lauantai 8. joulukuuta 2012

Kalenterin 8. luukusta kurkistaa arvonta!

Rakastan tuoksuja ja minulle ne ovat tärkeä osa päivän asua. Valinta tuo inspiraatiota, iloa tai tarvittaessa voimaa tulevaan päivään. Mietin aina aamulla, miltä tänään tuntuu tai mikä tuoksu sopii asuun tai fiilikseen. 
Tuoksu on siis aina tervetullut lahja myös jouluna. Koska niitä ei voi koskaan olla liikaa, arvon kaksi Marc Jacobsin tuoksua; naisten viimeisin Jacobs-päivitys DOT ja toisena miesten Bang Bang.

Naisten DOT pulloon on lennellyt myös Vuittonin ja Kusaman yhteistyömalliston pilkkuja. Leikkimielisessä tuoksussa on punaisia marjoja, jasmiinia, kookosvettä ja vaniljaa.

Miesten näyttävä Bang Bang on taas raikkaampi päivitys aiemmasta mausteisemmasta paukusta. Myskin, kardemumman ja santelipuun mausteisuus on saanut raikkautta sitruksesta. 

Kerro, mikä tuoksu on toivelistallasi tai millä tuoksulla aiot muistaa toista?
Kaikki tähän postaukseen kommentoineet ovat mukana arvonnassa. Vastausaikaa on tiistaihin 11.12. klo 23:59 saakka. 

Onnea arvontaan ja tuoksuvaa & elämyksellistä viikonloppua! 

Marc Jacobs DOT

Marc Jacobs Bang Bang

66 kommenttia:

  1. Omalla toivelistalla on Versacen Vanitas. Juuri sellainen minulle sopiva, hiukan hävytön tuoksu. Miehelle hankkisin mielelläni jonkun Baldessarinin tuoksun, mutta sen parhaimman tuotanto lopetettiin enkä pääse nenäni kanssa yksimielisyyteen siitä mikä niistä muista on paras :D

    VastaaPoista
  2. Minun toivelistalla on Dieselin Loverdose. On ollut jo vuoden... Joka kerta kaupassa käydessäni suihkauttelen sitä itseeni. Itse asiassa, tällä tavallahan minun ei edes tarvitse hankkia tuoksua, enkä ehdi kyllästymäänkään siihen kun en sitä joka päivä käytä!

    VastaaPoista
  3. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että minulla saa olla korkeintaan kaksi (tai no ehkä kolme...) tuoksua yhtäaikaa. Tällä hetkellä minulla on ainoastaan yksi tuoksu käytössä, sillä toinen loppui joskus kesällä. Siitä lähtien olen miettinyt minkä ostaisin seuraavaksi, listalla ovat Chloén eau de toilette tai parfum, joku Diorin Miss DIor -tuoksuista tai ehkäpä joku ihana ja kaunis Guerlain. Itse en uskalla ostaa toiselle tuoksua ellen tiedä tasan, minkä hän haluaa. Ainakin itselleni tuoksut ovat hyvin henkilökohtaisia, ja niissä menee niin helposti metsään, etten viitsi ottaa sitä riskiä. T. Maaria

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No kuinkas sattuikaan! Juuri tuota Dotia tuoksuttelin tax freessä :) Olen pitkään käyttänyt samaisen merkin Daisyä, mutta kaipailisin ehkä pientä päivitystä "ominaishajuuni". Mä oon sen verran tylsä että käytän yhden tuoksun kerralla loppuun ennen kuin ostan uuden. Poikkeuksena tuliaisena tuotuja tax free minikokoja joita yleensä käytän vain matkoilla näppärän kokonsa vuoksi.

