päivän must-have ostos, siitä lisää myöhemmin...

Vakionäyttelyt on jo nähty pariin kertaan, joten oli hauska käydä katsomassa Haute Couture -näyttely Hôtel de Villessä. Esillä oli mm. Christian Diorin, Chanelin, Yves Saint Laurentin, Balenciagan ja Carvenin luomuksia.

Hieno Hôtel de Ville ulkoa.


Pari salakuvaa kännykästä, pahoittelut laadusta, mutta pisteet yrityksestä :)


YSL:n uransa alkuaikoina Diorille suunnittelema mekko


Tasapainoilua Daniel Buren installaatiolla.

Lounasaikaan valitsimme ravintolan yleensä fiiliksen mukaan ja näin onkin löytynyt monta kivaksi osoittautunutta paikkaa. Myös iltaisin oli ihanaa istua tarkkailemaan kaupungin menoa viinilasillisen äärellä.


Välipalaksi maistui hyvin mm. Paulin macaronsit, huomaa koko!

Ja sitten ovat tietenkin ne mahtavat muotitalot ja ihanat liikkeet, jotka pitää käydä läpi ihan vain siitä ilosta, että ne ovat siinä. Ne ovat kaiken muun lisäksi minun tapani 'päästä fiilikseen', fraasi, jolle toinen puolisko hymähtelee aina huvittuneesti. Kävin myös kurkistamassa pari vintage-kauppaa, joita Jepsukka on listannut.

Diorin alkuperäinen muotitalo

Hermès'n päämyymälä on ikuinen ystävä

Rive Gauche; Rue de Grenellen maastosta löytyy ihania kauppoja mm. Prada ja miesten oma Saint Lauren.

Balenciagan miesten myymälästä Rue de Varennelta tuli tehtyä pari hankintaa.

Myös Lafayette, Printemps ja Le Bon Marché ansaitsevat aina vierailun.

Ja mikäs Pariisin katuja on kierrellessä vain ikkunaostoksia tehden.

Tulihan sitä tehtyä joitain ostoksia...

Loppuun vielä hauska puhelimeen tallentunut kuva Rue Cambon Chanelin myymälästä, Cokista ja rintaneuloja.

Ostoksia ja muutamia poimintoja tulossa vielä lisää loppuviikosta. Mutta nyt hyvää alkavaa arkiviikkoa!

---
J'adore Paris

Captures from our Paris trip on Easter. We had a lovely time again: shopping, great food and walks on lovely streets of Paris. It was still quite a chilly weather, so we couldn't enjoy all the beautiful parks of the city. But instead, we visited Haute Couture exhibition in Hôtel de Ville, Café Angelina and all the main shops & department stores. More about shoppings and finds later this week - stay tuned :)

58 kommenttia:

  1. Ai ai, miten ihania kuvia! On se Pariisi sitten niin hurjan kaunis :) Ja säkin oot kyllä aina hurjan tyylikäs! Tosi kiva toi huivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pariisiin on kyllä ihana mennä, kun riittää, että siellä vain kävelee ja ihailee kaupunkia. Ei tarvitse sen kummempaan ohjelmaa!
      Aijaa, kiitos :) Mukana oli kyllä ohuempia takkeja, mutta koko matka menikin sitten samassa takissa kuin Suomesta lähtiessä.

      Poista
  2. Oi Pariisi. Ihana kaupunki, ihania kuvia, kiitos näistä!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä mahtavalta, en edes tajunnut että olitte lähdössä tuonne! Hyvää tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taas menossa :) No nyt ei ole tiedossa seuraavaa matkaa. Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Huivi !!! Ihana !!!!
    Me oltiin Riiassa ja Pärnussa ja voin sanoa että siellä oli suoraan sanoen ihan takatalvi. Ei tietoakaan että kuukauden päästä olis a ) vappu b ) heti kohta juhannus.
    Joulua olisin voinut veikata, jos en kalenteria osais lukea.

    Mäkin joskin harrastin uppgradea ja onhan se aika kiva pieni luksus-lisä. Wirkkalasta shampanjakin maistuu paremmalta.

    Kyllä se tästä, kevättä kohti, toivottavasti !

    Jos olisin tiennyt että olet Pariisissa olisit määrännyt tai vähintään pyytänyt kauniisti että olisit käynyt vähän Chanelin kentän toimistolla haistelemassa hintoja. Onko Chanel siellä juurikaan edullisempaa kuin kaupunkimyymälässä. Tosin kaupunkimyymälässä fiilis on jotain niin luksusta.

