tiistai 17. heinäkuuta 2012

Théhetki hyvässä seurassa

Sovimme tänään muutaman ystäväni kanssa, että tapaisimme teekupin äärellä. Tuo olikin mukavan vaihteluna perinteiselle kahvittelulle, jota tulee aina automaattisesti tehtyä. Suuntasimme siis Eerikinkadun Théhuoneelle ja onneksi ilmakin oli sen verran viileä, että lämmin juoma maistui.
Paikkahan on jo vakiinnuttanut asemansa laadukkaiden teelaatujen tarjoajana, mutta siellä tulee silti käytyä aivan liian harvoin. Olen ostanut sieltä satunnaisesti kotiin tai lahjaksi jotakin, mutta nyt oli kiva jäädä paikanpäälle nauttimaan kupilliset.

Valittavia laatuja ja erikoisuuksia siellä riittää, mutta onneksi henkilökunta osaa neuvoa hädässä. Hauskaa oli, että kupillisten sijaan sieltä voi ottaa kannullisen, josta riittää hyvin useammallekin. Ja hinta on vain viisi euroa - tietyissä kahviloissa tuolla ei taida saada edes suodatinkahvikupillista.
Päätimme testata eri laatuja, joten otimme vaaleampaa oolongia sekä jasmiinilla maustettua tummaa teetä. Mukaan saa vielä teesihdin, josta riittää helposti toiseenkin pannulliseen. Mikäs sen mukavampaa kuin vaihtaa kuulumisia rauhassa hyvän teen äärellä.
Aion ehdottomasti vierailla Théhuoneessa useammin syksyllä!





6 kommenttia:

  1. Théhuone on yksi omistakin suosikeista! Plussaa myös siitä, että kun ostaa teetä, he pyytävät säilyttämään pakkauksen ja ottamaan mukaan kun seuraavan kerran tulee ostoksille - ei turhaa pakkausjätettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, palvelu ja konsepti ovat kyllä loppuun asti ajateltu!

      Poista
  2. Kokeilepa myös Annankadulla sijaitsevaa Demmers Teehausia (www.demmer.fi/).

    VastaaPoista
  3. Théhuone on kyllä erinomainen paikka, olen kerran käynyt siellä ostamassa paria eri teelaatuja ja palvelu oli erinomaista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, hyvä kun tuo muistui taas itsellekin mieleen! Pitää suosia aktiivisemmin nyt jatkossa...

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)