    Hyvänä kakkosena tulevasta tuoksusta kilpailee Valentinon Valentina (ehkä osittain siksi että siitä oli niin söpö joulupaketti ainakin tuolla Helsinki-Vantaan kentällä :)

    VastaaPoista
  6. Toivelistalla on tällähetkellä Pradan Candy,Thierry Müglerin Angel-tuoksu ja Aquolinan Pink Sugar :) Siis tosi makeita tuoksuja kaikki! Poikaystävälle olis tarkotus ostaa Givenchyn hajuvesi :)

    VastaaPoista
  7. Olen huono käyttämään tuoksuja päivittäin, mutta "ulos" mennessä kyllä.
    Kestosuosikkini on ollut Chanelin Coco, mutta en ole ikinä omistanut uudistettua versiota eli Coco Mademoisellea, eli sen voisin hankkia seuraavaksi.

    VastaaPoista
  8. Versace Bright Crystal on loppumassa, joten se on toivelistallani.
    Jos voitan arvonnassa naisten DOT olisi mieluisampi :)

    VastaaPoista
  9. Omalla toivelistallani on tällä hetkellä marc jacobsin oh lola:) Tuota dottia en olekkaan tuoksutellut aikasemmin!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ah! What a coincidence! I told Santa I wanted Marc Jacobs' DOT!!! Love the fragrance, so fresh and young!

    VastaaPoista
  11. Jossain lehdessä suositeltiin minun horoskooppimerkilleni Givenchyn Dahlia Noir'ia. Tulin uteliaaksi, koska mustaa daalia ei ole olemassa ja daalia on tuoksuton kukka. Niinpä Stockalla käydessäni kokeilin ja ihastuin heti. Wau! Rakkaalle ystävälle lahjoittaisin - taas kerran Chanelin Egoisten, sillä se on juuri hänen tuoksunsa.

    VastaaPoista
  12. Mä olen DOTia käynyt muutamaan kertaan tuoksuttelemassa ja oikeesti, on niin mulle tehty. Mieheni on vuosikausia käyttänyt Bossin Hugoa ja se kyllä hänelle sopiikin loistavasti. Näin juuri ennen joulua tontut kävi kurkkaa mieheni peilikaapille ja ihan selvästi potenttiaalinen joululahjan paikka siellä olisi. Edellinen kun on lähes tyhjä.
    Ja sitten voitais leikkia teiniä ja ostaisin itsellenikin Bossin naistentuoksun, sama nimi Hugo :).

    VastaaPoista
  13. Oi, taisin tuota DOT-tuoksua jossain tuoksutellakin, ihana! Itse ajattelin ensi viikolla ehkä lahjoa itseäni Lancomen uutuudella: La vie est belle-tuoksulla. Chanelin Coco Noir olisi myös ihana!

    VastaaPoista
  14. Olen tuoksufriikki ja minulla on hyllyllinen pulloja, joista valita mielialan mukaan. Tosin nyt en ole ostanut itselleni yhtään tuoksua 3-4 vuoteen syystä, että olin kotiäitinä, eikä tuoksuja tullut käytettyä joka päivä. Viime aikoina on tuntunut, että joku ihana tuoksu olisi tervetullut juhlistamaan tätä uutta elämänvaihetta ("kotityöt" loppuivat syksyllä) ja olen päätynyt siihen, että Lancomen La vie est belle on ehdottomasti seuraava hankintani. Tätä Marc Jacobsini DOT-tuoksua olen ihaillut lähinnä pullon takia, mutta en ole missään vaiheessa ehtinyt sitä tuoksuttelemaan - kuvaus ainakin vaikuttaa ihanalta, joten mielelläni tämänkin ottaisin arkeani piristämään :)

    VastaaPoista
  15. Mä olen aika tuoksuherkkä ja saan herkästi päänsäryn kaikista kukkaisista tuoksuista. Itselläni käytän ainoastaan Lancomen Aromatonic vartalotuoksua. Onneksi miesten tuoksuissa on harvoin kukkia, joten pääsen kuitenkin toisinaan parfyymiostoksille, miesten osastolle :D

    VastaaPoista
  16. Voih, itse haluaisin ehdottomasti tuon DOTin ja miehelläni pidän eniten Hugo Bossin Bottled Nightista.