    Kerran Pariisissa törmäsin K Lagerfelttiin ja olo oli ihan outo. Tossa se nyt kävelee ihan mun vierestä menee ja mä vaan tässä olen ja mitä tapahtui ?
    Varsinkin kun paljon Amerikassa olen nähnyt kivasti megajulkkiksiakin, toi Lagerfelt oli jotenkin niin tuntematon käsite. Miten sellainen ihminen kävelee ? Limusiinillahan he kulkevat joka paikkaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattelinkin, että on ollut hiljaista siltä suunnalta ;) Toivottavasti teillä oli muuten kiva reissu (jos talvista säätä ei huomioida).

      Ai, ja en olisi voinut auttaa, kun Finnair lähtee 2 terminaalista ja siellä ei ole MITÄÄN. Pitää ehkä lentää välilaskullisella SAS:illa, jotta pääsee tuonne oikeaan terminaaliin...

      Ooh, tuo Lagerfeld on aika hyvin - no ehkä join kokista samasta lastista kun hän... :)

      Poista
    2. Sun pitää seuraavalla kerralla sanoa portinvartijalle lentokentällä että sun täytyy päästä tonne, kun siellä on Dior. Ja Chanel. Varmasti päästää ostoksille !!!.( tai sitten ei ).

      Kerro lisää tästä Mont Blanc -leivoksesta, en ole eläessään edes nähnyt moista. Oliko tollasta spagettia paljonkin ja miltä se maistui ? Pohja ?

      Ja ei, et ole juonut samasta lasistako Karlin kanssa kokista koska Karl juo vain shampanjaa, tietenkin. Höh !

      Mä aina tarkistan meidän reissujen jälkeen onko kenellekkään kasvanut kidukset. Jos lähes vuorokauden viettää vedessä lyhyellä matkalla, pakko siitä on jotain muutakin seurata kuin rusinaiset kädet. Uima-altaalle asti ei lumisade haitannut.

      Poista
    3. Leivos on kai heidän oma klassikko. Pinta on vähän kuin perunaleivoksessa, sisällä on vaniljakreme ja pohjalla marenkia. Ei yhtään makea siis :)

      No hyvä, että reissu oli mukava! Kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Oioi Pariisi. Siitä on niin pitkä aika kun olen viimeksi käynyt. Silloinkin oli pääsiäinen, vuosi taisi olla 2008? Apua, liian pitkä aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäinen on kyllä hyvä aika käydä tuolla! No nyt tuo taas mukaan lomasuunnitelmiin!

      Poista
  6. Komppaan edellisiä, ihana Pariisi! Ja ostoksia kehiin;) Saako muuten udella mitä toinen puoliskosi on opiskellut, 6 vuotta on pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo, lääkäriksi hän on jaksanut itsensä rääkätä. Hatunnoston paikka!

      Poista
  7. Voi vitsit, ihania kuvia! Ja varmasti upea reissu. Tosi hieno kuva sinusta tuo karusellin edessä otettu, ehta pariisilainen! :-) Eikä huivissakaan todellakaan ole valittamista, kelpais mullekin...

    Mäkin muuten aina matkoilla haluan koluta huippuliikkeet läpi, ihan vaan siitä ilosta, että pääsee hypistelemään ja fiilistelemään ihanuuksia. Pointti ei tosiaankaan ole siinä, että olisi ostomielessä liikenteessä (I wish!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on kiva itsekin katsella myöhemmin.

      No ei tosiaan tarvitse ostaa mitään, voi vain aistia. Kävellä myymälän paksulla matolla, katsoa läheltä kauden it-juttuja lehtien sivujen sijasta ja tunnustella materiaaleja :) Ja sovittaa jotain vain huvikseen tai nettialeja silmällä pitäen.

      Poista
  8. Olipas paljon kivoja kuvia! Nyt haluun taas kahta kauheemmin päästä äkkiä Pariisiin (ikkuna)ostoksille, aijai :) Onpa isoja noi macaronit, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vain! Joo, nuo ovat mahtavan kokoisia ja silti hyviä!

      Poista
  9. Ihana, ihana Pariisi! Tulipa ikävä sinne, edellisestä reissusta on liian monta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä itse käydä välillä jossain uudessakin paikassa, mutta sitä vain kaipaa tiettyjä paikkoja ja tunnelmia, jotka pitää kokea säännöllisesti.

      Poista
    2. Itsellä on sama juttu Berliinin kanssa, siihen en kyllästy koskaan ja sinne palaan aina uudelleen :) nyt on jo vieroitusoireita kun edellisestä käynnistä on yli vuosi.

      Poista
    3. Berliinissä pitäisi kyllä käydä itsekin!

