maanantai 31. joulukuuta 2012

Sisustusinspiraatiota kyläillessä

Kävimme eilen kahvilla anoppilassa, jossa tulee käytyä aivan liian harvoin. Sinne on aina hauska mennä myös siksi, että pöytä notkuu jos jonkinlaista herkkua. Tuolla on mielestäni niin kodikasta, että paikka kutsuu melkein jäämään yöksi. Niinpä nappasin muidenkin iloksi muutaman makupalan sisustuksesta. Jokaisella esineellä on oma tarinansa, oli se sitten pitkään harkittu ostos tai edullinen löytö kirpparilta.

Eteisen laatikoston asetelma

Vierashuoneen yksityiskohtia


 

Jouluntunnelmaa - kuusen koristelussa oli tänä vuonna painava sana perheen pienimmillä ;)

Tutun näköinen lamppu,  Yki Nummen Modern Art. Tuikkutelineet Design House Stockholmilta.

Lempikohtani olohuoneessa


Tällä kertaa herkuteltiin raparperipiirakalla - tietenkin vaniljakastikkeen kanssa.

Kay Bojesenin vuonna 1934 sunnittelema puinen koira muistuttaa suuresti lahjansaajan omaa mäyräkoiraa.

Jos tämä antamani joululahja on päässyt paraatipaikalle olohuoneeseen, niin eikö asiat ole silloin
hyvin? ;)

Ja vielä kerran mahtavaa ja kuplivaa vuodenvaihdetta ja kaikkea parasta vuodelle 2013!

12 kommenttia:

  1. Ihana koti anopillasi ja tuo lahja koira on kyllä hellyttävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on kyllä tosi kaunis ja tunnelmallinen - siellä on hyvä olla!

      Poista
  2. Onpa tosiaan kivoja juttuja, tunnelmallista mutta tyylikästä. Hyvää vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytetty :) Samoin, hyvää alkanutta uutta vuotta!

      Poista
  3. Oi, miten kivoja yksityiskohtia. Ja raparperipiirakka <3 Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tasojen asetelmat ovat kyllä hienoja. Ja piirakka oli tosi hyvää :)
      Mahtavaa alkanutta uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  4. No, kylla! Asiat ovat enemman kuin hyvin. Onpas suloinen hauva! Muutenkin paljon kivoja ja tunnelmallisia yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  5. Mulla on samaa "sarjaa" lapsena saatu pieni vartiomies, vai mikä se onkaan.
    Jos tulisit kylään ja toisit mulle tollasen hauvan, taatusti pääsis paraatipaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjasta löytyy hienoja hahmoja ja hauskaa, että se on noin ajaton ja kestävä!

      Poista
  6. Tyylikkäitä asetelmia, mutta tuo mäyris on kyllä ehdottomasti paras!

    VastaaPoista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)