torstai 22. elokuuta 2013

Rentoutumista savusaunassa

Pääsin viikolla tutustumaan työjutun yhteydessä Saunasaareen. En ole koskaan aiemmin käynyt tuolla, saati edes tiennyt, että tällainen on olemassa. Saari sijaitsee 15 minuutin venematkan päässä Helsingin Kauppatorilta ja siitä näkyy Suomenlinnaan. Eli aika silmien alla tuo on kyllä aina ollut. 
Paikasta löytyy muun muassa perinteinen ja moderni savusauna lämminvesialtaineen.  Paikka voi vuokrata eri tilaisuuksiin ja yhdistää vaikka kokoukset tai juhlat, saunan ja ruokailun kaikki samaan.



Vielä on kesää jäljellä.

Näkymä saarelta Suomenlinnaan.

Yhteysalus kyyditsee saunojat.


Saunat sijaitsevat saaren eri sivuilla.



En ole koskaan ollut savusaunassa tai lämminvesialtaassa/paljussa, joten tulipahan testattua kerralla molemmat.
Saunamme oli sellainen ns. moderni savusauna, joten se ei ollut niin nokinen ja puolet saunasta oli lasia, josta avautui näkymä Helsinkiin. Käy. Löylyt olivat oikein hyvät ja ihanan pehmeät verrattuna tavalliseen puusaunaan. Myös paljussa oli hauska rentoutua, vaikkakin vesi oli ehkä makuuni aavistuksen liian kuumaa. Onneksi vierestä löytyi myös viileäallas ja toki meri oli mukavan virkistävä.

Harvasta saunasta tai paljusta näkee keskustan.

Kolmen tunnin saunomisen jälkeen söimme vielä loimulohta ja tilliperunoita hauskassa mökissä.  

Maisematilaan oli katettu illallinen.

Myös joutsenperhe majaili saarella.

Iltaruskossa takaisin maihin.


Kyllä uni maittoi illalla!

14 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Tuo kuullostaa mielenkiintoiselta paikalta, ihana paikka viettää kesäpäivää tai -iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä upea paikka, tosi ihana!

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Voi hitsi, mitä kaikkea voi ollakaan ihan "silmien alla", eikä niitä tiedä olevankaan.

    T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Aina oppii uutta... Ja meille sattui tosi kaunis ilma!

      Poista
  3. P.S. Kyllä, kyllä, vielä on kesää jäljellä:D!!

    T. Maija (= kesäihminen)

    VastaaPoista
  4. Meillä ei mökillä ole muuta kuin savusauna. Se on sitä "arjen luksusta". Savusauna lämpiää aina joka päivä mökillä ollessa, vaikka sen lämmittäminen kestääkin kuutisen tuntia. Perjantai-iltaisin saunotaan aina myöhään, kun mennään ja lauantaiaamu alkaa aina saunan lämmittämisellä.

    Se on paikka, jossa sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, vähänkö mahtavaa, että teillä on oma savusauna. SE on luksusta ja ehdottomasti vaivan arvoista!

      Poista
  5. Ihania kuvia! Hauska, minä olin samaisessa paikassa viime perjantaina. Se oli niin ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, olitko perinnesavussa, haapasavussa vai maisemasavussa ja oliko saunatonttu paikalla :) Tuo oli kyllä mahtava paikka ja ihanaa rentoutumista!

      Poista
    2. Totta kai saunatonttu oli paikalla : ) Olimme maisemasavussa. En nyt ole mikään Helsinki-expert, mutta jälleen silmät avautuivat, mitä kaikkea kesä-Helsingistä löytyykään.

      Poista
    3. Oliko siellä joku kongreettinen saunatonttu paikalla vai ihan vaan kuvitteellinen? Meillä ainakin oli aina lapsuudessani saunatonttu saunassa ja on vieläkin :)
      Btw, ihana tunnelmaisia kuvia olet taas napsinut.
      Onko tämä jonkun saunaseuran paikka vai pääseekö sinne kuka tahansa saunomaan?
      Katsku

      Poista
    4. Viittasin tässä paikan isäntään, joka esitteli itsensä saunatonttuna pilke silmäkulmassa. Mutta ihan hyvin hirsien raoissa tai aitan alla voi asustella pari pientä apulaista.
      Kyllä tuota saa mielestäni varata kuka vain, mutta taksat voivat olla yritystasoa...

      Poista
    5. Tiina, hauskaa :) Sama sauna tuli siis testattua! Se oli upealla paikalla ja löylyt olivat ihanan pehmeitä. No joo, kyllä näitä paikkoja löytyy ja Helsingin edustan saarilla pitäisi käydä ehdottomasti enemmän, monta on vielä kokematta!

      Poista

Hauskaa, että jaksoit jättää kommenttia, se piristää aina! :)
Thanks for the comment, I really appreciate it! :)