      Poista
  10. Tuo lähikuva sinusta ja karusellista on ihan huippuhyvä!! Jestas, mikä paikka, valo ja sommittelu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo on kyllä onnistunut - voisikohan sitä käyttää passissa :) En kyllä näytä oikeasti tuolta - valo tekee ihmeitä.
      Ja täydet kiitokset tästä kuvaajalle. Poljin jo jalkaa, että nyt riittää tämä kuvailu ja en varmaan avaa huivia enää... Kannatti noudattaa neuvoja!

      Poista
  11. Ihana virtuaalimatka, merci!
    Suosikkikuviani olivat Mikko lentokoneena ja ostoskassien kanssa, sekä tarjottimellinen Chanelin rintaneuloja.
    Upeasta huivista lisäkuvia odotellen...

    Gloria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy to help :) Piti vähän leikitellä noilla poseerauksilla, kun on kerran makuun päässyt.

      Ja liityn ehdottomasti jonotuslistalle blogiisi ;) Sitten puhuttaisiin todellisista virtuaalimatkoista (paikkoihin joista, en osaa edes unelmoida).

      Poista
  12. Heh, 1+1=2..
    Eli kävelit aikaisin kiirastorstaiaamuna helsinki-vantaalla vastaan ja mietin, että tutun näköinen tyyppi, mistä tuon oikein tunnen - ja nyt vasta tajusin tänne ajatuessani, mistä naama oli tuttu :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Aijaa hauskaa, vaikka tuo onkin rasittava tunne (kun ei heti keksi mistä tuntee toisen). Vedä ihmeessä hihasta seuraavalla kerralla! Missä olit?

      Poista
    2. Paha vetää hihasta kun ei tiedä mistä toinen on tuttu :)
      Ja Zürichissä nautittiin vesisateesta.

      Poista
    3. Niin, mutta seuraavalla kerralla sitten :) Aah, höh - no toivottavasti oli muuten kiva reissu.

      Poista
  13. Ihanaa, kiitos kuvista :) Olen itse lähdössä Pariisiin reilun 2 viikon päästä, niin kyseisen kaupungin tunnelma palasi mieleeni entistä voimakkaammin näiden kuvien avulla :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Toivottavasti siellä on ehtinyt lämmetä hieman ja puissa olisi jo versoja!

      Poista
  14. Upeita tunnelma kuvia Pariisista ! Kyllä teillä on ollut mahtava lomamatka, olen vähän kade. Omista Pariisin matkoista tuntuu olevan juuri nyt ihan liian kauan. Paul on kyllä mun ehdoton suosikki, heidän kahviloissaan olen istuskellut usein :)
    Uusi huivisi on kerrassaan upea ja kuvat sinusta Pariisin kaduilla trés chic ! J 'aime Paris beaucoup !

    Tänään kuriiri toi lauantaina tilaamani pienen jutun rue du faubourg Saint-Honorèlta . . . nopein tilaus ikinä !

    Kuvia ostoksistasi odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No myöhemmin keväällä ehkä? Paul, varsinkin Pariisissa on ihana, Lontoossa se ei ole yhtään sama. Olisi pitänyt vain tankata sieltä vielä enemmän kaikkea, kun kerran voi. Huivista tulossa lisäkuvia, vaikka se on itse asiassa näkynyt haavekuvissa aiemmin.

      Ja odotan myös mielenkiinnolla, mitä lähetti on tuonut!

      Poista
  15. Ihania Pariisin kuvia ja tunnelmia ! Paras tuo Mikko-lentokone ! =D

    VastaaPoista
  16. Todella hienoja kuvia! Nyt iski todellinen Pariisi-kaipuu!:D Taidanpa kaivaa SATC-boksin esille ja katsastaa sieltä pari Pariisiin kohdistuvaa jaksoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin (taas) varmuudeksi kuvan Plaza Athénéesta, sattuneesta syystä...
      Minulla tulikin tuolla mieleen nuo jaksot, kun oli vähän samanlaista ilmastoa mitä niistä välittyy. La Belle et le Bad Boy soi mielessä.

      Poista
  17. Ihania kuvia! Nyt täytyy sanoa, että olen vihreä kateudesta: kaksi ihanaa matkaa kuukauden sisällä ja tuo ostoskassien määrä... ;) Tässä oma matkakuume sen kun kasvaa, kun katsoo noita sinun kuvia. Onneksi enään pitää odottaa vain kuukauden päivät, niin mekin suunnataan Lontooseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan teilläkin tulossa tuo Lontoo! Nuo kaksi reissua tulivat kyllä vähän turhan lähekkäin, mutta en ehkä valita. Ja paha tapani on aina tankata reissuista hankintoja, "kun ei sitä tiedä, koska seuraavan kerran pääsee..." No nyt ei ole tiedossa uusia matkoja - pitää vähän säästää välillä.