    Nyt käytän Chanelin Coco Mademoisellea ja Cartierin Delicés de Cartieria.

    VastaaPoista
  17. James Bond 007 miehelleni,

    helikaa at luukku piste com

    VastaaPoista
  18. James Bond tuoksu kiinnostaisi kyllä minuakin. Perheen naisten toivelistalla näkyy olevan DKNY:n omppumallinen hajuvesi.

    VastaaPoista
  19. Toivelistalla on Lady Gagan hajuvesi! Itse asiassa ostinkin sen, mutta lahjaksi siskolleni, koska en hänelle muuta lahjaa ole keksinyt. Mutta tässähän onse hyvä puoli, että voin sitä aina siskolta lainata ku samassa talossa asutaan ;)
    saija__95@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Toiveissa olisi saada Cleanin Fresh Laundry -tuoksu itselle. Olen Cleanin tuoksuja ostanut useammankin lahjaksi muille, mutta itselle jäänyt vielä hankkimatta.
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Marc Jacobsin DOT on ihanan nuorekas, mutta hetken iholla lämmettyään myös elegantti. DKNY:n vihreä omppu on ollut pitkäaikainen suosikkini, ja nyt kaipaisin jo vaihtelua. Joululahjatoivelistallani on hajuvesi, mutta tarkempi merkki on vielä päättämättä. Pidän kevyistä, raikkaista ja hieman makeista tuoksuista.

    Saija J

    VastaaPoista
  22. Itse toivon Lancomen La vie est belle -tuoksua, se on pehmeä ja aika neutraali tuoksu. :)

    VastaaPoista
  23. Toiveena olisi löytää tuoksu, joka olisi kevyt ja raikas arkituoksu. Työssäni en juurikaan tuoksuja voi käyttää. DOTia olen tuoksutellut usein, se sopisi minulle myös juhlaan.
    PirjoS

    VastaaPoista
  24. Mä haluaisin Lolan ohelle jonkin raikkaan arkituoksun, Lancomen eri vaihtoehtoja olen tuoksutellut. Miehelleni tuo Bang Bang voisi olla tosi jees.

    VastaaPoista
  25. Tällä hetkellä toivelistalla olisi Burberryn Body :) itselläni oli muutama vuosi sitten MbMJ Lola tuoksu ja se oli aivan ihana :) tätäkin olen käynyt tuoksuttelemassa stokkalla

    VastaaPoista
  26. Marc Jacobsin DOTia olen tuoksutellut kaupassa ja tykästyin kyllä kovasti. Itse toivoisin Cleanin T-shirtin arkikäyttöön sopivaksi tuoksuksi.
    teijapistelentoatelisanetpistefi

    VastaaPoista
  27. Ralph Laurenin Polo Sport on luottotuote, joka alkaa olla aika lopussa, joten taitaa mennä joululahjatoivelistalle. Minulle on vinkattu Loverdose -tuoksusta, lienee parasta käydä ostamassa..

    VastaaPoista
  28. Olen tässä jo jonkin aikaa himoinnut Clean-tuoksuja...ostin itselleni ennakkoon joululahjaksi Skin-tuoksun ja äiti ilmeisesti - "hienovaraisen" vinkin saatuaan - osti minulle Fresh Laundryn. Tuoksulahjan saanee tänä jouluna paras ystäväni, joka menee parin kuukauden kuluttua naimisiin ja pähkäilee, tarvitseeko hän oikeasti häätuoksun vai ei...tarvitsee, sanon minä! =) Ajattelin yllättää hänet joko Dieselin Loverdosella tai Bossin Orange Womanilla.