      Poista
  18. Sun kuvat vaan on ihan parhaita, on kun olisi itse ollut reissussa mukana. Kiitos näistä todellakin!!! -Bruno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kiva kuulla! Ajattelen aina, että kamera ei ole tarpeeksi ihmeellinen ja asetukset eivät ainakaan ole parhaalla mahdollisella säädöllä, mutta hyvä jos näistä välittyy hyviä fiiliksiä! Rentoa viikkoa!

      Poista
  19. Oi ihania tunnelmia! Ukkoseni on varannut meille Beaujolais Nouveaun aikaan taas perinteisen Pariisin reissun (vaikka se ei mitään erikoista olekaan, siis BN). Olin jo perumassa omaa matkaani, mutta onneksi näin nämä kuvat.
    Sitä ennen kuitenkin on vappu Nycissä ja kesälomakin suunnittelematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanilta suunnitelmilta - tuo vappu Manhattanilla voisi olla oikein hyvä traditio! Central Park voittaa kyllä Espan puiston...
      Ja menet ehdottomasti mukaan!
      Kesällä haluaisin itse ehkä Italiaan... Saa nähdä miten käy.

      Poista
  20. Oi ihana Pariisi. Kevät on kyllä parasta kaupunkilomailu aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti - heinä- ja elokuun vietän mielellään Suomessa. Silloin kaupungit ovat muualla joko täysiä/kiinni tai liian kuumia :)

      Poista
  21. Oi ihana Pariisi! Viime reissusta (myös pääsiäisenä) onkin jo kulunut luvattoman paljon aikaa - pakko päästä pian uudestaan. Tosi hyviä kuvia, pääsi itsekin mukaan nojatuolimatkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että nojatuolimatka piristi :) Siitä vain suunnittelemaan!

      Poista
  22. Voi, miten hauskoja kuvia: kauniita ja riemukkaita!! Makin vietin paasiaista Chanelilla, samat rintarossit ( ja vahan myos Boy...) oli tutkaimen alla, mieluusti aina piipahdan, etenkin kun juodakseenkin saa kuplivaa ;) Kiitos viela naista Pariisin-tunnelmista (jotenkin huominen pyrahdys Costa Ricaan tuntuu aika laimeelta naiden kuvien jalkeen...) Oi jospa paasis pikku lomalle Eurooppaan! Aurinkoa kotimaahan! X

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Ja Boy on tosi hieno! No kyllä Costa Rica kävisi :) Hauskaa päivää sinne!

      Poista
  23. Kiitos ihanasta nojatuolimatkasta! Onnea vastavalmistuneelle myös! Mä olin pääsiäisen 2011 Pariisissa, ja oli +28 lämmintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, Pariisissa ilmat voivat vaihdella kyllä äkisti. Välitän onnittelut, kiitos :)

      Poista
  24. Meillä taitaakin olla samat pääsiäistraditiot, ensi Pääsiäisenä pitääkin sitten sopia treffit! ;) Olen ollut joskus pääsiäimaanantaina Chanelilla laukkuostoksilla, se oli jopa silloin auki iltapäivään saakka...

    Kiitos tästä virtuaalimatkasta ja onnea valmistuneelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ymmärsin - ehdottomasti nähdään seuraavalla kerralla, jos satutaan molemmat sinne! Aijaa onko siellä maanantainakin kaupat auki - olemme aina lähteneet sunnuntaina, kun se on jotenkin niin hyvä matkustuspäivä.
      Kerron onnittelut, vaikka vielä ei olekaan paperit ulkona, mutta kaikki purkissa.

      Poista
  25. Miten ihania kuvia, Pariisin tunnelma välittyi sohvalle saakka. Teillä näytti olleen aivan täydellinen loma :) Itse kävin viimeksi vapun aikaan Pariisissa, kevät siellä on jotenkin todella kaunista aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päästä taas tuonne! Pariisin kevättä ei turhaa hehkutetta! Harmi, että nyt se ei ollut vielä täydessä loistossaan.

      Poista
  26. Komppaan edellisiä eli suurkiitos aivan ihanista kuvista! Olet kyllä todella hyvä valokuvaaja, ja kuvat susta itsestäs oli myös tosi hyviä.
    Aika hurjia noi mega-macaronsit btw?! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä kommentit kyllä lämmittää mieltä :) Kiva, jos kuvista välittyy tosiaan tuo tunnelma! Joo, nuo Paulin tuotteet ovat mahtavia, syötiin puoliksi ja se jo riitti!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)