    VastaaPoista
  29. Toivelistalla tällä hetkellä Carolina Herreran miesten tuoksu. Muutoin kaapista löytyvät klassiset lempituoksut Dolce & Gabbana no 1 ja Armanin Code.

    VastaaPoista
  30. Minullekin on esitetty vienosti toive Cleanin tuoksuista, joten sitä varmaan tulen ostamaan perheenjäsenelle. Isälle ostin James Bond tuoksun.

    VastaaPoista
  31. Itselleni en tuoksua osta jouluksi, eikä toivelistallakaan mitään suurempaa tällä hetkellä ole. Perinteisesti miehelle olen jouluksi tuoksun ostanut ja tänä vuonna arpa osuikin perinteiseen Gaultieriin. Yksi suosikeistani naisten puoli omassa käytössäni, joten miehelle saamaa sarjaa odottamassa pukin kontissa :)

    VastaaPoista
  32. Lady Gaga toiveissa itselle. Dot kiinnoistaisi myös

    lennuk(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Marc Jacobs DOT
    mattilasi@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Lancomen La vie est belle on minun tämän hetken suosikki!

    VastaaPoista
  35. Christina Aguilera, Royal Desire edp olisi toivelistalla. En anna hajuvesiä lahjaksi, ellen tarkkaan tiedä, mistä toinen pitää. Hugo Bossin Deep red on yksi niistä, mitä voisin suositella, ja ostaa jos joku innostuisi.

    VastaaPoista
  36. ei ole toivelistalle kenelläkään nyt tuoksuja, mutta odotan silti, Gagaa...
    kaimaen1 at luukku piste com

    VastaaPoista
  37. Itselleni Chanelin Allure, kumppanilleni jotain Hugo Bossia

    VastaaPoista
  38. Lady Gaga siskon tytölle..:)

    VastaaPoista
  39. Äiskälle on ostettuna Lanvinin Eclat D'Aperge, iskälle Calvin Kleinin minituoksukokoelma ja miehelle on listalla Bvlgarin Aqva Marine. Itselleni voisin toivoa Escadan uusimman!

    VastaaPoista
  40. Toivelistallani on jo pitkään ollut Dieselin Loverdose. Jotkut saattaisivat sitä sanoa ällömakeaksikin, mutta kun tuoksu on rauhoittunut ihollani hetken, siitä tulee yllättävän hienostunut ja lempeänkirpeä :) Toinen tuoksutoiveeni on pumpulinpehmeä Guerlainen La Petite Robe Noire, joka olisi ideaali turvatuoksu niihin päiviin kun en oikein inspiroidu mistään muustakaan. Trésor In Loven jämiä säästelen viimeiseen asti (varmaan sellainenkin uusi tulee arkihajuvedeksi hankittua jossain vaiheessa) ja sitä korvaamaan ostin päiväkäyttöön Moschinon edullisen I Love Loven, joka on aivan ihanan pirteä greippimakeus.

    Tavoitteenani on että pidän jokaisesta tuoksusta jonka omistan. Näin en ainakaan hajuveden vuoksi tule tuntemaan itseäni epävarmaksi :)

    VastaaPoista
  41. Tämä nykyään Harvinainen Axe Africa on niin kadoksissa. Pitää naapuri maista käydä ostamassa, kun suomesta ei löydy. Ja ajattelin Kaverille antaa lahjaksi.

    VastaaPoista
  42. Mitä nämä Pääkallo Hajusteet kaupoissa nykyään on. Olikohan ne Police merkkiä. niin Olen ajattelut, jos kaikki ne kallot keräisi :D Olisi aika hienoa ja siistiä.

    VastaaPoista
  43. Dieselin loverdosesta sain näytteen sokokselta ja ihastuin siihen. Seuraavan kerran, kun hankin tuoksua, taitaa se olla ostoslistalla.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  44. BVLGARIN Rose Essentielle on ollut joskus suosikki... Tuo nasten tuoksu on varmasti upea!! t.hanna

    VastaaPoista
  45. Toivelistalla itselläni on Lancomen La vie est Belle.. Niin herkkutuoksu :)

    kuiskaus@netti.fi

    VastaaPoista
  46. Marc jacobsin dot

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Lady gagan uusi tuoksu valloitti marketissa, joten sitä toivon.

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Tällä hetkellä eniten uteluuttaa Viktor&Rolfin Spicebomb ja tosiaankin itselle, eikä miehelle. Arvonnassa olevista tuoksuista voisin kuitenkin lahjoa miestäni tuolla Bang Bangillä.

    VastaaPoista
  49. Chanel 5 on ollut käytössä jo parikymmentä vuotta. Jotenkin olen vain jumittunut siihen. Mukava olisi kokeilla jotain muutakin. Tosi kaunis pullo tämä.

    VastaaPoista
  50. Estee lauder pleasures on suokkarini, on päässyt loppumaan joten sitä ostan lisään.

    VastaaPoista
  51. Itse toivon Lancomen La vie est belle -tuoksua, koska se on niin ihana tuoksu.

    VastaaPoista
  52. Itsellä toivoissa on ollut dieselin loverdoos (:
    Ja poikaystävälleni on ollut ajatuksena tuo Bang Bang (: Enpä taida sitä vielä mennä ostamaan jos käy tuuri ja sen voittaisin ! (:
    En kyllä pistä pahakseni jos itselleni voittaisen uuden hajuveden :)

    Tellulellu_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Itselleni toivon Lancomen Hypnose Senses tuoksua. Siskolleni ostan Beyoncen Pulsen. :)

    happy_moi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Olen ankarasti vihjaillut DKNY:n Be Delicious -tuoksusta. Ans katsoa onko vinkit menneet perille...
    enni(dot)ahlfors(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  55. Escadan Magnetism on haaveissa, mutta olen tuota Dot:a katsellut myös sillä silmällä, joten se olisi minulle tervetullut.

    VastaaPoista
  56. Hermeksella on mielenkiintoisia tuoksuja, en ole vielä päättänyt mikä niistä olisi sopivin minulle.

    VastaaPoista
  57. Toivelistallani oli pitkään Dieselin Loverdose, jonka sainkin tuossa vähän aikaa sitten lahjaksi. Eli se toive onkin jo toteutettu.
    Tällä hetkellä en kaipaa uusia tuoksuja, mutta vanha Cacharelin AmorAmor tuoksuni alkaa olla lopuillaan, niin siihen kaipaisin täydennystä.

    VastaaPoista
  58. Mun toivelistalla on tänä vuonna Escadan Especially tuoksu! Oon himoinnu sitä jos syksystä asti! Itseasiassa se odottaa jo paketissaa avaamista jouluattoona... (s-posti essi.partanen@meili.fi)

    VastaaPoista
  59. Calvin Kleinin Shock for her :)

    essi19_94 [at) hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Omalta toivelistalta löytyy vanha pettämätön vakiotuote, Lacosten Touch of pink. Kaksi pullollista olen kuluttanut, nyt on ollut taukoa ja kaipuu herännyt. :D

    pikkupau@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Ajattelin muutaman vuoden tauon jälkeen palata Burberryn the beattiin. Sitä on jo ollut kävä :)

    iitu.aari(at)netti.fi

    VastaaPoista
  62. Toivelistalla on DOLCE & GABBANA Pour Femme
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  63. heippa!

    Paljastelempa omani eli toivelistalla jo pitkään aikaan ollut Escadan Especially tuoksu! Ihana....

    bonsai3@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Toivelistalla Jean-Paul Gaultierin tuoksut, tykkään niistä. Tällä hetkellä käytössä Guerlainin la petite robe noire. Miehellä ei ole mitään kunnon tuoksua tällä hetkellä, sitä siis hänelle tavoittelemaan ;)

    VastaaPoista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)